Muotokuva kovan kohtalon naisesta

Nick Broomfield teki ensimmäisen dokumenttinsa naissarjamurhaaja Aileen Wuornosista jo ennen kuin kohautti maailmaa Kurt & Courtney -dokumentillaan. The Selling of a Serial Killer -dokumenttia hän lähti tekemään vuonna 1992: hyvin pian sen jälkeen, kun oli saanut kuulla pidätyksestä. Kuvaukset eivät olleet viimeisen päälle suunnitellut, joten Broomfield lähinnä etsii kontaktia päähenkilöönsä Wuornosin adoptoineen, uskoon hurahtaneen Arlene Prallen sekä Wuornosin asianajajan kautta.

www.nickbroomfield.comToinen Wuornos-dokumentti, Life and Death of a Serial Killer, heittää meidät keskelle tapahtumia kymmenen vuotta myöhemmin. Keskenjääneet spekulaatiot poliisien kytköksistä Aileenin tarinan myymisestä Hollywoodiin jatkuvat. Broomfield on edelleen sitä mieltä, että media leimasi Wuornosin sarjamurhaajaksi, vaikka hän teki tapponsa itsepuolustukseksi.

Dokumentintekijä palaa Aileenin luo, kun tuomion täytäntöönpano lähestyy. Pralle on kadonnut Aileenin elämästä ja puolustusasianajaja on vaihtunut. Broomfield on todistajana oikeudenkäynnissä, jossa Aileenin entisen asianajajan pätevyys koetetaan kyseenalaistaa, jotta Aileen saisi mahdollisuuden muuttaa kuolemantuomionsa elinkautiseen vankeuteen. Broomfieldin ja Aileenin suhde vaikuttaa läheiseltä ja heidän välinen henkinen yhteys näkyy dokumentissa: Aileen antaa keskenään ristiriitaisia haastatteluja ja kuoleman lähestyessä heristää yhä kiivaammin nyrkkiään niin tiedotusvälineille kuin valtiovallalle. Tulilinjalle joutuu myös USA:n nykyisen presidentin serkkupoika, Jeb Bush, joka tuntuu käyttävän Wuornosin kuolemantuomiota vaaliaseenaan.

www.nickbroomfield.comUusina hahmoina syitä ja seurauksia valottavat Wuornosin lapsuuden tutut, hänen lapsuudenystävänsä ja siskonsa. Haastattelujen kautta Aileenin tarina paljastuu surulliseksi ja väkivaltaiseksi – yksi ikävä käänne on johtanut toiseen. Kaikki lähtee siitä, että Aileenin ollessa 7-vuotias hänen isänsä sai tuomion pedofiliasta ja tappoi itsensä noin kolme vuotta myöhemmin. Aileenin äiti oli jo aiemmin hylännyt tyttärensä, ja joutuessaan isovanhempiensa luo Aileen sai vastaansa vyötä ja nyrkkiä heiluttaneen isoisänsä. Lopulta Aileen päätyi kadulle 13-vuotiaana, eikä paluuta kotiin enää ollut.

Broomfieldin dokumentti puhuttaa. Se yrittää Aileenin tarinan ohessa sanoa myös jotain niin kuolemantuomion sallivasta järjestelmästä kuin toisaalta sarjamurhaajan ihmisyydestä. Aileenin tie syntymästä kuolemaan on dokumentissa aukkoinen ja rosoinen, mutta kokonaisuudesta on nähtävissä oravanpyörä, johon ihminen vastentahtoisesti saattaa joutua. Broomfield ei ole niinkään tehnyt muotokuvaa sarjamurhaajasta, vaan pikemmin piirtänyt elämänkaaren onnettoman kohtalon kokeneesta naisesta.

* * * *
Arvostelukäytännöt