Ylipitkä pelimainos käy aikuisen hermoille

Nintendo on ilmeisesti supistanut mainosbudjettiaan vuosi vuodelta. Nuorten kuluttajien hölmöt vanhemmat suostuvat nykyään maksamaan siitä, että gameboyta näpyttelevät lapsukaiset pääsevät luomaan itselleen uusia tarpeita.

© 1999 4 Kids EntertainmentPokémon-elokuva jakoi kokeilevan kotiyleisömme rajusti kahtia. 7-9-vuotiaat keskittyivät tunnistamaan taskuhirviöiden hahmoja ja luettelemaan niiden ominaisuuksia, aikuinen yleisö keskittyi lähinnä voimaan pahoin. Video alkoi hellyttävästi kujertavan Picachun nopeatempoisella kohelluksella. Riemulomakuvauksen värikkyys ja vauhti ovat saattaneet valkokankaalla olla visuaalisesti vaikuttavia, mutta pienen kotiteatterin mittasuhteet eivät riitä toistamaan villiä menoa. Varsinaisen Pokémon-elokuvan alkupuolella aikuinen hymyili ensimmäisen kerran, kun ruutuun lopulta kuolettavan pitkäveteisen johdattelujakson jälkeen ilmaantui elokuvan alaotsikko: Mewtwo strikes back. Tappajatomaattien kostosta tuttu vitsi jaksaa vielä vetää suupieliä ylös.

© 1999 4 Kids EntertainmentSeuraavan kerran hymyilin helpotuksesta, kun lopputekstit ilmestyivät ruutuun. Pokémon-Elokuva on yksiulotteisen omankädenoikeuden ja väkivallan varaan jännittyvä kritiikitön kuvaus ihmisen sairaasta kunnianhimosta, tahdottomien olentojen hyväksikäytöstä ja luonnon itseisarvottomuudesta. Tämän perustematiikan lisäksi kerrotaan, että yksinäisellä saarella elää paha olento, joka kloonaa pokémoneja. Juonta on höystetty myrskyteemalla, mutta Prospero-viittaukset ovat lähinnä halpaa aikuisyleisön kosiskelua. Olisivat jättäneet parempien käsikirjoittajien haudat rauhaan!

Lapsiyleisö ei kuitenkaan voinut pahoin. Oheismateriaalinaan heillä oli pokémon-eksegetiikkaa valottavia pelikortteja, joiden avulla he aukoivat noiden kummallisten kaksintaisteluiden kivi-paperi-sakset-logiikkaa. Animaation kerronnan katkaisi välillä luontodokumentin tapaan artikuloiva selostaja, joka esitteli uusia monsterigallerian jäseniä. Lapset selasivat korttipakkojaan, huutelivat kommentteja ja nimesivät ruudussa vilahtelevien olioiden erilaisia kehitysasteita. Katselu oli vuorovaikutteisuudessaan verrattavissa lähinnä Rocky Horror Picture Show’n nuottien lukuun.

Katsokoot. Kunhan minun ei tarvitse.

ks. ensi-illat: - Pokémon - Pokémon 2: Yhden voimalla

*
Arvostelukäytännöt