Välkettä mustasta maijasta - Edisonin elokuvia

Yhdysvaltalainen Thomas Alva Edison (1847-1931) oli keksinyt jo monta teknistä vempainta (mm. monografi 1877, hehkulamppu 1879), ennen kuin hänellä todella välähti liikkuva kuva päässään.

Kuitenkin jo vuonna 1888 tavattuaan valokuvaaja Eadweard Muybridgen, Edisonin ajatukset elokuvan mahdollisuuksista alkoivat kehittyä. Jo tuolloin Edisonin kumppaneihin kuuluivat myös W.K.L. Dickson ja William Heise ja saman vuoden tuloksena kehitettiinkin kuvalevy. Kuvasylinteri kehittyi 1890 ja seuraavana vuonna käynnistyi filminauhan kulku päivänvaloon.

Maailman ensimmäinen elokuvastudio Black Maria (Musta Maija) kohosi vuonna 1893 Edisonin laboratorioalueelle New Jerseyn West Orangeen. Studion nimi tuli sen poliisivaunua muistuttavasta siluetista... Edisonin elokuvakamera oli nimeltään kinetografi, sähköön perustuva katselulaite puolestaan kinetoskooppi. Laitteesta voi vain yksi ihminen kerrallaan katsella esitettävän elokuvan. Vaikka kinetoskooppi kohtasi ensimmäiset kurkistajansa jo 1893, niin vasta 14.4.1894 koitti sen kaupallinen ensi-ilta New Yorkin Broadwaylla lähellä Herald Squarea.

Lumièren luoman valkokangasnäytöksen saaman suosion vaikutuksesta myös Edison alkoi vuonna 1896 esittää elokuviaan samaan tapaan; hänen projektorinsa sai nimen vitaskooppi.

Yli sata vuotta myöhässä

Suomen elokuva-arkiston Orion-teatterissa koettiin 2. ja 5.11.1999 hurjan ainutlaatuinen hetki, kun Edisonin varhaiselokuvat vihdoin heijastettiin kankaalle. Kyseessä oli Suomen ensi-ilta, sillä näitä elokuvia ei maassamme aikanaan levitetty lainkaan. Tosin Edisonin nimeä käytettiin myyntivalttina monessa näytöksessä - ohjelmiston sisältäessä kuitenkin jotain aivan muuta.

Ennen 5.11. -päivän näytöstä piti Antti Alanen myös luentonsa Todellisuus attraktiona ja spektaakkelina, joka kuului osana laajempaan dokumenttielokuva-luentosarjaan. Luento keskittyi pääasiallisesti Edisonin alkutaipaleeseen elokuvan parissa ja näytöksessä esitettäviin 127 elokuvaan vuosilta 1891-1900. Nämä Edisonin eri yhtiöilleen valmistamat elokuvat on pelastanut Yhdysvaltain kongressin kirjasto siirtäessään ne noin 80 minuutin mittaiseksi filmi-dokumentiksi. Edison rekisteröi kyseisessä kirjastossa elokuvansa vuonna 1896, koska lainaaminen ja varastaminen oli elokuva-alalla jo tuolloin jokapäiväistä. Tämän kirjoituksen aineisto perustuu elokuvien ohella pitkälti Alasen erinomaiseen luentoon ja Charles Musserin kirjaan Edison Motion Pictures, 1890-1900 (1997).

Varieteen varjolla

Ihmisen eleet ja kävely olivat 1890-luvun lopulla eritapaisia kuin nykyisin, minkä huomaa jo Edisoninkin elokuvista, jotka keskittyvät kuvaamaan luonnollisia tilanteita. Erottuen kuitenkin ranskalaisten Lumièren veljesten realismista Edisonin elokuvat ovat enemmänkin näyttävää varieteeta. Eroa kuvastaa esimerkiksi viljalti tapahtunut eri kulttuurien tallentaminen valkokankaalle, joka Edisonin kohdalla muistuttaa unelmaa Amerikasta kansojen sulatusuunina. Kun Lumièret lähtivät kuvaamaan kadulle kansankulttuuria, Edison toi ihmiset studiolleen esittämään taitojaan. Valkokankaan käyttöönotto myöhemmin toi sisältöön lopulta kansallisemman leiman.

