De-Lovely kotikatsomo

Elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Meyerin 80-vuotisjuhlaelokuvaksi valmistunut De-Lovely kertoo säveltäjä Cole Porterin elämäntarinan backstage-musikaalin keinoin. Ja mikäpä sopisikaan paremmin elokuvan aiheeksi ja tyylilajiksi studiolle, joka tuotti erityisesti 1940- ja 1950-luvuilla runsaasti musikaaleja.

De-Lovelyn kehystarinassa vanha harmaantunut Cole Porter (Kevin Kline) saapuu teatteriin seuraamaan elämästään tehtävän musikaaliesityksen harjoituksia sen ohjaajana toimivan Gabriel-nimisen miehen (Jonathan Pryce) kanssa. Porterin elämä lavastetaan musikaalin kohtauksiksi alkaen vuodesta 1918, jolloin hän kohtasi Ranskassa tulevan vaimonsa Lindan (Ashley Judd). Tästä hetkestä eteenpäin elokuvassa avataan esiin Cole Porterin ammatillista ja henkilökohtaista elämää musikaalisin keinoin. Välillä palataan kuvitteelliseen teatterisaliin, jossa Porter ja Gabriel keskustelevat tapahtumien kulusta ja niiden todenmukaisuudesta.

Yhdessä De-Lovelyn pääosassa on tietysti Porterin loistava musiikki. Hänen ikivihreitä kappaleitaan kuullaan pääosanesittäjä Kevin Klinen ja monien nykyisten populaarimusiikin kuuluisuuksien laulamana. Klinen lauluääni ei ole mitenkään loistelias, mutta se sopii hyvin esikuvaansa. Tämän voi todeta elokuvan lopputekstien alla kuultavasta, Cole Porterin itsensä esittämästä laulusta You’re The Top. Elokuvassa kuultavista kappaleista sovituksiltaan erinomaisina mainittakoon esimerkiksi Robbie Williamsin upeasti esittämä It’s De-Lovely, Elvis Costellon hulvaton versio biisistä Let’s Misbehave ja Alanis Morissetten omaperäisesti tulkitsema Let’s Do It, Let’s Fall in Love. Esiintyjävalintojen ja uusien sovitusten tarkoitus on epäilemättä ollut tuoda Porterin klassikkosävelmät lähemmäs nykykuulijaa ja uutta nuorta elokuvayleisöä. Elokuvassa esiintyvät edellä mainittujen artistien lisäksi myös muun muassa Simply Redistä tuttu Mick Hucknall, Sheryl Crow ja Natalie Cole.

Parituntinen De-Lovely kertoo viihdyttävästi, joskin hieman konservatiivisesti, Cole Porterin elämäntarinan, johon liittyi paljon ristiriitaisuuksia. Miehen ja vaimon lämmintä suhdetta korostetaan lähtökohtana loistaville romanttisille lauluille. Porterin useita kiihkeitä homosuhteita, joista mies etsi kaipaamaansa rakkauden täyttymystä, ei laulujen aiheiksi haluta nostaa. Tunne-elämän haavoja tai ammatillisia intohimoja ei elokuvassa tarkastella pintaa syvemmältä. Tällainen kerronnan kepeys sopii sinänsä hyvin musikaaliin lajityyppinä. Porterin homoseksuaalisuuden häivyttäminen heteroliiton taustalle on taas varmaankin laskelmoitu kompromissi Yhdysvaltojen konservatiivisia elokuvamarkkinoita ajatellen. Nämä valinnat eivät kuitenkaan liiaksi latista De-Lovelyn lumoa elokuvana. Sen voima on loistavassa ja elämäniloisessa musiikissa, joka kertoo enemmän Cole Porterista ihmisenä kuin mitkään draamalliset ratkaisut.

De-Lovelyn dvd-julkaisun lisämateriaali on kohtalaista tasoa. Trailerin ja kommenttiraitojen lisäksi mukana on myös kohtalaisen onnistunut Making of -dokumentti. Poistetuista kohtauksista mielenkiintoisin on ehdottomasti vaihtoehtoinen loppukohtaus, joka ei ole ollenkaan niin sentimentaalinen ja romantisoitu kuin elokuvaan päätynyt ja suurta yleisöä selkeästi kosiskeleva lopetus. Mukana poistetuissa on myös kaksi erilaista aloitusta elokuvan parhaaseen tanssikohtaukseen, jossa Porter todistelee studiopomo Louis B. Mayerille osaavansa olla hassunhauska filmimusiikin tekijä: kappaleen Be a Clown tahdissa juttu paisuu joukkotanssikohtaukseksi, joka vetää vertoja jopa vanhoille kunnon Hollywood-musikaalien tanssijaksoille.