Kulttielokuvia ja uutuuksia
Kaksikymmentä vuotta sitten toimintansa aloittanut, Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvafestivaali Night Visions järjestetään Helsingissä 22.–26. marraskuuta 2017. Night Visions päättyy perinteisesti yön yli kestävään leffaputkeen, joka alkaa lauantaipäivällä ja päättyy sunnuntaiaamulla 26.11. Ohjelmistoon mahtuu yli 40 pitkää elokuvaa.
Tänä vuonna Night Visions laajentaa toimintansa myös Turkuun. Turussa Night Visions pyörii Logomon valkokankaalla Helsinkiä suppeammalla kattauksella 1.–2. joulukuuta. Turun ohjelmistoon on valikoitu seitsemän elokuvaa festivaalin eri genreistä.
Festivaalin kunniavieraina nähdään ohjaajalegenda Mark L. Lester sekä ruotsalainen näyttelijätähti Christina Lindberg. Yhdysvaltalainen Lester on ohjannut urallaan yli 30 elokuvaa. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluu muun muassa Night Visionissa nähtävä toimintaelokuva Commando (1985). Lesterin tuotannosta nähdään myös Roller Boogie (1979) sekä Suomessa valmistumisajankohtanaan kielletty jengielokuvaklassikko Class of 1984 (1982).1970-luvulla värikkään uran Ruotsissa ja Japanissa tehneen Lindbergin voi Night Visionsin valkokankaalta bongata elokuvista Christina Lindberg: The Original Eyepatch Wearing Butt Kicking Movie Babe, Mätäkuu ja Thriller – A Cruel Picture.
Night Visions on perinteisesti tarjonnut areenan myös kotimaisille elokuville. Tällä kertaa Suomen ensi-illassa ovat Teemu Nikin kolmas pitkä ohjaus Armomurhaaja ja Marko Mäkilaakson It Came from the Desert. Armomurhaaja sai kansainvälisen ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla. Tokion elokuvajuhlilla elokuva palkittiin parhaan käsikirjoituksen palkinnolla. It Came from the Desert on sen sijaan 1980-luvun tietokonepelin innoittama toiminnallinen kauhukomedia.
Avajaiselokuvana nähdään kauhufantasian mestarin Guillermo del Toron (muun muassa Pan’s Labyrinth) uusin elokuva The Shape of Water (2017). Elokuva voitti syksyn Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen Leijonan. Kuuromykästä naisesta ja merihirviöstä kertova tarina on kiinnostava sekoitus hirviöelokuvaa ja rakkausmelodraamaa. Elokuvaa on kehuttu jopa del Toron parhaaksi.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Taylor Sheridanin toimintatrilleri Wind Riverissa riistanvartija Lambert löytää Wyomingin erämaasta intiaanireservaatin alueelta teinitytön ruumiin. Tapausta lähetetään tutkimaan kokematon FBI-agentti Banner. Elokuva toi käsikirjoittaja-ohjaajalleen Cannesin festivaalin kakkossarjan Un Certain Regardin parhaan ohjaajan palkinnon toukokuussa 2017.
Suomensaamelaiset juuret omaavan norjalaisen Tommy Wirkolan (Hannu ja Kerttu: Noitajahti) ensimmäinen scifi-elokuva What Happened to Monday (2017) tarkastelee dystooppista tulevaisuutta. Venäläistä väriä festivaalille tuo Salyut-7:n (2017) tarinan kertova trilleri. Tribecan elokuvajuhlilla maailman ensi-iltansa saanut jenkki-indie The Endless puolestaan kertoo aikanaan mystiseen ufokulttiin kuuluneiden Smithin veljesten paluusta vanhaan yhteisöönsä, joka tuntuu olevan selittämättömästi vähän vinksallaan.
Kulttielokuva The Room (2003) on pyörinyt Night Visionsin ohjelmassa aina vuodesta 2012 asti. Tällä kertaa se tekee tilaa festivaalilla Suomen ensi-iltansa saavalle James Francon ohjaamalle ja tähdittämälle The Disaster Artistille (2017), joka kertoo The Roomin tekemisestä. Francolle on povattu roolista jopa Oscaria.
Lauantaista yön yli jatkuvan elokuvanputken päättää sunnuntain valjetessa Suomessa valkokankaalla ensi-iltansa saava Ninja III: The Domination (1984).
Turun suppeampaan ohjelmistoon mahtuvat kasaritoimintaklassikot Class of 1984, Schwarzeneggerin tähdittämä Commando, kulttielokuva Ninja III: The Domination ja splatterklassikko Street Trash, scifista vastaavat yhdysvaltalainen Sequence Break ja venäläinen avaruusseikkailu Salyut-7. Dokumentin nälkäisille tarjolla on Jayne Mansfieldin elämästä kertova Mansfield 66/67.
Lisätietoa festivaalista ja ohjelmistosta: www.nightvisions.info
Night Visions Turussa: www.nightvisionsturku.com
Seuraava:
DocPoint 2018
DocPointin ohjelmisto keskittyy keskusteluyhteyksien avaamiseen ja uusien näkökulmien löytämiseen.
Edellinen: Vinokino 2017
Festivaalin ohjelmisto tarkastelee identiteettiä, itsensä löytämistä ja uudelleenmäärittelyä usean elokuvan voimin.