Ryminää ja räiskettä neljännessä potenssissa
Suomen teatterilevitykseen ennätysnopeaa kiiruhtanut Lethal Weapon 4 / Tappava ase 4 osoittaa epäilijöilleen Richard Donnerin edellisten lipsahdusten (Conspiracy Theory, Assassins, Maveric) olleen vain onnettomia vahinkoja ohjaajan muuten suhteellisen nuhteettomalla uralla. Kolme viikkoa sitten Amerikan ensi-iltansa saanut toimintapätkä leikkii alkumetreiltä lähtien kieli tiukasti poskella toimintaleffojen perinteellä. Räjähtelevät tynnyrit lentelevät korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin, yhä vaikeammin tapettavat ilkeämielisemmät vihulaisraggarit lyövät ja potkivat entistäkin kovemmin ja autoja romutetaan yhä nopeampaan tahtiin hieman jo rapistuneen poliisikaksikon kiusaksi. Ohjaaja on tälläkin kertaa reilusti ylipanostanut ammuksensa ja vääntänyt tarinan, joka ei edes yritä tarjota katsojalleen mitään elämää suurempia taide-elämyksiä. Neljäs "ase" onkin vain erittäin viihdyttävä action-paketti, joka onnistuneesti tarjoaa nauruhermoja kutkuttavia heittoja. Virnuilevat viittaukset toimintaleffojen lainomaisiin ylilyönteihin eivät jätä katsojaansa kylmäksi. Leffa on rehellisesti hauska yrittämättäkään olla mitään muuta!
© 1998 Warner Bros.
Selviydyttyään täpärästi kolmesta aikaisemmasta tappavasta seikkailustaan, hieman jo vanhentunut taistelupari Martin Riggs (Mel Gibson) ja Roger Murtaugh (Danny Glover) joutuu kuin sattumalta kiinalaisen Amerikkaan pesiytyneen rikollisjärjestön jäljille. Orjakauppaepäilyt vievät kaksikon tien Los Angelesin Chinatowniin, missä he onnistuvat saamaan vertaansa vailla olevan vihamiehen "triadin" johtajasta, taistelulajien mestarista Wah Sing Kusta (Jet Li).
Rahanväärentämistä, murhia ja orjakauppaa harrastavan triadin puuhien paljastuessa Riggs ja Murtaugh joutuvat perheineen hiljennettävien henkilöiden listalle. Poliisikaksikon "arkipäivää" mutkistavat nyt jo raskaana oleva Lorna Cole (Rene Russo) Riggsin tyttöystävänä, Leo Getz (Joe Pesci) yksityisetsivän saloja tutkivana "agenttina" ja tuleva Murtaughin vävypoika etsivä Lee Butters (Chris Rock), jonka Murtaugh-hännystely saa (asiasta täysin tietämätömän) vanhan konkarin vetämään täysin vääriä johtopäätöksiä Buttersin häneen kohdistuneista tavoitteista
Hyväntahtoista virnuilua
"You have the right to remain silent, so shut the fuck up! You have the right to get an attorney. If you cant afford one, well get you the dumbest gaddamn lawyer weve got. If you get Johnnie Cochrane, Ill kill ya!" (Lee Butters)
Richard Donnerin uutukainen antaa jo heti kättelyssä katsojalleen selvät nuotit ja sävelet missä tällä kertaa mennään. Alun hupaisassa (ja juoneen mitenkään kuulumattomassa) tulitaistelussa Murtaughia esittävä Danny Glover tanssii kalsareissaan tiputanssia ohiviheltävien luotien keskellä herättääkseen huoltoasemaa terrorisoivan metallihaarniskalla, konepistoolilla ja liekinheittimellä varustautuneen kajahtaneen tuholaissankarin jakamattoman huomion. Tukala tilanne laukeaa kätevästi Mel Gibsonin esittämän Martin Riggsin tarkkaan osumaan hitsarinaamiopellen polttoainetankkiin, jonka voimasta arkipäivän tuhosankari lenteleekin pitkin ja poikin maantietä päätyen lopulta (tietysti) polttoainerekan läheisyyteen, jonka kanssa hän sitten tekeekin tuttavuutta taivaskerrosten kanssa. Ja leffan virnuileva aloitus on vasta alkusoittoa jatkuvalle irvailulle action-leffojen kliseisyydelle - leffan edetessä kaikki mahdollinen, räjähdyksistä takaa-ajoihin ja taistelukohtauksiin, on nostettu neljänteen potenssiin.
