Näytetään 893 artikkelia 3007:stä
Ystävyyden ja petturuuden rajankäyntiä olisi elokuvassa voinut viedä pidemmällekin.
Jaakko Lenni-Taattola
Disneyn menestysmusikaalin 45-vuotisjulkaisu osuu yksiin Helsingin Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saaneen Maija Poppasen kanssa.
Päivi Valotie
Kyse on viihteestä, jossa koirat puhuvat toisilleen ihmisten kielellä, ja Disney jos joku osaa laittaa eläimet puhumaan.
Janne Kahila
Jäntevä tarinankerronta, intensiiviset roolisuoritukset ja syvemmälle menevä näkemyksellisyys tekevät Appaloosasta vahvan elokuvan.
Jussi Lahtonen
Mongol ei edes yritä olla historiankirjoitusta vaan eeppinen, laajalla kankaalla aroilla kuvattu ja laajalla kädellä hahmoteltu taiteellinen tulkinta.
Päällisin puolin kepeä elokuva käsittelee myös elämän pimeämpiä puolia.
Sakari Lehtonen
Veteraanin varmuudella tehtyä Hollywoodin laatuelokuvaa, jossa jokainen yksityiskohta on huoliteltu parhaalla ammattitaidolla.
Juha Rosenqvist
Ohjaaja-käsikirjoitta Courtney Hunt osoittaa esikoisellaan osaavansa kertoa vahvan ja eheän tarinan.
Valkoisen sankarikoiran seikkailu on teknisesti taidokas, mutta tarinaltaan turhan perinteinen perhe-elokuva.
Tuomas Jalamo
Koomikko Ricky Gervaisin tähdittämä elokuva on ennemminkin komediallisia vivahteita sisältävä romanttinen draama kuin sketsisikermä.
Juoneltaan Taken on suoraviivaisen simppeli oman käden oikeuden palopuheenvuoro kaiken uskottavuuden tuolla puolen.
Janne Rosenqvist
Boratin ohjaajan viihdyttävä dokumentti vitsailee järjestäytyneiden uskontojen kustannuksella.
Juna ja talvinen Siperia muodostavat hiljaa piinavan tapahtumaympäristön, joka paljastaa lopulta ihmisten raadollisimmatkin piirteet.
AJ Annilan kunnianhimoinen teos on kohtuullisen onnistunut kauhuelokuva.
Kotisohvalla tarinan tunnelman tavoittaa paremmin ja teosta katsoo puutteistaan huolimatta mielellään nostalgisena trippinä.
Henkilökuvaus käsittelee inhimillisellä ja moniulotteisella tavalla reilusti keskivertoa älykkäämpiä ja tietävämpiä yksilöitä.
Family Meeting on enemmän kuin pelkkä konserttitaltiointi, sillä se on myös kuvaus bluesia ammatikseen soittavien muusikoiden yhteisöstä.
Kimmo Ahonen
Saamelaiset kuvaavat kerrankin itseään ja omaa historiaansa, saami soljuu korvissa miellyttävästi ja maisemat ovat upeimmillaan.
Sanna Olkkonen
George Clooney on asettunut kolmannen kerran kameran taakse. Ohjauksen lisäksi mies näyttelee nyt myös itse elokuvansa pääroolin.
Eroista, suruista ja suhteiden päättymisistä huolimatta elokuva ei jää liiaksi vatvomaan traagisia kohtaloita tai tuhertamaan itsesäälin täyttämää itkua vaan on sekä komediallinen että paikoin jopa lohdullinen.
Arvostelu elokuvasta Gone Baby Gone.
Emmi Koivumäki
Arvostelu elokuvasta Things We Lost in The Fire.
Tiina Forsberg
Arvostelu elokuvasta Shurayukihime / Lady Snowblood.
Arvostelu elokuvasta Mon Meilleur Ami / My Best Friend.
Arvostelu elokuvasta Shogun Assassin.
Niko Jekkonen
Arvostelu elokuvasta American Gangster.
JP Jokinen
Arvostelu elokuvasta Southland Tales.
Heidi Horila
Arvostelu elokuvasta Ciao bella.
Arvostelu elokuvasta Lions for Lambs.
Arvostelu elokuvasta Der Freie Wille / Vapaa tahto.
Raisa Laukkanen
Arvostelu elokuvasta River Queen.
Arvostelu elokuvasta Irina Palm.
Arvostelu elokuvasta Starter for 10 / Heikoin lenkki.
Arvostelu elokuvasta Musta jää / Black Ice.
Arvostelu elokuvasta Goya´s Ghost / Goyan aaveet.
Arvostelu elokuvasta Ratatouille / Rottatouille.
Jokke Ihalainen
Arvostelu elokuvasta Ripley Under Ground.
Arvostelu elokuvasta Spider-Man 3 / Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3.
Tero Karppi
Arvostelu elokuvasta Rescue Dawn / Operaatio Rescue Dawn.
Arvostelu elokuvasta USA vs Al-Arian.
Arvostelu elokuvasta Bright Shining Lie, A / Räikeä valhe.
Arvostelu elokuvasta Everything is Illumenated / Kaikki valaistuu.
Maria Bregenhoj
Arvostelu elokuvasta Cashback.
Markus Ylijoki
Arvostelu elokuvasta Brandvägg / Mankellin Palomuuri.
Arvostelu elokuvasta Oggi a Me... Domani a Te / He ratsastivat yhdessä.
Arvostelu elokuvasta Pirates of The Caribbean: At The World´s End / Pirates of The Caribbean: Maailman laidalla.
Arvostelu elokuvasta Koroshiya 1 / Ichi the Killer.
Mailis Saralehto
Arvostelu elokuvasta Bodomin legenda.
Petri Saarikoski
Arvostelu elokuvasta Death Proof / Grindhouse: Death Proof.
Arvostelu elokuvasta Vigilante / Vigilante - yön soturit.