Suitsutusta Mies vailla menneisyyttä -elokuvalle

Vaikka monet kansainväliset lehdet julkaisevatkin varsinaiset arvostelunsa Aki Kaurismäen voitokkaasta Mies vailla menneisyyttä -elokuvasta vasta sitten, kun elokuva tulee julkiseen levitykseen, joitakin kehuvia arvosteluja on julkaistu jo tähän mennessä. Monet isotkin kansainväliset lehdet ovat kuitenkin tyytyneet lähinnä tarjoamaan hyvin lyhyitä luonnehdintoja Cannesin kilpailusarjan elokuvista.

Le Monden (24.05.02)arvostelija Thomas Sotinel on vilpittömän ihastunut Mies vailla menneisyyttä -elokuvaan, joka on hänen mielestään sekä ehjä että eheyttävä kokemus. Aki Kaurismäkeä hän pitää erittäin kultivoituneena miehenä: elokuvan jokainen kohtaus suorastaan tihkuu elokuvan menneisyyteen liittyviä viittauksia. Sotinel kuitenkin korostaa, ettei Kaurismäki näin ole tuottanut katsojalle mitä tahansa muistipeliä, vaan teoksen, joka juhlii elokuvaa taidemuotona palauttaen elokuvalle koko sen lumovoiman. Näin jopa yksi perunarivi riittää aiheeksi kahden minuutin agraariseen eepokseen. Kohtaukset saavat katsojan aluksi nauramaan, koska niiden dialogi muistuttaa vanhoja elokuvia, mutta nämä osittain nyrjähtäneet repliikit sanotaan kylmällä tavalla, hyvin hallittujen liikkeiden saattelemina. Tästä syntyy komiikkaa, mutta yksinkertaistetun muodon takaa nousee nopeasti tunteita kaikessa monimutkaisuudessaan.

Sotinel näkee Aki Kaurismäen uudessa elokuvassa myyttisiä aineksia: mystinen kuolleista herääminen, pelastuminen vanhan "kalastajan" mökkiin toipumaan jne. Sotinelille "Miehen"koettelemus merkitsee siirtymistä maailmasta toiseen. Vaikka Helsingin sataman konttikylä on todellinen paikka, se tapa miten Kaurismäki sitä kuvaa, kertoo, että on saavuttu "elokuvan maahan". Näin "Miehen" siirtyminen maailmasta toiseen merkitsee katsojalle siirtymistä elokuvan loppuajaksi elokuvalliseen utopiaan, jossa on loistavia värejä, valoa vedessä ja kauneutta kaikkein tavallisimpien ihmisten kasvoilla.

Arvostelija ihastelee myös sitä, kuinka elokuvan näyttelijät pystyvät irrottamaan hymyjä ja kyyneliä, vaikkeivät heidän kasvonsa näytä liikkuvan lainkaan. Hän pitää tätä yhtenä Kaurismäen elokuvan ihmeistä, jotka pehmittävät kovettuneimmankin epäuskoisen.

Sontinelin mielestä pankissa ja työnvälityksessä tapahtuvat kohtaukset näyttävät maailman sellaisena kuin se olisi, jos elokuvan taika suojelisi ihmisiä raakuudelta. Tässä yhteydessä hän mainitsee "loistavan" asianajajan ilmestymisen "miehen" pelastajaksi. Sotinelista elokuvan pahatkaan ihmiset eivät ole loukkaavia ohjauksen ja fiktion voiman ansiosta. Hän uskoo, että elokuva vetää puoleensa paljon katsojia, jotka eivät ole aiemmin tutustuneet Kaurismäen tuotantoon, koska elokuva on niin hupaisa, elinvoimainen ja kaunis ja koska siihen pääsee nopeasti sisälle, eikä siitä halua lähteä pois. Ylistävän arvostelun lisäksi Le Mondessa (24.05.02)ilmestyi myös artikkeli, jossa Kaurismäkeä haastateltiin elokuvan mielenkiintoisista musiikkivalinnoista.

Los Angeles Times (27.05.02) vertaa Kaurismäen elokuvaa 1940-luvun perinteisiin melodraamoihin ja pitää sitä Ken Loachin Sweet Sixteenin rinnalla yhtenä festivaalin tunteita herättävimmistä teoksista. Kaurismäestä lehden reportteri Kenneth Turan sanoo, että ohjaaja köntysteli vastaanottamaan palkintoaan kuin "äkäinen suomalainen karhu" rytmikkään taputuksen saattelemana.

The Guardianin (25.05.02) Peter Bradshawn mukaan on harvinaista törmätä herttaisiin ja hauskoihin komedioihin, mutta Kaurismäen uusi elokuva onnistuu tässä tehtävässä hyvin. Arvostelija pitää elokuvaa taitavasti tehtynä kevyenä komediana, joka on myös romanttinen ja nerokas, mutta pitää sitä omaan makuunsa vähän liian eriskummallisena. Bradshaw ei myöskään ole vakuuttunut niistä syvistä merkityksistä ja resonansseista, joita Kaurismäen fanit elokuvasta löytävät.

