Polttarittaret kotikatsomo

Polttarittaret on pinnallinen kuvaus kolmekymppisten kaupunkilaisten kasvukivuista. Lukioaikaisiin rooleihinsa jämähtäneet nuoret aikuiset tasapainoilevat pitkitetyn nuoruuden ja edessä kummittelevan aikuisuuden välillä. Kun edessä on niinkin suuri aikuistumisriitti kuin häät, on syytä laittaa elämä risaiseksi. Samat teemat ovat tuttuja jo ennestään elokuvista Kauhea kankkunen (2009) ja Morsiusneidot (2011). Polttarittaret on heikko yritys uida kyseisten menestyskomedioiden saavuttaman suosion vanavedessä.

Elokuvan juoni koostuu lähinnä päämäärättömästä sekoilusta yhdistettynä henkilöhahmojen hataraan itsetutkiskeluun. Pinnan alla kytee arkojakin aiheita syömishäiriöistä aborttiin, mutta niiden käsittelemisen sijaan keskitytään hankkimaan käteistä stripparille, kokaiinia kaasoille ja irtosuhteita seuraavaksi yöksi.

Vanhat ystävykset kerääntyvät yhteen juhlimaan polttareita, kun lukioaikoina pullaposkeksi nimetty Becky (Rebel Wilson) on menossa naimisiin rikkaan komistuksen kanssa. Tämä ei kaasoiksi pyydettyjä vanhoja luokkakavereita miellytä. Kaasot eivät peittele katkeruuttaan, kun porukan epäsuosituin tyttö purjehtii vastoin odotuksia heistä ensimmäisenä avioliiton auvoisaan satamaan.

Kaikki kolme kaasoa kantavat edelleen heihin lukioaikana lyötyä leimaa. Regan (Kirsten Dunst) on tyttöjoukon kovanaama. Gena (Lizzy Caplan) pitää sitkeästi kiinni roolistaan roisina älykkönä. Katie (Isla Fisher) on tottunut käyttämään ulkoisia avujaan järjen sijaan saadakseen haluamansa. Kuten arvata saattaa, koviksellakin on herkkä puoli, älyköllä särkynyt sydän eikä joukon bimbo olekaan oikeasti niin yksinkertainen kuin antaa ymmärtää.

Henkilöhahmot ovat kuin elähtäneitä amerikkalaisen high school -draaman tyyppihahmoja. Niiden stereotypiat ovat niin liioiteltuja, etteivät ne jaksa edes naurattaa. Elokuvan huumori aliarvioi yleisönsä. Komiikka on yllätyksetöntä, mautonta ja jo liian monta kertaa käytettyä. Ohjaaja Leslye Headlandin alun perin näytelmäksi kirjoittama teksti saattaa toimia näyttämöllä, mutta elokuvassa dialogi jää ontoksi.

Elokuvan ainoa onnistuja on Kirsten Dunst, joka esiintyy itselleen epätyypillisessä roolissa tyttöjengin jääkuningattarena. Hänen roolihahmonsa on kipakka Regan, joka ei pelkää puhua suutaan puhtaaksi tai iskeä bestmania. Muista kaasoista poiketen hän tekee sen kuitenkin korrektisti ja kohtalaisella tyylillä. Hän ei jää neuvottomaksi silloinkaan, kun morsiuspuku on riekaleina, toinen kaasoista tajuton ja kolmas kadoksissa. Valitettavasti yksi pätevä kaaso ei kuitenkaan pelasta häitä eikä elokuvaa.