Festivaalit
Näytetään 407 artikkelia 407:stä
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2009 - Valentin Vaala
Valentin Vaalan syntymästä tulee lokakuussa kuluneeksi 100 vuotta, eikä olekaan ihme, että Vaala on Suomalaisen elokuvan festivaalin yhtenä teemana.
Emmi Koivumäki
-
Berliinin elokuvajuhlat 2009 -raportti I
Berliinin valkokankailla nähtiin 5.–15. helmikuuta 383 elokuvaa kuudestakymmenestä eri maasta.
Heidi Mikkola
-
Berliinin elokuvajuhlat 2009 -raportti II
Festivaali piti tänäkin vuonna kiinni perinteistään ottamalla poliittisesti kantaa maailmantilanteeseen.
Heidi Mikkola
-
Tampereen elokuvajuhlat 2009 -esittely
Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 39. kerran 4.–8.3.2009. Ohjelmiston selkärangan muodostavat kilpailusarjat, joissa fakta, fiktio ja animaatio asetetaan samalle lähtöviivalle.
Johanna Siik
-
Berliinin elokuvajuhlat 2009 -esittely
Kymmenen päivän ajan taide, glamour, juhlat ja bisnes kohtaavat Berliinin elokuvajuhlien myötä Saksan pääkaupungissa 5.–15.2.2009.
Heidi Mikkola
-
DocPoint 2009 -esittely
Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestetään tammikuussa kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna tapahtuma kasvaa kuusipäiväiseksi.
Outi Hakola
-
Rokumentti 2008 -raportti
Joensuussa 14.–16.11.2008 järjestetty Rokumentti keräsi tänä vuonna ennätysyleisönsä panostamalla livemusiikkiin ja raskaan musiikin elokuviin.
Samu Valleala
-
Lens Politica 2008
Poikkitaiteellinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen festivaali. Helsingissä 19.-23.11.2008 järjestettävä viisipäiväinen tapahtuma tuo tänä vuonna kaupunkiin elokuvien lisäksi myös taidetta, musiikkia, keskusteluja ja kansainvälisiä vieraita.
Saija Holm
-
Stockholm Film Festival 2008
Todellisuuspakoa synkkenevästä syksystä voi viettää 20.-30. marraskuuta järjestettävillä Tukholman kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
Johanna Salmela
-
Rokumentti 2008 -esittely
Järjestyksessään neljäs Rokumentti-festivaali tuo muassaan pyöreät neljäkymmentä musiikkiaiheista elokuvaa Joensuuhun viikonloppuna 14.-16.11.2008. Festivaalin elokuvat voi karkeasti jakaa kolmeen alakulttuuriseen kategoriaan, ja yhteen ylimääräiseen, sekalaiseen heittoluokkaan.
Samu Valleala
-
Vinokino 2008 -esittely
Vinokino on Suomen ainoa homo- ja lesboelokuvan festivaali. Tänä vuonna festivaali vierailee viidessä kaupungissa. Vinokinossa nähdään muun muassa pohjoismainen lyhytelokuvakooste, jossa on mukana myös useita suomalaisia lyhytelokuvia.
Toimitus
-
Night Visions 2008 -esittely
Night Visions festivaali 24.-26.10.2008 järjestetään Halloweenin kunniaksi Helsingin Maxim-teatterissa. Vuonna 1997 perustettu elokuvatapahtuma on erikoistunut kauhu-, scifi-, kultti- ja fantasiaelokuviin. Tänä syksynä valkokankaan painajaisia kauhistellaan Maximum Halloween 3008 nimikkeellä.
Outi Hakola
-
Rakkautta ja anarkiaa 2008 -raportti
Festivaalin elokuvat osoittivat jälleen sen, että aina ei tarvitse hamuilla koko maailmaa haltuunsa ollakseen vakuuttava. Ajatusten liikkeelle laittaminen ja keskustelun avaukset onnistuvat myös rajatumpien näkökulmien kautta.
Ilari Laamanen
-
Rakkautta ja anarkiaa 2008 -esittely
Kolmatta vuosikymmentään käyvän elokuvatapahtuman tarjonta on ällistyttävän laaja. Johtoajatuksena on tarjota uusia, unohtumattomia elokuvaelämyksiä – ei jokaiselle jotakin, vaan monipuolisesti ja ajatuksella.
Ilari Laamanen
-
Espoo Ciné 2008 -raportti
Festivaalielokuvien ohella tapahtumassa oli paikalla lukuisia elokuvantekijöitä, mutta myös elokuvakentän muita edustajia. Yksi festivaalin mielenkiintoisista antimista oli Git Scheyniuksen esitelmä elokuvataiteesta.
