Arvostelut
Näytetään 4092 artikkelia 4090:stä
-
Jos rakastat
Hardwick on tehnyt kohtuullisen onnistuneen ja varsinkin hyvin suomalaisen musikaalin, vaikka elokuva ei hänen töidensä huippuihin nousekaan.
Jarkko Silén
-
Pilvilinna joka romahti
Ruotsalaisen jännäritrilogian päätös karkailee massiiviseen lopetukseen.
Heidi Horila
-
Tie
Rumankaunis, postapokalyptinen Tie ei mahdu mihinkään maailmanloppuelokuvien muottiin.
Lasse Rintakumpu
-
Havukka-ahon ajattelija
Havukka-ahon ajattelija on päätä huimaava kansanelokuva.
Jaakko Lenni-Taattola
-
The Imaginarium of Doctor Parnassus
The Imaginarium of Doctor Parnassus on ihana aikuisten satu ja edesmenneen Heath Ledgerin vaikuttava joutsenlaulu elokuvataiteelle.
Saija Holm
-
Hierro – Salaisuuksien saari
Hierro ei ole täysin onnistunut esikoisohjaus, mutta antaa silti viitteitä ohjaajan potentiaalista tehdä vaikuttavia elokuvia.
Janne Kahila
-
Pientä säätöä
Eronnut keski-ikäinen pariskunta ryhtyy salasuhteeseen intohimottomassa komediassa.
Raisa Laukkanen
-
Avatar
Visuaalisesti huikea tieteistarina, jonka tarina jää heikoksi. Hyvät puolet painavat kuitenkin vaakakupissa paljon huonoja enemmän.
JP Jokinen
-
Kattona tähtitaivas
Ruotsalainen teinikuvaus yrittää olla viisaampi kuin onkaan.
Heidi Horila
-
Planeettamme Maa – elokuva
Planeettamme Maa -elokuva häviää televisioversiolleen, mutta pitää sisällään hämmästyttäviä kuvia monipuolisesta maapallostamme.
JP Jokinen
-
Lainkuuliainen kansalainen
Elokuva hukkaa hyvän lähtöasetelmansa juonen turhiin kiemuroihin ja älyttömyyksiin sekä turhaan viihteellisyyteen.
Janne Kahila
-
Täällä Pohjantähden alla
Koivusalon Pohjantähti tuo kiinnostavan ja tärkeän lisän viime vuosien sisällissotaa käsitelleisiin elokuviin.
Juha Rosenqvist
-
A Serious Man
A Serious Man on massiivisten edeltäjiensä rinnalla vilpitön ja henkilökohtainen elokuva.
Johanna Salmela
-
The Hurt Locker
Intensiivinen sotakuvaus on ohjaaja Kathryn Bigelow'lta vahva paluu.
Juha Rosenqvist
-
Capitalism A Love Story
Kärjekkään kritiikin sijaan Capitalism: A Love Story on riistokapitalismiin löyhästi liittyvien haastattelujen ja arkistonauhojen sekasotku.
Lasse Rintakumpu
-
Konsertti
Draamaileva hupaelma venäläisen orkesterin matkasta Pariisiin hajoaa omaan sekavuuteensa.
Heidi Horila
-
Lomaterapiaa
Tyhjäntäyteistä jahnaamista, jonka puisevuutta lisäävät vielä ponnettomat näyttelijäsuoritukset.
Juha Rosenqvist
-
Thomas
Miika Soinin vähäeleinen tarina vanhuudesta ja yksinolosta on elokuvaa parhaimmillaan.
Heidi Horila
-
Twilight – Uusikuu
Yliluonnollisista elementeistä huolimatta elokuva ole kauhua lähelläkään, vaan kyse on puhtoisesta romantiikasta ripauksella seikkailua.
JP Jokinen
-
Looking for Eric
Ken Loach on tehnyt onnistuneen yhteiskunnallisesti kantaaottavan elokuvan, joka ujuttaa sanomansa hyvin kerrotun tarinan lomaan.
Janne Kahila
-
2012
Ongelmat ja mantereet kasautuvat Roland Emmerichin mahtipontisessa maailmanlopun ennustuksessa.
Raisa Laukkanen
-
Paranormal Activity
Halpahintainen kotivideo rahastaa tehokkaasti ihmisten tarpeella säikytellä itseään.
Sakari Lehtonen
-
Coco avant Chanel
Onnistunut draama Coco Chanelin elämästä ennen suurta läpimurtoa muotimaailmassa.
Heidi Horila
-
Saiturin joulu
Elokuva toistaa uskollisesti Dickensin tarinaa, jossa kolme joulun henkeä käy muistuttamassa vanhaa saituria antamisen ja jakamisen iloista.
Janne Kahila
-
Ottolapsi
Espanjalaisohjaajan kauhu-uutuus tyytyy säikyttelemään katsojaa halpamaisesti kierrätetyillä lajityypin kliseillä.
Sakari Lehtonen
-
Bitch Slap
Aseet ja gimmat käyvät kyllä kuumina, mutta elokuva jää auttamatta vanhojen eksploitaatiohalpisten pastissiksi.
