Tyra Banksin Huippumalli haussa ja tämän innoittamana supisuomalaisen Marita Hakalan kehittämä Mallikoulu ovat tosi-tv:tä raadollisimmillaan. Suomalaisversiossa vielä teini-iässä olevat tytöt saavat kuulla kovia tuomioita liian leveistä lanteistaan tai pömppömahoistaan. Uimapukukuvissa täytyy Photoshopilla kaventaa liian paksua takapuolta ja huomauttelun kohteeksi joutuvat myös iho-ongelmat. Samat ongelmat löytyvät amerikkalaisesta ohjelmasta, mutta mukaan on mahdutettu sentään yksi friikki, XL-kokoinen nainen. Missä kulkee täydellisen naisen raja, kun laihan pitää olla laihempi, ihon puhtaampi ja kauniin vieläkin kauniimpi?

Naiskatsojalle – enkä tarkoita vain näitä malliohjelmia vaan koko mediakenttää yleensä – syötetään kuvaa ihanteellisesta naisesta, joka on langanlaiha, mutta jolla on silti sopivasti muotoja oikeissa paikoissa, ja jolla on täydellinen iho sekä selluliitittomat reidet. Surullista kyllä, tällaisia naisia on harvassa, sillä jopa kauneusihme Tyra Banks totesi eräässä ohjelmassa, että kyllä häneltäkin selluliittia löytyy, se vain poistetaan kuvamanipulaatiolla hänen kuvistaan.

Kysymys kuuluukin, miksi malleja pakotetaan niin keinotekoisiin muotteihin, jos kuvankäsittelyllä on mahdollista tehdä kaikista kauniita? Samaan aikaan kun kokit ja ruoka ovat nousseet trendien huipulle, malleille tuputetaan ikuista laihuuden ihannetta, ja koko muu naissukupuoli on pakotettu seuraamaan mukana. Ruuasta nauttiminen on sallittua ilmeisesti lähinnä miehille, sillä täydellisen naisen on pysyttävä laihana.

Kuitenkin niin suomalaisessa Mallikoulussa, kuin amerikkalaisessa Huippumalli haussa -ohjelmassakin löytyy aina yksi, jonka syömishäiriöstä kuiskaillaan, jonka ruoanjälkeiset vessatuokiot ovat syynäyksen alla ja jolle viimeistään sarjan toisessa tai kolmannessa jaksossa huomautetaan, että tämän pitäisi syödä enemmän. Ristiriita syntyykin siitä, että nämä ylilaihat mallit pysyvät silti selvästä syömishäiriöstään huolimatta mukana kisassa loppukierroksille asti. Ja vaikka asiasta puhutaan, sille ei silti koskaan tehdä mitään.

Miten ihmeessä näiden mallien, tai ylipäänsä kenenkään, on mahdollista saavuttaa ohjelmissa toitotettu "terve suhtautuminen ruokaan", kun lehdet ja televisio pursuavat kuvia tyrabanksien ja muiden huippumallien kuvakäsitellyistä selluliitittomista reisistä ja kavennetuista takapuolista? Kukaan ei tule koskaan mahtumaan täydellisen naisen malliin, sillä se on kuvamanipulaatiolla tehty illuusio. Ja silti meille kaupitellaan tätä ihannetta niin, että siihen mahtumattomina tunnemme itsemme rumiksi ja epätäydellisiksi.

Jossain on vikaa, kun laihaakin laihempi Norelle marisee Huippumalleissa, miten hänen mahansa on pullea, Cassielle todetaan että hänen reitensä ovat liian paksut ja XL-koon malli Toccara valittaa jaksosta toiseen, ettei hänelle löydy huippusuunnittelijoilta sopivia vaatteita. Totuus kuitenkin on, että valtaosa länsimaiden naisista on lähempänä Toccaran muotoja kuin mallin olemusta. Ja vaikka ylipaino onkin tunnustetusti kasvava terveysongelma kaikissa länsimaissa, ei laihuuden palvominenkaan kovin tervettä ole.

Tiina Forsberg

© Film-O-Holic.com 24.03.2005
- kaikki oikeudet pidätetään -