Outi Hakola
-
Espoo Ciné 2008 -esittely
Huomattavan roolin saavat espanjalaiset ja pohjoismaiset elokuvat, joita löytyy paitsi niiden omista nimikkosarjoista, myös muista kategorioista.
Outi Hakola
-
Sodankylän elokuvajuhlat 2008 -raportti
Tämänvuotisen elokuvajuhlan päävieraat, Milos Forman ja Lasse Pöysti, puhuivat sattumista puhuessaan elämästään ja urastaan, sillä molemmat miehet päätyivät elokuva-alalle sattumien johdattamina.
Saija Holm
-
Sodankylän elokuvajuhlat 2008 -esittely
Nimekkäiden vieraiden lisäksi kotoisan intiimi tunnelma ja tietysti yötä päivää pyörivät elokuvat houkuttelevat Kitisenjoen rantamaisemiin jälleen tuhansia elokuvahulluja eri puolilta maailmaa.
Saija Holm
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2008 -raportti
Vuoden 1918 tapahtumat puhuttivat myös Suomalaisen elokuvan festivaalilla.
Jarkko Silén
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2008 -esittely
Suomalaisen elokuvan festivaalin vuoden 2008 pääteema on Suomen historian traumaattinen murroskohta, vuosi 1918.
Jarkko Silén
-
Nainen vai artisokka 2008 -esittely
Kolmipäiväisen festivaalin ohjelmistossa on pitkien elokuvien lisäksi tällä kertaa luvassa myös lauantaina Lasipalatsissa järjestettävä naistekijyyttä luotaava keskustelutilaisuus sekä kotimaisia lyhytelokuvia.
Saija Holm
-
DocPoint 2008 -raportti
Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestettiin seitsemättä kertaa 23.1.–27.1.2008.
Outi Hakola
-
DocPoint 2008 -esittely
23.–27.1.2008 järjestettävä DocPoint luottaa omiin perinteisiinsä ja korostaa tänä vuonna entistä enemmän faktan ja fiktion rajojen kyseenalaistamista.
Outi Hakola
-
Vinokino 2007 -raportti
Turussa viikonlopun aikana kävi katsojia yhteensä 1200, ja monet näytöksistä olivat Kino Thaliassa tupaten täynnä. Festivaalilla vallitsi lämmin ja rento tunnelma, ja ohjelmistossa oli monipuolista tarjontaa.
Heidi Horila
-
Stockholm Film Festival 2007 -raportti, osa 2
Valtaosa elokuvista pyöri loppuunmyydyille saleille. Ian Curtis -potretti Controlin kysyntä kävi peräti niin suureksi, että näytösten lippuja kaupiteltiin e-bayssa asti.
Johanna Salmela
-
Stockholm Film Festival 2007 -raportti
Yhdeksi Tukholman elokuvajuhlien pääteemaksi kiteytyi nuorallakävely nuoruuden ja aikuisuuden välillä
Ilari Laamanen
-
Rokumentti 2007 -raportti
Tänä vuonna kolmatta vuotta järjestetyn Rokumentti-festivaalin vetovastuun otti ensimmäistä kertaa Ilosaarirockista tunnettu Joensuun Popmuusikot ry
Samu Valleala
-
Yhdestoista hetki 2007 -esittely
Näkymiä muzakin, mediahälyn ja infoähkyn tuolta puolen tarjoilee Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin ja Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston yhteistyönä järjestämä elokuvatapahtuma.
Harri Kilpi
-
Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali 2007 -esittely
Oulun kansainvälinen lastenelokuvafestivaali on ehtinyt jo maailmanlaajuisestikin vertaillen kunnioitettavaan kahdenkymmenenkuuden vuoden ikään.
Manu Haapalainen
-
London Film Festival 2007 -raportti
Tämänkertainen London Film Festival herätti pohtimaan elokuvateollisuuden armotonta ulkonäkökeskeisyyttä.
Saija Holm
-
Stockholm International Film Festival 2007 -esittely
Yksitoistapäiväinen festivaali tuo valkokankaalle kertomuksia monesta maailmankolkasta, kunnioittaa jo elokuvahistoriassa paikkansa lunastaneita suuruuksia sekä kokeilee elokuvan tekemisen rajoja.
Johanna Salmela
-
Hurme 2007 -esittely
Tarjolla on psykologista kauhua sekä rempseämpää veren roiskimista; sekä vanhoja klassikoita että uudempia elokuvia, joita ei muuten Suomessa pääse valkokankaalta näkemään.
JP Jokinen
-
Animatricks 2007 -raportti
Kuusi tuntia animaatioiden katselua päivässä aiheuttaa mielenkiintoisia muutoksia havaintokyvyssä. Autot ja ihmiset kadulla näyttävät kaksiulotteisilta paperihahmoilta ja esineistä kuuluu hassuja ääniä.