Enemmän kuin itse elokuvia, ihmiset tulivat aluksi katsomaan vain uutta keksintöä. Tilanne toki pian muuttui. Elokuvista muodostui läpileikkaus yhdysvaltalaisesta populaarikulttuurista. Yleisesti kielletyt asiat tai aiheet eivät olleet kiellettyjä elokuvissa, eihän ollut sensuuriakaan. Edison kuvasi elokuviinsa mm. ihmisten epideemisiä kohtauksia. Kun Broadwaylla ei voinut esittää kukkotappelua, elokuvassa se toki oli mahdollista. Samoin oli nyrkkeilyotteluiden laita. Niistä tulikin yksiä aikansa suosituimmista katsojia vetävistä aiheista. Menestyksen syitä voi hakea myös siitä, että matsia katsoessaan perheenäidit pääsivät näkemään paljasta miesvartaloa ensi kerran julkisesti. Elokuvallisen lumon vaikutus olikin vapauttava monelle toiminnalle: ristiriita esimerkiksi nyrkkeilymatsin järjestämisen laittomuudessa verrattuna sen elokuvasta seuraamisen sallittavuuteen johti lopulta koko kyseisen viihdemuodon laillistamiseen.

Maailman ensimmäisiä hetkiä

Aivan ensimmäisiä elokuvatähtiä olivat saksalainen emigrantti Eugen Sandow, joka esiintyi maailman voimakkaimpana miehenä - vrt. Schwarzenegger - (mm. Sandow, 1894) sekä Annabelle Whitford, joka teki elokuvissaan serpentiinitansseja (mm. Annabelle Serpentine Dance, 1895). Sandow'n ja Edisonin yhteistyötä mainostettiin mm. näin: "Maailman vahvin mies kohtasi älykkään keksijän." Edisonin elokuvista puolet olivat sponsoroituja.

Maailman ensimmäisessä kielletyssä elokuvassa, 20 sekunnin mittaisessa Carmencitassa (1894) sensaatiomainen espanjatar Carmencita hypähtelee tanssien ja nostaa siinä samalla hiukan mekkoaan. Nainen oli ensimmäisissä elokuvissa pelkkänä objektina, kun taas mies, joka oli esittäjä, toimi täysin subjektina.

Epäilemättä maailman ensimmäisessä absurdissa elokuvassa Boxing Cats (1894) kaksi opetettua kissaa nyrkkeilevät pienessä kehässä hansikkaat tassuissaan. Kuvanopeus 30 kuvaa sekunnissa luo kauaskantoisen vaikutelman aina Lynchin hidastettuihin surrealismijaksoihin.

Yksi kuuluisimmista "maailman ensimmäisistä elokuvistahan" on kaikkien aikojen ensimmäinen elokuvasuudelma Kiss (1896), oikealta nimeltään May Irwin Kiss. Se on alunperin kohtaus musikaalista The Widow Jones ja helposti voi miettiä, menestyikö elokuva peräti musikaalia paremmin... Elokuvien myyntiluettelo näet kertoo: "Tunnetut näyttelijät valmistautuvat suutelemaan, aloittavat suutelemisen ja suutelevat suutelemistaan tavalla, joka saa aina katsomon ratkeamaan ilosta." Kaikki tämä vain 50 vuotta ennen Hitchcockin Notoriusta, jossa Cary Grantin ja Ingrid Bergmanin suutelo kestää kaksi kertaa koko tämän elokuvan verran. Peter von Bagh kirjoittaa Elokuvan ilokirjassaan (1990):

"Kiss-elokuvasta alkoi pitkä 'kehitys' - ja samanaikaisesti kilpajuoksu ja kissanhännänveto sensorien kanssa. Tien päässä on väistämättömästi kahden tunnetun näyttelijän valkokankaalla suorittama todellinen sukupuoliyhdyntä. Kirjan mennessä painoon tätä ei ole vielä tapahtunut..."

