Elokuvia sinisen meren äärellä
Rauman Blue Sea Film Festival järjestetään tänä vuonna 22. kerran. 21.–23. elokuuta vietettävän pitkän elokuvaviikonlopun ohjelmisto rakentuu kotimaisista ja eurooppalaisista elokuvista.
Festivaali käynnistyy perjantaina elokuvakasvatusseminaarilla, jossa alan ammattilaiset IhmeFilmistä ja Koulukinosta johdattelevat elokuvapedagogiikan saloihin.
Festivaali tarjoaa monipuolisen kattauksen kotimaiseen elokuvaan parin viime vuoden ajalta, tarjolla on pitkää fiktiota sekä dokumentteja. Eurooppalaisia helmiä on tarjolla useita, kuten venäläinen Leviathan. Ohjelmiston kiinnostavinta antia edustaa islantilainen nykydraama, jota nähdään neljän elokuvan verran, tunnetuimpana Baltasar Kormakurin Syvyys.
Festivaalilla muistellaan myös edesmennyttä suomalaisen elokuvakulttuurin suurmiestä. Peter von Bagh -in memoriamissa nähdään mykkäelokuva Terje Vigen (1916), jota säestävät ruotsalainen muusikko Matti Bye ja suomalainen lauluntekijä LauNau. Lisäksi esitetään von Baghin ohjaama elokuva Edwin Laineesta.
Festivaalivieraiksi saapuu useita kotimaisia tekijöitä., jotka yleisö saa kohdata keskustelun merkeissä Vanhan Rauman idyllissä. Tänä vuonna keskusteluissa pureudutaan naiseuteen ja ja naisiin kameran edessä sekä ympäristöön Markku Heikkisen Talvivaaran miehet -dokumentin myötä.
Ohjelmistosta, vieraista ja oheisohjelmta löytyy lisätietoa festivaalin kotisivulta www.blueseafilmfestival.net
Seuraava:
Espoo Ciné 2015
Espoo Ciné tarjoaa jälleen kerran kattavan valikoiman elokuvia ympäri maailmaa.
Edellinen: Sodankylän elokuvajuhlat 2015
10.–14.6. järjestettävän elokuvafestivaalin päävieras on arkirealismin mestari Mike Leigh.