Onsen Shark valkokangas

Se alkaa vakuuttavasti. Alkutekstit ja musiikki syttyvät pimeydestä. Kuvan vasemmassa reunassa alkaa säteillä valopilkkuja, ne leviävät kaikkialle. Pian pimeys antaa periksi sinisemmälle sävylle: katsomme alaspäin meren elävää pintaa. Hetken päästä kamera kääntyy rauhallisesti pystytasossa ylöspäin 90 astetta. Näemme Atsumin kaupungin, joka joutuu pian taisteluun esihistoriallisen hailajin kanssa.

Ensivaikutelma voi olla harhaanjohtava. Harkitun ja tunnelmallisen minuutin jälkeen Onsen Shark (2024) paljastaa olevansa mielikuvituksetonta, ilotonta, intohimotonta katsojan höykyttämistä. Koko projekti vaikuttaa trollaukselta, tietoisesti järjenvastaista kerrontaa ja luokattomia valintoja viljelevältä ala-arvoiselta sepitteeltä. Elokuva kerjää katsojaa ilkkumaan sen puutteita, koska mitään muuta annettavaa sillä ei ole.

Onsen Shark on tavoitteiltaan kapea. Kauhukuvastoa ja potentiaalisesti parodisia käänteitä on paljon, mutta kumpikaan ei aktualisoidu tunteeseen. Todellisuudessa teos haluaa tuottaa katsojassa epäuskoa ja hämmennystä nostamalla absurdiuden yhteentoista kaikilla osa-alueilla. Yhtäältä lopputulos todella muistuttaa kuumeunta – toisaalta sen katsominen on jokseenkin yhtä epämiellyttävää kuin sellaisen läpi kärsiminen.

On ilmeistä, että Sharknadon (2013) kaltaiset kulttistatuksen ansainneet elottomien erikoistehoisteiden ja älyttömän juonen katastrofielokuvat ovat olleet keskeinen inspiraatio. Onsen Sharkissa köykäisesti tietokoneanimoidut hait uiskentelevat kuivalla maalla, ampuvat sähköä ja yrittävät puhua, kun sille päälle sattuvat. Myös luodit saavat elokuvassa kiinnostavia animoituja ulottuvuuksia, joiden kuvailun hylkään, sillä sen typeryyden ajattelu tuottaa henkistä tuskaa. Ainoat oivalluksen pilkahdukset löytyvät käytännön tehosteista. Suurta visuaalista juhlaa ne eivät tee.

Kaikki miljööstä roolisuorituksiin on keinotekoista. Monet ympäristöt näyttäytyvät kokonaan jälkikäteen luoduilta, halpuudesta kielivä kuvan kohtuuton kirkkaus tekee todellisistakin paikoista epämiellyttäviä sekä täysin epäelokuvallisia. Näyttelijät ovat keskenään eri aaltopituuksilla, joista yksikään ei ole oikea. Vaikea on toki olettaa keneltäkään sitoutumista elokuvaan, jonka mieleenpainuvin motiivi on lihaskimpun pullistelu.

Onsen Shark on vuoden huonoin elokuva suomen elokuvakankailla. Kilpailijoita tälle tittelille on, kuten kotimaisten tubettajien taiteellinen terroriteko Cancel (2025). Siinä on sentään muutaman kerran mahdollista ymmärtää, miten vitsin oli tarkoitus toimia. Onsen Shark tarvitsisi taustanaurun, jotta tietäisi koska kuuluu nauraa. Toivottavasti vuoden viimeiset kuukaudet eivät tarjoa syytä järjestellä uudelleen tätä häpeäpilkkujen hierarkiaa.