Donner karistaakin uutukaisessaan vihoviimeisimmätkin pölyt aikaisempien Gibson-Glover-leffojen ajoittaisesta turhasta tosikkomaisuudesta. Matka vuoden -87 esikoisen hieman tiukkapipoisesta, vain vähäisellä huumorilla höystetystä toimintarypistelystä tänä kesänä valmistuneeseen neloseen onkin todella pitkä. Aikaisempien leffojen kaksikon voittamattomuus ja suvereenisuus kentällä pahoihin poikiin verrattuna on vaihtunut ikääntymisen kirjoista poliisityössä kärsivien "melkein vanhusten" toilailuksi. Lethal Weapon 4 / Tappava ase 4 jatkaakin entistä voimakkaammin juuri edeltäjänsä, vuoden -92 "kolmosen", linjoilla. Komedialla höystetty action on nyt lopullisesti vaihtunut actionilla tulistetuksi komediaksi ja suoranaiseksi parodiaksi. Vihulaisvaaran löytäminen tällä kertaa Aasiasta Valtoihin juurtuneesta paikallisesta triadi-mafiasta tarjoaa ohjaajalle mahdollisuuksia maustaa leffansa jalapenopippurilla roudaamalla kankaalle hyvän joukon ilkeitä Bruce Lee -klooneja tavallisempien periamerikkalaisten rikosrainojen maneerien mausteeksi.
Vanha jengi koossa taas!
Gibsonin ja Gloverin hulvaton turpakäräjöinti ja saumaton yhteistyö saa entistäkin voimakkaampaa tukea jo päänäyttelijöiden asemaa havittelevista sivuroolinäyttelijöistä. Kakkosessa katsojille esitelty Joe Pesci sankariparin jatkuvasti kiusaamana Leo Gatzina, onnistuu nyt salapoliisin ammatin saloja opettelevana varsinaisen rytmiryhmän ulkopuolisena aisaparina varastamaan verrattomilla koomikon ja selittelijän lahjoillaan kohtauksen kohtauksen jälkeen suvereenisti itselleen. Kolmosessa Riggsin sydänkäpyseksi löydetty actiondiiva Rene Russo ei yllä aivan kolmannen "aseen" tasolle. Tällä kertaa valitettavan vähäisiin kohtauksiin jäänyt Russo jää varmasti varsinkin kolmososan missanneille täysin avautumattomaksi ja oudoksi. Vasta aivan lopussa näyttelijätär pääsee näyttämään todellista osaamistaan. Ja tietysti mukana on jälleen Mary Ellen Taylor Riggsin terrorisoimana poliisipiirin tiukkana psykologina. Vanha jengi, jo tutuksi tulleilla tavoillaan, on todellakin koottu kasaan jälleen kerran.
Mutta mitäpä olisi uusi ase ilman laajentunutta henkilögalleriaa. Leffan uusin hyvis-tuttavuus on palkitun amerikkalaisen tv-shown isäntänäkin ollut vääräleuka Chris Rock Murtaughin jälkikasvun raskaaksi saattaneena tulevana vävypoikana, joka onnistuukin täydellisesti sulautumaan verbaalisella sukkeluudellaan Gibsonin, Gloverin ja Pescin yhä kiivantuvaan huulenheittoon. Rääväsuisen Rockin tuonti sukkelasanaisen Joe Pescin vastapariksi tuokin tarinaan lisäpotkua - muutamissa kohtauksissa Pesci ja Rock suorastaan pääsevät valloilleen jättäen leffan todelliset päänäyttelijät pahemman kerran sivustakatsojiksi. Edellisessä aseessa jo tutuksi tulleella tavalla lopputaistelussa kaventunut pahisten ammattikunta on saanut uutta geeniperimää. Kertakäyttörosvoksi jäävä Hongkong-karateleffojen megatähti Jet Li Amerikan esikoisessaan ja uransa ensimmäisessä paha poika -roolissaan vetää vertoja kunniakkaasti sarjan rikollisgallerian aikaisemmille guruille.
Richard Donnerin viimeisin vesittää kaikki katsojan ennakkopelot sen mahdollisesta huonoudesta. Leffa tarjoaakin vain juuri sen mitä se lupaa. Täydellisesti ylilyövällä toiminnalla höystetty komedia onnistuu näyttävillä erikoisefekteillä, yhä irvailevammalla kerronnalla ja hahmojen jalostumisella yhä koomisemmiksi nousemaan ehdottomasti hauskimmaksi ja ehkäpä jopa parhaimmaksi Tappava ase -sarjan leffaksi. Vain toimintakohtauksesta toiseen vailla varsinaista juonta etenevä leffa keskittyy vain olemaan hauska ...ja onnistuukin tehtävässään syyllistymättä kertaakaan tekohauskuuden kiroon. Lethal Weapon 4 / Tappava ase 4 -leffaa katsoessa on kuitenkin muistettava sen tarkoituksellisesti ylimenevä mättäily ja itseirvailu. Leffaan lähtiessä kannattaakin jättää aivot ja siinä sivussa se meissä jokaisessa asusteleva elokuvakriitikon poikanen kotiin ja mennä katsomaan viihdyttävää ja hauskaa toimintarypistelyä.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
Going To Kansas City
Arvostelu elokuvasta Going To Kansas City.
Edellinen: Taikamiekka
Arvostelu elokuvasta Magic Camelot, The / Taikamiekka.