Vuonna 1956 ensi-iltansa saanut Earth vs. the Flying Saucers on toiminut monen myöhemmän scifi-elokuvan innoittajana. Esimerkiksi Independence Dayta voisi jopa luonnehtia elokuvan nykytekniikalla toteutetuksi uusintafilmatisoinniksi. Vaikka 50-luvun tieteiselokuvia tyypillisesti tulkitaan kylmän sodan kontekstissa, ovat Earth vs. the Flying Saucersin ainekset tässä sopassa varsin vähäiset. Elokuvan idea ammennettiin yksinkertaisesti lukuisista ajan ufo-havainnoista ja itse tarina on varsin simppeli kertoessaan ulkoavaruuden olioiden operaatiosta asettua Maahan.

Se poliittinen teksti, jonka elokuvasta voi lukea, on yhä edelleen ajankohtainen virsi, eli Yhdysvaltojen toimintaperiaate: ensin hutkitaan, sitten tutkitaan. Parasta elokuvassa ovatkin Ray Harryhausenin innovatiiviset tehosteet, jotka erottuvat edukseen monista aikalaisistaan. Elokuvan nauttima kulttiarvostus lieneekin lähinnä perua Harryhausenin hyvästä kädenjäljestä, sillä itse elokuva ei ole tehosteidensa veroinen.

Peltipukuihinsa sonnustautuneet avaruusoliot lentävine lautasineen jäävät statisteiksi pääosaparin Hugh Marlowen ja Joan Taylorin vallatessa paikan tarinan kuljettajina. Varsinkin Joan Taylorin heikko roolisuoritus syö elokuvan sujuvuutta. Tarinan jännite myös latistuu loppua kohden ja b-scifille tyypillinen tuhon ja pakokauhun loppuhuipennus on jopa tylsähkö.

Elokuvan arvoa erityisesti lajityypissään ei voi kuitenkaan vähätellä. Nykykatsoja on vain nähnyt aiheesta niin monta uudempaa versiota, että sympaattisuuden ja aikansa omaleimaisuuden näkeminen Earth vs. the Flying Saucersissa on vaikeampaa kuin monissa muissa 50-luvun tieteiselokuvissa. Toisaalta tämä seikka myös nostaa elokuvan arvoa ja merkitystä pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna.

Dvd:n laatu on jälleen kohdallaan ja lisämateriaaliakin löytyy, tosin ekstrat ovat lähes samat kuin pari kuukautta aiemmin julkaistun Venuksen valloittajien dvd:ssä. This is Dynamation ja tunnin mittainen The Harryhausen Chronicles löytyvät molempien elokuvien lisämateriaaleista. Varsinkin 50-luvun scifin ystäville ja kyseisiä elokuvia kerääville tämä on pienoinen pettymys. Mutta onhan Earth vs. the Flying Saucersin dvd:llä mukana myös jotain ainutlaatuista, nimittäin Harryhausenin haastattelu elokuvan tehosteiden tekemisestä.

DVD / kuva: 16:9 anamorfinen widescreen 1.85:1; ääni Dolby Digital mono; tekstitetty; Special Features: "Earth v.s the Flying Saucers" Featurette (8’38"), "This is Dynamation" featurette (3’26"), The Harryhausen Chronicles (57’58"), Photo Gallery, Theatrical Trailer.

* * *
Arvostelukäytännöt