Raisa Laukkanen
-
Rokumentti 2007 -esittely
Kolmatta kertaa järjestettävä rock-elokuvatapahtuma Rokumentti pitää Joensuun maan musiikkikartalla talvisaikaankin.
Samu Valleala
-
Vinokino 2007 -esittely
Musiikkivideot ovat tänä vuonna festivaalin pääteema. Kahdessa näytöksessä katsotaan homo- ja lesbosilmällä sekä kotimaisia että ulkomaisia musiikkivideoita.
Heidi Horila
-
London Film Festival 2007 -esittely
Kahden viikon aikana festivaalilla esitetään 184 pitkää ja 133 lyhyttä elokuvaa. Mukaan on mahtunut vain yksi suomalainen elokuva, Aleksi Salmenperän oivallinen Miehen työ.
Saija Holm
-
Animatricks 2007 -esittely
Suomen ainoa animaatioille omistettu festivaali Animatricks tuo värikkään ohjelmistonsa Helsingin kulttuurikompleksi Andorran valkokankaalle lokakuussa jo seitsemättä kertaa.
Raisa Laukkanen
-
Rakkautta ja anarkiaa 2007 -raportti, osa 2
20. juhlavuottaan viettävät Rakkautta & Anarkiaa -festivaali vakuutti monipuolisella tarjonnallaan.
Ilari Laamanen
-
Rakkautta ja anarkiaa 2007 -raportti
Pienen piirin pienestä juhlasta on kasvanut kahdessa vuosikymmenessä hieman hallitsematon, mutta ohjelmistoltaan erinomaisen laadukas tapahtuma.
Saija Holm
-
Rakkautta ja anarkiaa 2007 -esittely
Varhaiseen aikuisikään ehtineiden elokuvajuhlien ohjelmisto on juhlavuoden kunniaksi erityisen komea. Tarjolla on jälleen vaihtoehtoisia näkemyksiä elokuvamuodon ja sisällön rajoja koettelevien ohjaustöiden muodossa.
Ilari Laamanen
-
Espoo Ciné 2007 -raportti
Kahdeksattatoista kertaa järjestetty Espoo Ciné oli pitkälti eurooppalaisen elokuvan juhlaa, ja etenkin espanjalainen elokuva nousi tänä vuonna vahvasti esiin.
Niina Holm
-
Blue Sea Film Festival 2007 -raportti
Rauman Blue Sea Film Festival osoitti kotimaisen elokuvan olevan voimissaan. 16.–19. elokuuta järjestetyt elokuvajuhlat vetivät paikalle viitisentuhatta katsojaa.
Aija Amee
-
Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit 2007 -esittely
Luvassa on jälleen menneen maailman nostalgiaa ja valkokankaan helmiä. Tämän vuoden teema on ranskalainen mykkäelokuva.
Aija Amee
-
Espoo Ciné 2007 -esittely
Espoon Tapiolassa elokuun 21. päivä käynnistyvä, järjestyksessään kahdeksastoista Espoo Ciné tuo näytille 79 pitkää elokuvaa seitsemässä eri teemasarjassaan.
Juha Rosenqvist
-
Sodankylän elokuvajuhlat 2007: Alexis Kourosin haastattelu
Voiko suomalainen ymmärtää iranilaista elokuvaa – oikein? Mitä on sensuuri ja kuinka se vaikuttaa elokuva-alan ammattilaisiin?
Anna Nykyri
-
Sodankylän elokuvajuhlat 2007 -raportti
Sodankylän elokuvajuhlien 2007 teemana oli ilahduttavasti "pakolaisuus".
Anna Nykyri
-
Sodankylän elokuvajuhlat 2007 -esittely
Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmisto rakentuu elävällä musiikilla säestettyjen mykkäelokuvien, kotimaisen elokuvan parhaimmiston ja uuden elokuvan helmien lisäksi vuosittain vaihtuvan erityisteeman varaan
Saija Holm
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2007 -raportti: Liana Kaarina
Turussa 16. kerran järjestetty Suomalaisen elokuvan festivaali tarjoili tällä kertaa pääteemojensa myötä yleisölleen laajan katsauksen kotimaisten nuorisokuvausten parhaimmistoon.
Raisa Laukkanen
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2007 -raportti: Kansalliset kuriositeetit koomisina
Väkevän Mikko Niskanen -esillepanon ohessa ohjelmisto piti sisällään myös niin kiehtovia erikoisuuksia kuin kotimaisen elokuvan vankkoja peruskiviä.
Samu Valleala
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2007 -esittely, osa 2
Vuoden 2007 Suomalaisen elokuvan festivaalin pääteemana ovat Mikko Niskasen elokuvat.
Juha Sopanen