Pimeän laskeutuessa
Syksyn loputtomasti pimeneviin iltoihin ja pitkiin öihin sopii tunnelmaltaan Helsingissä järjestettävä Night Visions -festivaali (20.–24.11.2019), jossa liikutaan fantasian, kauhun, scifin ja toimintaelokuvien parissa. Festivaalia on järjestetty vuodesta 1997 alkaen ja se on vakiinnuttanut paikkansa genre-elokuvan toimijana. Vuosien mittaan tapahtuma onkin laajentunut Pohjoismaiden suurimmaksi tämän alan erikoisfestariksi.
Tänä vuonna Kinopalatsin valkokankaille saapuu 44 elokuvaa. Festivaalin avaa eteläkorealainen Parasite (2019), jossa trilleriä höystetään mustalla komedialla. Elokuva on palkittu Kultaisella palmulla, Cannesin pääpalkinnolla, ja se on saanut paljon huomiota kansainvälisellä elokuvakentällä. Absurdi trilleri kertoo köyhästä perheestä, joka soluttautuu osaksi rikkaiden elämää. Siinä missä vauhdikkaat käänteet houkuttelevat katsojaa, teemat tuovat mukaan myös hienovaraista yhteiskunnallista kommentointia.
Festivaalin päävieraiksi on kutsuttu ohjaajat Jack Sholder ja Sergio Martino. Sholder tunnetaan kenties parhaiten elokuvistaan Alone in the Dark (1982) ja Painajainen Elm Streetillä ensimmäisestä jatko-osasta. Molemmat elokuvat esitetään festivaalilla. Mukana on myös Sholderin tieteiselokuva The Hidden (1987), jossa tavalliset kansalaiset alkavat yllättäen tehtailla rikoksia ja käyttäytyä oudosti. Kyseessä onkin paitsi toimiva genre-elokuva, myös mielenkiintoinen kommentti Ronald Reaganin ajan yksilöllisyyttä ja hedonismia ihannoivasta kulttuurista.
Sergio Martino puolestaan tunnetaan italialaisen giallo-genren edustajana. Giallo viittaa erityisesti jännitys- ja kauhugenreen, jossa rikosfiktiota höystetään yliluonnollisilla ja psykologisilla elementeillä, slasher-tyylisellä väkivallalla ja roimalla seksuaalisuuden käytöllä. Martinolta esitetään muun muassa Torso (1973), jossa sarjamurhaaja vaanii kauniita ja nuoria naisopiskelijoita. Lopputulokseksi saadaan seksuaalisuutta ja väkivaltaa tursuava visuaalinen kuvasto. Aikoinaan Torso vaikutti vahvasti amerikkalaiseen genre-elokuvaan, mukaan lukien Quentin Tarantinon tuotantoon, mikä tekee siitä kiinnostavan elokuvahistorian kannalta.
Perinteidensä mukaisesti Night Visions sisällyttää ohjelmistoonsa myös dokumenttielokuvia. Yhtäältä esillä on musiikkiaiheisia dokumentteja Swans-yhtyeestä (Where Does a Body End?), The Mentorsin keuluhahmosta Eldon Hokesta (The El Duce Tapes) ja San Franciscon 1980-luvun trash metal -musiikkikentästä, jossa uransa aloittivat muun muassa Metallica ja Exodus (Murder in the Front Row). Toisaalta mukana on genre-elokuvien tekijöistä kertovia dokumentteja. Katsojat pääsevät tutustumaan italialaisohjaajien Ruggero Deodaton (Deadato Holocaust) ja Lucio Fulcin (Fulci for fake) sekä amerikkalaisohjaajan Al Adamsin (Blood & Flesh: The Reel Life & Gastly Death of Al Adamson) uriin ja elämänkohtaloihin.
Erityisen ilahduttavaa Night Visions -festivaalissa on elokuvakattauksen kansainvälisyys. Suomalaisilla valkokankailla nähdään eniten kotimaisia ja yhdysvaltalaisia elokuvia, joten festivaaliohjelmistot laajentavat kokemusmahdollisuuksia. Mukana on muun muassa kanadalaisohjaaja Jeff Chanin tieteiselokuva Code 8, joka rahoitettiin joukkorahoituksella. Halutessaan voi miettiä, miten tämä supervoimaisten ihmisten alistaminen kommentoi toisen suositus kanadalaisdystopian The Handmaid’s Talen tarinaa. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on venäläisohjaaja Kirill Sokolovin Why Don’t You Just Die!, jossa on kerroksellinen tarina ja visuaalinen, jopa sarjakuvamainen tyyli.
Kokonaisuudessaan festivaalia voikin pitää mahdollisuutena päästä sisälle erilaisiin fiktiivisiin (vaikka toisinaan kovasti yhteiskunnallisia) maailmoihin, jotka avaavat ovia paitsi toisiin todellisuuksiin myös valtavirrasta poikkeaviin ja monipuolisiin elokuvatuotantoihin.
Lisätietoa festivaalista ja ohjelmistosta: www.nightvisions.info
Seuraava:
Pori Film Festival 2019
Viidettä kertaa järjestettävä festivaali on tervetullut valopilkku porilaisessa elokuvakulttuurissa.
Edellinen: Cinemadrome 19
Tampereella 15.–16. marraskuuta järjestettävä festivaali matkaa kohti juhlavuottaan totutulla kattauksella.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta