Unohdetut valkokangas

Psykologisen trillerin vaikeassa genressä alkuaskeleensa ottava Unohdetut päättää varsin pian unohtaa lupaavat asetelmansa ja ryhtyy setvimään vinhasti Tellyn (Julianne Moore) kadonneen lapsen yhä epäuskottavammaksi käyvää kuolemaa. Vauhdin kiihtyessä mukana rimpuilevat toisen kuolleen lapsen isä Ash (Dominic West), kallonkutistaja Munce (aina vakaa ja vakava Gary Sinise), NYPD, NSA ja UFO, mutta katsojan ei tarvitse olla MD, PhD, FT tai edes DI pysyäkseen mukamas-juonessa mukana.

Ohjaaja Joseph Ruben, jonka erikoisalaa tylsät trillerit (Isäpuoli, Vihollinen vuoteessani) tuntuvat olevan, luottaa elokuvassaan pseudosäikyttelyyn ja todella hienovaraiseen "winkwink-katso tuonne - tuonne perkele!" -vihjailuun. Unohdetuiksi sen sijaan tulevat draama, jännitys, psykologiset vivahteet ja terve järki, joiden tilalle tarjotaan X-mytologiaa ja salaliittoteoriaa Chris Carterin pöytälaatikosta, behavioristista kuluttajan aliarvioimista ja aimo annos paskaa loppua.

Ohjauksen velttoutta ja Gerald DiPegon unestaan ideoiman käsikirjoituksen heikkouksia ei pelasta edes Anastos Michoksen tyylikäs kuvaus, jonka parhaimmaksi sisällöksi jää tällä kertaa autenttinen ja katukaunis New York. Muun sisällön mahdollisuutensa elokuva hukkaa kääntämällä psykologisen kelkkansa amerikkalaisen paremman keskiluokan alitajuisten pelkojen suhteen ja rikkirepimisen sijasta yksioikoisesti ja ärsyttävästi vahvistaa äitimyyttiä ja ydinperhefantasiaa.

Jo mainittua mielleyhtymää Salaisiin kansioihin ei elokuva kykene salaamaan, vaan liikkuu avoimesti sen luomilla populaarikulttuurin merkityskentillä jopa siinä määrin, että katsoja odottanee Fox Mulderin ja Dana Scullyn putkahtavan valkokankaalle hetkenä minä hyvänsä. Näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahdu, vaan niin tuo uraauurtava televisioklassikko pysyy ainoastaan muistoissamme ja vhs-nauhoissamme. Mutta tämän unohtamisen arvoisen arvostelun myötä minä unohdan Unohdetut ja soisin lukijan tekevän samoin.