Ylevä todellisuus

Elokuvat käsitettiin alkuvaiheessa "köyhän miehen matkailuna" ja kuvien tuodessa subliimeja näytteitä eksoottisista paikoista (esimerkiksi meren myrskyaallokosta, jota monikaan sisämaan asukki ei ollut aikaisemmin nähnyt) myös turismi kasvoi - ihmiset halusivat nähdä luonnossa sen, minkä näkivät valkokankaalta. Toisaalta todellisten tapahtumien kuvaamisen tärkeys nousi kaiken aikaa. Poliitikoista Roosevelt loi heti itsensä ja elokuvan välille toimivan mediasuhteen... Sodasta elokuva sai kuitenkin lopullisen merkityksensä todellisuuden heijastajana.

Toukokuun lopussa 1899 The Edison Manufacturing Company valmisti sarjan elokuvia "joukkojemme liikkeistä Filippiineillä". Elokuvat kuvattiin New Jerseyn kukkuloilla. Niissä on mm. kohtauksia, joissa kamera seuraa suoraan edestä, kun hitaasti hiipivä joukkio etenee, kun yllättäen kameran sivusta hyökkäävät vastapuolen sotilaat. Tallenteet ovat saavuttaneet vuosien saatossa ehkä lisää huvittavia piirteitä, mutta niiden todellinen huijaus arvattiin jo sata vuotta sitten.

Vuosisadan välistä kuilua ei ole

Vuosituhannen vaihdetta odotellessa näiden viime vuosisadan elokuvien katselu on varsin monimielistä puuhaa. Elokuvan historiassa jokainen vuosikymmen on ajanut elokuvaa yhä teknologisimpiin kehyksiin ja sisällöllisten ulottuvuuksien jatkuvaan uudistamiseen ja sillä tavoin yrittänyt jättää vanhemmat elokuvat oman aikansa kulttuurituotteiksi. Yllättäen kuitenkin nämä aivan ensimmäiset elokuvat (tarkemmin ilmaistuna aina äänielokuvaan saakka) onnistuvat hätkähdyttämään ilmeisen ikiaikaisen tuoreutensa puolesta paljon enemmän kuin ns. "kehittyneet elokuvat". Esimerkki on kovin brutaali, mutta ehkä paljastavin: 15 sekunnin elokuvan The Execution of Mary, Queen of Scots (1895) nimi kertoo tavallaan jo kaiken, mutta ei ehkä sittenkään: saamme nähdä äkkinäisen vilpittömästi ja suoraan edestä rekonstruktion, jossa skottikuningatar asettaa päänsä pölkylle, minkä jälkeen mestaaja suorittaa tekonsa ja nostaa pään näytille. Aikalaiskatsojista osa uskoi, että nimiroolin näytellyt Robert Thomae oli luovuttanut henkensä elokuvan vuoksi.

Todellisuudella on merkityksensä elokuvassa, tai oli ainakin vielä sata vuotta sitten. Sama näytös saattoi sisältää valssia ja ihmissyöntiä. Oikeat genret syntyivät vasta maailman ensimmäisiin pitkiin elokuviin 1890-luvun lopulla. Niitä oli silloin kolme: matkailuluento, nyrkkeilyottelu ja Kristuksen kärsimysnäytelmä.

Edellä mainitun Musserin kirjan lisäksi tutustumisen arvoisia ovat myös toinen Musserin teos The Emergence of Cinema: The American Screen to 1907. History of the American Cinema 1 (1990) sekä Tom Gunningin artikkeli The Cinema of Attraction lehdessä Wide Angle, Vol. 8. No. 3/4 (1986)