IRANILAINEN RUOTSISSA - Susan Taslimin haastattelu

Susan Taslimin esikoiselokuva Hus I Helvete (2002) sai Suomen ensi-iltansa viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyillä Nainen vai artisokka -elokuvafestivaaleilla. Elokuva ei lähde meillä teatterikierrokselle, mutta TV 2 on ostanut sen esitysoikeudet.

Iranilaissyntyinen, aikuisena ruotsalaistunut Taslimi kertoo elokuvassaan maahanmuuttajaperheen arkipäivästä niin kuin vain subjekti voi. Ruotsalaisista jo huomattava osa on ensimmäisen tai toisen sukupolven emigrantteja. Siirtolaiset ovat saaneet puheenvuoron myös maan elokuvissa ja tv-sarjoissa viime vuosina. Esimerkeiksi käykööt elokuva Jalla Jalla ja tv-sarja Lupauksien maa.

- "Perinteisesti siirtolaiset on sivuutettu ruotsalaisessa elokuvassa. Nyt meillä on paikka kertoa oma tarinamme. Tämä on erittäin hieno ja tärkeä asia," innostuu Taslimi.

Hus I Helvete kertoo hyvin arkisesti iranilaisesta ydinperheestä, jonka isä on oikea oppimestari. Hän simputtaa vaimoaan ja tyttäriään aivan kuten hänelle on opetettu kotona Iranissa. Ruotsalainen lähiöympäristö kiehuttaa tunteet valloilleen.

Taslimin elokuvan ensi-ilta Ruotsissa noin vuosi sitten sattui päällekkäin Fadime Sahindalin ns. kunniamurhan kanssa. Toisin kuin saattaisi luulla, Sahindalin tragedia toi Taslimin elokuvalle huonoa julkisuutta. Koska Hus I Helvete sisältää paljon komediallisia sävyjä, katsottiin, että sitä ei sovi tässä poliittisessa ilmastossa tuoda esille.

Kun kysyn, mikä ruotsiniranilaisen yhteisön reaktio oli elokuvaa Hus I Helvete kohtaan, Taslimi vastaa:

- "Naiset rakastavat sitä! Minulle on tullut naisilta paljon puheluita, joissa he kiittelevät elokuvaani. Iranilaiset miehet eivät pitäneet elokuvan koomisesta otteesta, eivätkä siitä, että iranilaisen perheyhteisön ’salainen tieto’ julkaistaan näin irvokkaalla tavalla. Poikkeuksiakin on. Eräs iranilaismies kertoi minulle olevansa hyvin ylpeä siitä, että iranilainen nainen on rohjennut tehdä tällaisen elokuvan."

Susan Taslimi on ammatiltaan näyttelijä. Kuten Euroopassa ja Hollywoodissa, Iranissakin on tavanomaista, että näyttelijä kokeilee ohjaamista. Nimenomaan naiset tekevät nyt Iranissa elokuvaa. Taslimi ei ole vieraillut vuoden 1987 jälkeen kotimaassaan. Hänen elokuva-alalla työskennellyt isänsä ja tuottajaveljensä elävät edelleen Iranissa.

- "Yhtä hyvin voisin pelata venäläistä rulettia, kuin vierailla Iranissa. Saattaisin joutua tyrmään tai sitten mitään ikävää ei tapahtuisi. Virallisesti olen tervetullut."

Taslimin itsensä lisäksi myös hänen esikuvansa ovat länsimaalaistuneet. Hän luettelee innoittajiaan: Andersson, Moodysson, Troell, A. Kaurismäki, Fellini, Kubrick, Scorsese, Lynch.

Taslimin näyttelijyys selittänee esikoiselokuvan vahvan henkilöohjauksen. Kuten kollegansa Roy Andersson, Taslimikin käyttää mielellään amatöörinäyttelijöitä. Hus I Helvetessä on vain kaksi ammattinäyttelijää.

Ruotsalaisen elokuvan tila

Lukas Moodyssonin mukaan ruotsalainen elokuva oli lähinnä roskaa 1980- ja -90-luvulla. Taslimi yhtyy tähän jyrkkään mielipiteeseen tietyin varauksin.

- "Bergmanin perintö langetti kieltämättä tietyn raskasmielisyyden ruotsalaisen elokuvan ylle pitkäksi aikaa. Moodyssonin Fucking Åmålista (1998) lähtien elokuvamme ovat ikään kuin vapautuneet. Mutta me ohjaajat emme ole vuorovaikutussuhteessa toisiimme kuten vaikkapa tanskalaisessa Dogma-liikkeessä. Siihen ei tunnu olevan haluakaan. Sen sijaan ruotsalaisten elokuvantekijöiden keskuudessa esiintyy jopa paranoiaa. Pelätään, että ideat varastetaan jne. Tämä on ikävää. Kaipasin elokuvantekijöiden yhteisöllisyyttä jo Iranissa."

Tulevaisuus

Taslimin näköpiirissä on lisää töitä. Hän on juuri saanut Göteborgin kaupunginteatterilta roolitarjouksen. Lisäksi hän kirjoittaa seuraavaa elokuvaansa, joka kertoo ihmisistä, jotka ovat omistautuneet tekemään mahdottomista unelmistaan totta. Aihe on Taslimille hyvin omakohtainen; hänen elokuvahankkeeseen ei uskonut juuri kukaan muu kuin hän itse.

Kumottuaan esteet tieltään, hän sanoo:

- "Tärkeintä ei ole menestys tai sen puute. Tärkeintä on tekeminen."