Unthinkable kotikatsomo

Muslimiksi kääntynyt amerikkalainen ex-sotilas Steven Arthur Younger (Michael Sheen) uhkaa räjäyttää Yhdysvalloissa kolme ydinpommia määräpäivään mennessä. Mies vangitaan, ja paikalle kutsutaan armeijan ja tiedustelupalvelun erikoisryhmä, mukana sekä pommeja etsivä humanistinen naisagentti (Carrie-Anne Moss) että ”kovennetun kuulustelun” asiantuntija H (Samuel L. Jackson).

Kuulostaako tutulta tähän mennessä? Kuulostaa, sillä Unthinkable lähtee täysin tietoisesti samantyyppisestä asetelmasta, joka on tullut katsojille tutuksi vaikkapa tv-sarja 24:n parista, jossa ns. patrioottinen Jack Bauer kiduttaa ”pahiksia” tähtilippua heilutellen. Samalla annetaan ymmärtää, että kidutus on paitsi välttämätöntä vapaan maailman pelastamiseksi, myös tehokas ja toimiva keino saada tietoa.

Unthinkable tarkastelee asioita laajemmasta näkökulmasta, sekä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta näkökulmasta että ennen kaikkea moraalisesta näkökulmasta. Elokuva ei anna valmiita ratkaisuja tai tulkintoja, eikä kerro mikä valinta on oikeutettu, mutta se tekee ehdottoman selväksi, että kidutuspäätöksien kaltaisista asioista ei voi luikerrella vapaaksi puhtaalla omallatunnolla, vaikka niljakkaat poliitikot ja vastuuta pakoilevat kenraalit polkevatkin vastuukysymykset juridiseen suohon. Jos kidutetaan, siitä on myös kannettava seuraukset, eikä silloin ole olemassakaan mitään moraalisesti harmaata aluetta.

Jos ja kun systemaattiseen kiduttamiseen ryhdytään tiettyjen tarkoitusperien takia, niin sitä ei myöskään rajoiteta pahiksiin". Kun kiduttamispolitiikka on kerran hyväksytty, kidutusta käytetty ja eri metodit hyväksi havaittu, niin ne säilyvät sen jälkeen aina vaihtoehtoina. Joko virallisesti kuten Dick Cheneyn suosima vesikidutus tai epävirallisesti kuten esimerkiksi CIA:n salaisilla kidutuslennoilla tai banaanivaltioiden kuulustelukeskuksissa.

Gregor Jordan käsittelee aihetta erinomaisesti. Sekä ohjaus että henkilöhahmot tukevat tarinaa linjakkaasti. Myöskään käsikirjoitus ei sorru naiiveihin ratkaisuihin kuten keinotekoisen tekopyhiin juonenkäänteisiin, jossa jännitettäisiin, joutuvatko länsimaalaiset, tässä tapauksessa yhdysvaltalaiset, vajoamaan ”vastustajiensa tasolle” ja turvautumaan ihmisoikeuksien vastaisiin laittomiin raakuuksiin. Moista kynnystä ei vallasta turvonneille organisaatioille ole ollut olemassa pitkiin aikoihin, jos koskaan.

Elokuva vie valtion väkivaltakoneiston kidutuksen ja sen seuraukset pidemmälle, loppuun asti. Kyse ei ole yksittäisistä hirviömäisistä yksilöistä ja heidän sairaista mielihaluistaan, vaan kokonaisista sairaista systeemeistä ja vain vallan itsensä vuoksi operoivista koneistoista, jotka ovat asettuneet vastakkain. Ideologiat, uskonnot ynnä muut ovat tässä vastakkainasettelussa vain pintakuorta.

Jacksonin antaumuksellisesti tulkitsema kiduttajamestari H ei anna henkilöhahmojen tai katsojien unohtaa, että hän ei ole omaksi ilokseen uhreja silpova sadistinen hullu, vaan pikemminkin työkalu, joka on valmis mihin tahansa, mitä sitä pitelevä käsi haluaa tehdä. H on kovien aikojemme kuvastin: peili, joka heijastaa eteensä kysymykset vallasta, vastuusta ja moraalista.

Tämän peilin heijastus on nykypäivän Yhdysvalloista sen verran synkkä ja häiritsevä, että ei ole ihme, ettei Unthinkable päässyt kotimaassaan teatterilevitykseen, vaan se julkaistiin suoraan dvd:llä. Eurooppalainen versio sisältää lisäksi yhdysvaltalaisesta versiosta puuttuvan loppuepilogin, jonka synkeä huipennus on ironisessa lohduttomuudessaan muistutus siitä, että jos miekkaan tarttuu, niin siihen voi myös hukkua.