Internetissä ilmestyvän Screen Dailyn (23.05.02) arvostelu on varauksettoman positiivinen. Sen kirjoittaja Jonathan Romney uskoo, että elokuva voi voittaa uusia käännynnäisiä joidenkin b-elokuvamaisten piirteidensä ansiosta. Hän pitää Mies vailla menneisyyttä -elokuvaa Aki Kaurismäen elokuvista tähän saakka myös kaikkein kaupallisimpana. Romney pitää elokuvan alun ryöstökohtausta harvinaisen väkivaltaisena verrattuna Kaurismäen aiempiin filmeihin. Pankkiryöstökohtausta hän pitää yhtenä elokuvahistorian "asiallisimmista", koska se on tehty niin kuivan farssin keinoin.

Romney pitää elokuvaa Kaurismäen tähän asti tiukimpana yrityksenä sekoittaa elokuvallisia vaikutteita raikkaaksi uudeksi kokonaisuudeksi. Arvostelija löytää elokuvasta yhtäläisyyksiä 1950-luvun amerikkalaisten b-elokuvien muistinmenetysmelodraamoihin. Toisaalta satamakohtauksissa on kaikuja Vigon L'Atalantesta ja Jean Renoirista mitä yhteisöllisyyteen tulee. Vaikka elokuva onkin vitsikäs ja höyhenenkevyt, se saavuttaa yllättävän syviä ja vakavia tasoja muistinmenetyksen sosiaalisia ja eksistentiaalisia seurauksia pohtiessaan. Romney kiittää Kaurismäkeä myös tämän aidosta myötätunnosta syrjäytyneitä kohtaan ja kovapintaisen taloudellisen järjestelmän kritiikistä. Hän myös huomauttaa, että monet elokuvassa avustavat näyttelijät "vaikuttavat aidoilta kodittomilta ihmisiltä".

Romney sijoittaa Kaurismäen omaperäisen visuaalisen ja verbaalisen huumorin jonnekin Bressonin ja Buster Keatonin välimaastoon. Kati Outista hän kiittää hienosta hillityn intohimon ilmaisemisesta, kun taas Markku Peltola on arvostelijan silmissä "Suomen oma Robert Mitchum".

Hollywood Reporter (23.05.02) antaa Kaurismäen uusimmalle ylistävän arvion. Sen arvostelija Kirk Honeycutt sanoo elokuvaa peräti yleväksi teokseksi, joka on yhtä aikaa koominen, melankolinen, mietiskelevä, vapauttava ja filosofinen. Honeycutt toteaa, että vaaditaan suuri määrä kokemusta ja viisautta, että pystyy tekemään yhtä aikaa niin yksinkertaisen ja syvällisen elokuvan. Erityisen hienona hän pitää Kaurismäen rikkailla merkityksillä ladattua dialogia ja näyttelijöiden kykyä tuoda pienimmätkin nyanssit herkästi esiin. Toisin kuin monet muut muistinmenetystä käsittelevät elokuvan, Mies vailla menneisyyttä keskittyy muistinsa menettäneen miehen tulevaisuuden mysteeriin menneisyyden penkomisen sijaan. Honeycuttin silmissä elokuvan maailman voi sanoa suomalaistyyliseksi maagiseksi realismiksi. Elokuvan tunnelmaa arvostelija luonnehtii yhdistelmäksi toiveikasta optimismia, jota alistuminen ja kaipuu värittävät. Sosiaaliseen realismiin pyrkimisen sijaan Honeycutt näkee Kaurismäen tavoittelevan asioiden ydintä eli sitä, mikä tekee ihmisestä "kelvollisen" tai "kunnollisen". Tällä on vähän tekemistä maallisen omaisuuden tai kunnianhimonkaan kanssa. Sataman "pakolaisleiristä" arvostelija ajattelee, että se saattaa olla Kaurismäen käyttämä metafora Euroopan reunalla sijaitsevalle Suomelle, jossa kylmä byrokratia ja sydämetön sosiaalitukijärjestelmä pakottavat yksilöt muovaamaan oman identiteettinsä ja arvokkuutensa.

Hollywood Reporterintoimittaja ennustaa, että Cannesin jälkeen Mies vailla menneisyyttä tulee saamaan suuria suosionosoituksia kiertäessään maailman elokuvafestivaaleja ja teattereita. Perusteellisempia analyyseja Aki Kaurismäen uusimmasta kansainvälisin silmin nähtynä saadaankin vasta myöhemmin, kun elokuviin erikoistuneet aikakauslehdet julkaisevat arvioitaan teoksesta.