The Professor and the Madman kotikatsomo

Jos kaipaa tietoa jostain, Google ja erityisesti englanninkielinen Wikipedia ovat nopea tapa päästä kärryille asiasta. Wanhoina hywinä aikoina käytettiin sanakirjoja, ja niitä koottiin kuin Iisakin kirkkoa konsanaan. Englanninkielisen Oxford English Dictionaryn työstäminen alkoi 1857. Ensimmäiset julkaistavat osat ilmestyivät 1884 ja loppuun asti päästiin vuonna 1928, eli vähän kauemminhan siinä meni kuin nettisivuja kyhäämällä.

Erot OED:n ja vaikkapa Wikipedian tekemisen välillä eivät ole niin erilaiset kuin voisi ajatella. OED-projekti oli oman aikansa joukkoistamista, johon haettiin palkattomia avustajia auttamaan sanojen määrittelyssä. Osa avustajista oli lähes korvaamattomia. Tuotteliaimpia heistä oli yhdysvaltalainen lääketieteen tohtori ja sisällissodan veteraani William Chester Minor (1834–1920). Minor avusti sanakirjaa mielisairaalasta käsin, jonne hänet oli suljettu loppuiäkseen. Harhoista ja todellisuudentajun hämärtymisestä kärsinyt Minor oli ampunut vahingossa kuuden lapsen isän luultuaan tätä mielikuvitusvainoojaksi.

Terveempänä ollessaan Minor omistautui sanakirjatyölle ja ystävystyi OED-projektin vetäjän James Murrayn (1837–1915) kanssa. Murray vieraili useasti Minorin luona Broadmoorin mielisairaalassa, kunnes Minorin kunto ajan myötä huononi. Loppuvuotensa Minor sai viettää kotimaassaan, jossa hän sai skitsofreniadiagnoosin ja johdonmukaisempaa hoitoa.

Filologi Murray oli aikansa poikkeusyksilö ja outolintu, itseoppinut kielellinen superlahjakkuus, joka opetteli kolmatta kymmentä eri kieltä ja raivasi tiensä köyhästä lukutaidottomasta työläisperheestä aina Oxfordin yliopistoon. Murray oli silti aina ulkopuolinen aatelisista tai rikkaista perheistä tulleiden kollegoidensa parissa. Eriparisen kaksikon kiehtova tarina päätyi Simon Winchesterin tietokirjan Professori ja hullu (WSOY 2000) aiheeksi. Aihe kiinnosti myös Mel Gibsonia, joka osti oikeudet kirjaan ja halusi näytellä James Murrayn roolin.

Gibsonin ja Murrayn kohtalot kietoutuvat yhteen tavalla, jossa todellisuus heijastuu elokuvantekoon. The Professor and the Madman oli Gibsonille sydäntä lähellä oleva projekti, jonka toteuttaminen koki jatkuvasti esteitä lähes kahden vuosikymmenen ajan. Samoin Murraylle sanakirjan teko oli loppuelämän mittainen projekti, joka vaikeutui, kun häntä yritettiin kampittaa Oxfordin eliitin toimesta. Murrayn sinnikkyys palkittiin aatelisarvolla ja tohtorin arvonimellä, Gibsonin sinnikkyyttä ei valitettavasti palkittu samalla tavoin.

Kaikki näytti hyvältä, kun Gibsonin vastapariksi saatiin Sean Penn esittämään tohtori Minoria. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kokenut näyttelijäkaksikko on näytellyt yhdessä. Muutenkin roolitus saatiin kohdalleen, kun sivurooleihin saatiin Jennifer Ehle Murrayn vaimon rooliin, Natalie Dormer esittämään Minorin tappaman miehen hyväsydämistä leskirouvaa ja erityisesti surusilmäinen brittikonkari Eddie Marsan mielisairaalan humaaniksi vartijaksi, joka näki potilaan takana ihmisen kärsimyksen.

Kuvaukset alkoivat hyvin, mutta sitten kaikki menikin päin prinkkalaa. Gibsonin ja ohjaaja Farhad Safinian sukset menivät pahasti ristiin tuotantoyhtiö Voltagen kanssa, ja oikeusjuttuhan siitä syntyi. Ohjaajalle ei suotu hänen kaipaamiaan lisäpäiviä eikä oikeutta elokuvan lopulliseen leikkaukseen, jonka jälkeen Safinia irtisanoutui kesken kuvausten. Kun budjetin ylityksen takia osaa kohtauksista ei saatu kuvata Oxfordissa vaan Irlannissa, niin Gibson yritti oikeusteitse saada kuvaukset estettyä ja elokuvan esityskieltoon. Oikeus päätti toisin, jonka jälkeen Gibson ei halunnut enää olla valmiin elokuvan kanssa tekemisissä.

Vuonna 2016 kuvattu elokuva julkaistiin oikeustaisteluiden vuoksi vuosia myöhässä ja se saapui Suomeen vasta tänä vuonna tallennejulkaisuna. Turhaan, aivan turhaan ovat isot egot ja tuotantoyhtiöiden pukumiehet taas kerran tapelleet, sillä elokuvan aihe on kiinnostava joka kantiltaan ja dramatisointi laatutyötä. Tositarinaa on muutettu olennaisilta osiltaan hyvin vähän. Sanakirjan rakentaminen on odottamattoman väkevää draamaa, ja parrakas Mel Gibson sopii yhtä parrakkaan James Murrayn rooliin kuin nakutettu. Gibsonin läsnäolossa on humaania, surumielistä mutta päättäväistä karismaa.

Sean Penn nokittaa vielä partaisempana Minorina, jonka hallitsematon kärsimys harhojen aikana ja selväjärkisten jaksojen aikainen vahva syyllisyydentunne on riipaisevasti näytelty. Kahden näyttelijäkonkarin yhteiskohtauksissa palaa intohimoinen liekki näyttelemiseen ja elokuvataiteeseen. Kaksikon työssä ilmentyy vanhan liiton maskuliinista jykevyyttä tarkoin harkituin ja herkin roolisuorituksin.

Upeana epookkina kuvattu elokuva jää silti hetkittäin paikalleen, ja vaikka tarina etenee sujuvasti, niin osa kohtauksista on rytmitetty poikkeavasti muuhun teokseen nähden. Teoksen olisi voinut myös leikata tiiviimmäksi. Mikä tästä on tuotantoprosessin riitojen ja oikeusjuttujen syytä, on mahdoton sanoa ja myös turhaa spekuloitavaa.

Pienet epätarkkuudet sekä sanakirjatyöryhmän muiden jäsenten hieman keskeneräiseksi jäävä draaman kaari eivät estä The Professor and the Madmania olemasta hyvä, kiinnostava ja koskettava elokuva, mutta sillä olisi ollut potentiaalia olla vielä parempi, erinomainen ja merkittävä draama. Pitkästä tuotantoprosessista huolimatta kukaan ei sentään menehtynyt toisin kuin OED:n valmistuessa, jolloin Sir James Murray oli jo kuollut vanhuuteen toistakymmentä vuotta aiemmin.