Näytetään 908 artikkelia 4026:stä
The Girl with the Needle on inhorealistinen matka aikaan, jolloin sosiaalista turvaverkostoa oltiin pohjoismaissa vasta neulomassa.
Tuomo Marttila
Kantaaottavan nykyelokuvan huipulle palaavan Agnieszka Hollandin pakolaiskriisiä kuvaavan elokuvan juuret ovat vahvasti Euroopan historiassa.
Tempoltaan rauhallinen romanttinen laatukomedia ensimmäisestä kuulennosta ja sitä ympäröivistä salaliittoteorioista.
Jussi Lahtonen
Uskonnon ja esittävän taiteen rinnastava Santa Sangre on mieleenpainuva matka ihmisyyden eläimelliselle puolelle.
Tositapahtumia hyvällä tavalla ylikorostava ja fiktiota faktan kanssa miksaava teos feikkipalkkamurhaajasta pitää otteessaan.
Raastava ja haastava yliluonnollinen draama on elävä näkökulma eläviin ja eläviin kuolleisiin.
1970-luvun eurokauhua heijastava elokuva on intensiivisen tasokkaasti toteutettu teos, jossa Sydney Sweeney tekee vahvan pääroolin.
Luca Guadagninon uutuuselokuva on kiehtova kuvaus rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja intohimoista.
Henri Laitila
Civil War on intensiivisesti ohjattu ja kirjoitettu, huolella luotujen henkilöhahmojensa kautta moniulotteisesti heijastuva elokuva.
Menneisyys antaa kulissit tämän päivän tärkeille teemoille näyttävässä tanskalaiselokuvassa.
Juha Rosenqvist
Dynaamisesti rullaava, vauhdikas ja viihdyttävä seikkailu mestarivaras Lupinista on oiva debyytti Hayao Miyazakilta.
Dramatisoidussa dokumentissa perhe kamppailee vaikeiden valintojen hetteikössä.
Rami Nummi
Elokuva luottaa aikakauden lähteisiin ja katsojalle annetaan tilaa löytää yhtymäkohtia nykypäivän tilanteeseen.
Niina Oisalo
Taivaan illansinen ja nousevan auringon kultaamissa väreissä hehkuva All of Us Strangers on kuin muisto menneestä.
Ralph Bakshin animaatio Tarusta sormusten herrasta jäi tarinaltaan puoliväliin, mutta on toteutukseltaan uraauurtavan ansiokas.
Laadukas, musiikkia painottava leikki-ikäisten animaatio tuo reippaan ja pirteän Aarne Alligaattorin valkokankaalle.
Ohjus yhdistää rohkeasti 1980-luvun Suomi–Neuvostoliitto-suhteet ja parisuhdeväkivallan.
Emmi Koivumäki
The Zone of Interest saa historian varjolla meidät nostamaan katseemme peiliin ja tarkastelemaan myös nykypäivää.
Pauliina Savola
Wim Wendersin Oscar-ehdokas vie viipyilevällä kerronnallaan elämän perusasioiden äärelle.
Tiina Lymin ohjaama tulkinta rakastetusta klassikosta on näkökulmaltaan virkistävä ja omilla jaloillaan seisova itsenäinen teos.
Riku Lehtoranta
Räkä ja Roiskis pursuaa absurdia huumoria ja sanaleikkejä.
Näyttelijät kannattelevat onnistunutta huijarielokuvaa.
Pilvi Meriläinen
Japanilaiset yksilöt voittavat toisen maailman sodan traumansa kerronnallisesti eheässä ja visuaalisesti näyttävässä hirviöelokuvassa.
Miyazakin paluu valkokankaille on juhla silmille ja kerää taitavasti yhteen tuttuja teemoja tekijän aikaisemmista elokuvista.
Esseemäinen ja monikerroksinen dokumentti kuvaa herkästi elokuvan tekemiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Vanhuksen viimeisessä bussimatkassa elämän mittaista matkaa mitataan vuosissa samalla, kun kilometrit taittuvat hitaasti.
Hitaasti ja vaikuttavasti muhiva tosipohjainen draamatrilleri miehestä, joka yrittää etsiä ja pelastaa ihmiskaupan uhreja.
Saara Cantellin seitsemän vuoden aikana taltioitu elokuva on vaikuttava kuvaus elämästä ja ihmissuhteista.
Tiivistunnelmainen ja ahdistava kuvaus eräästä kuulustelusta.
Janne Kahila
The Settlers on väkevä ja visuaalisesti jylhän kaunis kannanotto siirtomaavaltapolitiikan julmaan perintöön.
Taitavasti toteutettu maagisrealistinen draama, jossa tyylitietoisen Gauriloffin kypsyys elokuvantekijänä saa uutta syvyyttä.
Osage-alkuperäiskansan epäinhimillinen kohtelu on Martin Scorsesen hengellisiä sävyjä saavan rikoseepoksen ytimessä.
Audiovisuaalisesti mieleenpainuvassa elokuvassa käsitellään yksilöiden maksamaa kovaa hintaa siirtolaisuudesta ja kolonialismista.
Vuoden onnistuneimpiin kuuluva tieteiselokuva käsittelee tekoälyteeman avulla tietoisuuden ja olemassaolon teemoja.
Suomen kiinnostavimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Teemu Nikin uutukainen on yhtä aikaa synkkä ja valoisa elokuva.
Suvi Westin ja Anssi Kömin tuore ohjaustyö on samaan aikaan sekä informatiivinen että esteettinen katselukokemus.
Belgialaisen ohjaajakaksikon ajatuksia herättävä elokuva radikalisoitumisesta ja maailman monimutkaisuudesta.
Venetsiaan sijoittuva Poirot-mysteeri on lähes kauhupainotteinen trilleri, joka uppoutuu elämän varjopuoliin intensiivisesti.
Aki Kaurismäen uusin ohjaus tarjoaa vanhoja metkuja uudella, ennennäkemättömän positiivisella näkökulmalla.
Pelkistetty ja henkilökohtainen dokumentti yllättää pätevyydellään.
Valtteri Kauraoja
Tositarina Titina-terrieristä on visuaalisesti rikas ja kerronnallisesti monitahoinen animaatio, joka vie maailman ääriin.
Musiikki tuo kaivattua säröä hallittuun henkilödokumenttiin.
Karismaattisten näyttelijöiden tähdittämä ihmissuhdedraama on enemmän kuin osiensa summa.
Viihdyttävä hittielokuva on yllättävän itseironinen suhteessaan ikoniseen Barbieen.
Mimosa Linnea Ahderinne
Parhaan A-luokan agenttitoimintaseikkailu on erinomaisesti tehtyä kesäviihdettä.
Muiden lapset tuntuu kuin verestävältä haavalta, joka on täynnä raakaa tunnetta, pelkoja ja onnistumisen huumaa.
Spider-Man: Across the Spider-Verse uskaltaa ottaa riskejä ja olla erilainen toisin kuin Marvelin aiemmat supersankarielokuvat.
Pekka Luokkala
Miesten välinen ystävyys sekä elämän merkityksellisyyden etsintä kohottavat audiovisuaalisesti vaikuttavan vuoristodraaman genrensä huipulle.
Enys Men on visuaalisesti upea, kansanperinteestä ja mytologiasta ammentava unenomainen matka muistoihin.
Kukaan ei katso sinua silmiin on pieni helmi, jonka ohjaajan seuraavia töitä jää mielenkiinnolla odottamaan.