Netflix – viihdettä ja satunnaista sisältöä


South Parkin taannoisessa jaksossa sarjan primus motor Randi Marsh tekee huonoimman kuviteltavissa olevan bisnesdiilin, ostaa videovuokraamon. Muu perhe katselee elokuvia iPadilla, kun Randi sekoaa autiossa vuokraamossaan Hohtoa (1980) parodioiden. Satiiri on myös suomalaisittain ajankohtainen, sillä amerikkalainen elokuvien ja TV-sarjojen suoratoistopalvelu Netflix rantautui Pohjolaan pari viikkoa sitten.

Netflix esittäytyy omien sanojensa mukaan “TV:n mullistajana”, vaikka tosiasiallinen kilpakumppani on armoniskua odottava videovuokraus. Tilanne on sikäli otollinen, että laajakaistateknologia on kunnossa ja kuluttajat ovat entistä valmiimpia luopumaan elokuvatallenteiden fyysisestä omistamisesta. Alkusyksystä Filmtown-karkkikauppaketjun toimitusjohtaja Tero Nurminen totesi, että jos DVD kuolee, elokuvanteko loppuu. Näin pihalla olevien onkin aika mennä.

Netflix on hyvissä asemissa myös sikäli, että kilpailijoihinsa nähden sen tekniikka toimii. Nykiminen on lähes olematonta, vaikka palvelua käyttäisi linja-autossa 3G-verkon yli. Aikaisempiin virityksiin, pahimmillaan oman pääteohjelman vaativiin Voddleriin tai Film2Homeen verrattuna ero on valtaisa. Netflixin virtaviivainen käyttökokemus on myös valovuosien päässä vaikkapa Viaplayn selaimia kaatavasta tervanjuonnista.

Suoratoistopalvelujen keskeinen kilpailu on kuluttajien onneksi ajanut hinnat alas, mutta elokuvaharrastajalle hintaa tai teknistä laatua tärkeämpää on valikoima. Ja valikoima Netflixillä – kuten kaikilla sen kilpailijoilla, kiitos hankalien levityssopimusten – on uskomattoman suppea. Kattavan klassikkovalikoiman puute tuskin yllättää ketään, mutta Suomen markkinoille yrittäminen ilman kotimaisia tai uutuuselokuvia on hämmentävää.

Haastattelemani Netflixin tuotepäällikkö Neil Huntin mukaan heitä ei edes kiinnosta se, kuinka kattava heidän valikoimansa on (toinen seikka, joka netflixläisiä ei tunnu lainkaan kiinnostavan on tekstitysten laatu). Netflixiä kiinnostaa ainoastaan se, kuinka hyvin heidän algoritminsa löytävät palvelusta käyttäjälle sopivaa katsottavaa.

Samaa mantraa toistivat kuin yhdellä suulla muutkin yhtiön johtohenkilöt. Kukaan heistä ei edes suostunut kertomaan Suomessa saatavilla olevien nimikkeiden määrää. On outoa, ettei esimerkiksi sisältöpalvelun sisällöstä vastaavaa Ted Sarandosia kiinnosta palvelun sisältö tämän enempää. Tietysti Netflixillä kyse on yksin bisneksen optimoinnista. Samasta syystä palvelusta puuttuu mahdollisuus merkitä elokuvia myöhempää katselua varten. Tutkimusten mukaan se lyhentäisi palvelussa vietettyä aikaa.

Kuten elokuvakriitikko Devid Denby New Yorkerissa kirjoittaa, ovat aikuisille suunnattujen elokuvien ensi-iltanäkymät synkät. Kun uusia aikuisten elokuvia ei enää tehdä, ei niitä myöskään teattereissa esitetä. Vanhempien elokuvien esitys jää henkitoreissaan olevien elokuvakerhojen, suppeavalikoimaisten videovuokraamojen sekä television varaan.

Vaikka valkokankaalle heijastettua, yhteisöllistä elokuvateatterikokemusta ei kotikatsominen voi koskaan korvata, olisi nykyisessä ekosysteemissä jo yleissivistyksen vuoksi todellista tilausta palvelulle, josta Spotifyn tavoin löytyisi helppokäyttöisesti kaikki taidemuodon kannalta oleennainen.

Netflixistäkin löytyy hetkeksi erinomaista katseltavaa ja eittämättä se nostaa suoratoistopalvelujen käyttökokemuksen rimaa rutkasti, mutta laadukkaasta elokuvasta kiinnostuneiden valinta on edelleen muun muassa Martin Scorsesen sekä Criterion Collectionin tukema MUBI.



Leave a Reply