Helsinki Cine Aasia 2021: Ylistyslaulua elokuvan vapaudelle


Tämän kevään täysin virtuaalinen Helsinki Cine Aasia tarjosi monipuolisen kattauksen tuoretta aasialaiselokuvaa. Yksi ohjelmiston huomionarvoisimmista tärpeistä oli tuotteliaan japanilaisohjaajan Sion Sonon kehuttu Red Post on Escher Street (2020). Räiskyvän ja luovan tapauksen täytyy olla yksi ripeimmin kulkevia kaksi- ja puolituntisia vähään aikaan. Se sisältää komediaa, tragediaa, outoutta, ja kaikkea siltä väliltä, mutta jotenkin kaikki elokuvan osaset käyvät yhteen soljuen omintakeisen epävakaassa harmoniassa.

Lähtökohdiltaan elokuvan juoni on yksinkertainen. Nuori tähtiohjaaja Tadashi Kobayashi (Tatsuhiro Yamaoka) etsii näyttelijöitä tulevaan elokuvaansa. Poikkeavaa on se, että roolituksessa haetaan nimenomaan amatöörinäyttelijöitä. Tästä asetelmasta elokuva lähtee seuraamaan useita eri juonenlankoja jotka pyörivät roolitusprosessin ympärillä. Toiveikkaita näyttelijänalkuja löytyy laidasta laitaan, psykopaattisesta Kobayashi-fanityttöryhmästä nuoreen leskeen ja hänen kannustaviin vanhempiin.

Red Post on Escher Street
Red Post on Escher Street

Vaikka elokuvia elokuvien tekemisestä on tehty yllin kyllin, Red Postonnistuu tuomaan täysin omanlaista virtaa tähän varsinkin Hollywoodin satiirien kautta jo eltaantuneeseen ja kliseiseen alagenreen. Vähän käytetyn näkökulman ja tyylillisen raikkauden lisäksi tärkeintä on sanoman vilpittömyys. Elokuva syntyi osana Sonon pitämää näyttelytyöpajaa, lopputyönä amatöörinäyttelijöille, jotka täyttävät elokuvan laajan näyttelijäkaartin miltei kokonaan. Hänen tärkeimpiä motiiveja elokuvan tekoon oli tukea oppilaitaan sekä kenties samalla auttaa heidän uransa alkuun. Toivoa sopii, sillä joukosta löytyy uskomattoman hienoja näyttelijäsuorituksia.

Roolitusprosessin piinan kuvauksessa amatöörinäyttelijät pääsevät ammentamaan siis omista kokemuksistaan, esittäen periaatteessa itseään. Metapuoli ja dokumentinomaisuus koskee myös ohjaaja Kobayashin hahmoa, joka toimii Sonon alter egona. Hän haluaa palata ensimmäisen elokuvansa vapauteen, aikaan ennen kuin elokuvateollisuuden rakenteet tukahduttivat hänen luomisvoimansa. Jälleen kerran fiktiivisen ja oikean elokuvan tekoprosessit heijastavat toisiaan – Sonon elokuvan tekemiseen kului vain kahdeksan päivää.

Loppua kohden Red Post on Escher Street yltyy kiihkeään vuodatukseen ja kaaokseen, josta ei voi olla liikuttumatta. Sanoma on selkeä: näyttelijöillä, varsinkin niillä vähäpätöisemmillä, on väliä. Sanomansa lisäksi jo Red Postinpelkkä olemassaolo itsessään on kaivattua lääkettä nykyhetkeen. Elämme aikaa, jossa Disneyn kaltaiset hirviöt haukkaavat yhä isompia paloja piirakasta sieluttomilla liukuhihnatuotteillaan ja kiristystä muistuttavilla bisnesmetodeillaan. Onneksi toivoa ei tarvitse menettää kokonaan. Aina jossain päin maailmaa tehdään jotain täysin vapauttavaa ja uutta, joka muistuttaa katsojaa siitä, miksi alun pitäen rakastui elokuviin.



Comments are closed.