Janne Kahila
-
Michael Jackson’s This Is It
This Is It muistuttaa Jacksonin olleen kaiken mediasirkuksen keskelläkin kunnioitusta herättävä artisti.
Juha Rosenqvist
-
500 Days of Summer
Elokuva on täsmäisku kaikille tosirakkaudesta haaveileville runopojille ja -tytöille, mutta onnistuu voittamaan muutkin puolelleen miellyttävyydellään.
JP Jokinen
-
Whatever Works
Whatever Works muistuttaa, että rakkaus ei noudata ennalta sovittua käsikirjoitusta vaan pakenee järkeä ja logiikkaa.
Janne Kahila
-
Ilmiantaja!
Maissibisneksen salaisiin hintasovitteluihin sotkeutuva biokemisti ryhtyy FBI:n tiedonantajaksi.
Heidi Horila
-
Pihalla
Pihalla tippuu kahden tyylilajin välimaastoon yrittäessään miellyttää kaikkia.
Jaakko Lenni-Taattola
-
The Final Destination 3D
Final Destination -kauhusarjan neljäs elokuva olisi luultavasti jäänyt tekemättä ilman viime aikojen 3d-innostusta.
JP Jokinen
-
Ander
Elokuva tuulettaa riemastuttavasti luutuneita käsityksiä parisuhteesta ja perheestä.
Tina Myllyniemi
-
Fuera de carta
Fuera de carta on romanttinen vauhtikomedia, johon on lisätty queer-piristettä ja espanjalaista temperamenttia.
Katimaria Mustajärvi
-
I Can’t Think Straight
I Can’t Think Straight on ohjaajan itsensä samannimiseen romaaniin perustuva queer-esteettinen draama, joka sijoittuu pääosin monikulttuuriseen Iso-Britanniaan.
Karoliina Knuuti
-
Ha-Sodot
Ha-Sodot on tasa-arvokysymysten osalta lempeän toiveikas, mutta samalla naiivi.
Juho Liukkonen
-
Naisen kivitys
Tarinan ytimessä ovat uskonnon, kulttuurin ja inhimillisen julmuuden teemat, mutta pääpaino on tunteiden paisuttelussa.
Saija Holm
-
Fame
2000-luvun Fame on hajuton ja mauton kopio alkuperäisestä.
Juha Rosenqvist
-
Kreivitär
Monitahoisen ja ajatuksia herättävän elokuvan teemoja ovat traaginen rakkaus, julmuus, naisten asema historiassa ja historiankirjoitus ylipäätään.
Janne Kahila
-
Väärät juuret
Väärät juuret on visuaalisesti hallittu elokuva, jossa myös henkilöhahmot on taiten kirjoitettuja.
Juha Rosenqvist
-
Up - kohti korkeuksia
Up lienee Pixarin kypsin elokuva tähän mennessä, vaikka seikkailu ja huumori eivät ole vähentyneet. Rivien välissä on vain enemmän huomattavaa.
JP Jokinen
-
Kohti uutta
Sam Mendesin uusin perhedraama on hellyttävä ja hauska kuvaus nuorenparin road tripistä aikuisuuteen.
Ida Kankaanpää
-
Julie & Julia
Nora Ephron on keittänyt kokoon varsin hyvältä maistuvan elokuvallisen keitoksen, jossa syömisen ja kokkaamisen ohella muutetaan paikasta toiseen, rakastetaan ja kasvetaan ihmisinä.
Janne Kahila
-
Kuulustelu
Kuulustelu on konstailematon, tiivis ja ehdottoman toimiva psykologinen draama.
Jaakko Lenni-Taattola
-
Ponyo rantakalliolla
Visuaalisesti Ponyo rantakalliolla on Miyazakin vaikuttavimpia elokuvia. Tarina ja tapahtumat ovat yksinkertaisia, mutta julmetun väkevästi ilmaistuja.
JP Jokinen
-
Tyttö joka leikki tulella
Ruotsalaisen Stieg Larssonin dekkaritrilogian keskimmäiseen osaan perustuva elokuva on tutustumisen arvoinen jännitysfilmi.
JP Jokinen
-
The Ugly Truth
The Ugly Truthissa on pieni pilkahdus kunnon screwball-komediaa, joskin ääliömäisimmät ylilyönnit pilaavat elokuvasta paljon.
Juha Rosenqvist
-
Kansakunnan olohuone
Kansakunnan olohuone on kiehtova, muttei suinkaan ongelmaton dokumentti myyttisestä suomalaisesta kansanluonteesta.
Outi Hakola
-
Taking Woodstock
Woodstockin maine ja Ang Leen elokuva saa toivomaan, että olisi itsekin päässyt rymyämään mudassa kukkaponchon helmat heiluen.
Ida Kankaanpää
-
Chéri
Vanhempi kurtisaani ja nuori mies rakastuvat Stephen Frearsin tyylitellyssä draamassa.
Heidi Horila