Suomessa elettiin sensuurin ikeen alla vielä joitakin vuosia sitten. Holhousyhteiskunnan aikaa tuskin kukaan kaipaa, mutta missä mennään silloin, kun rajoja määritellään taloudellisten intressien sanelemina. Päätetäänkö elokuvien ikärajoista järjellä ja moraalilla vai pelkästään rahalla?

Maassamme saa julkisesti levittää lähes mitä tahansa elävänkuvanmateriaalia, kun se on osoitettu K18-merkinnällä vain täysi-ikäisille katsojille. Tätä nuoremmalle katsojakunnalle ikärajat määrittää valtion elokuvatarkastamo. Viime vuosina on jo lähes tavaksi tullut, että levittäjät valittavat tarkastamon ikärajoista varsinkin hittielokuvien kohdalla. Valitukset käsittelee valtion elokuvalautakunta. Viimeisin otsikoihin päätynyt tapaus oli Matti-elokuva.

Elokuvatarkastamo antoi Matille 15 vuoden ikärajan, koska elokuvassa on runsaasti päihteiden käyttöä, väkivaltaa ja pornografisia kohtauksia. Elokuvatarkastamon kanssa on helppo olla samaa mieltä. Tuskin kukaan täysjärkinen vanhempi sallisi yksitoistavuotiaansa katsella valkokankaalta sumeilematonta viinanjuontia, typerää sekoilua, perheväkivaltaa, seksismiä, sovinismia jne.

Virallisesti tällaista saa nyt yksitoistavuotiaskin yksinään katsella ja yhdeksänvuotias aikuisen seurassa. Elokuvan levittäjä ja tuottaja valittivat elokuvatarkastamon päätöksestä ja elokuvalautakunta kumosikin tarkastamon päätöksen laskien ikärajan yhteentoista.

Tuottaja Markus Selin piti elokuvatarkastamon alkuperäistä ikärajaa käsittämättömänä. Hänen mukaansa tarkastamon päätöksessä ei viitata siihen, mitä elokuvassa on ja näytetään, vaan elokuvan herättämiin mielikuviin. Niinpä. Luulisi pitkän linjan elokuvatuottajankin tietävän, että elokuvissa nimenomaan mielikuvat ovat vaikuttavampia kuin se, mitä kuvassa varsinaisesti näytetään.

Elokuvan suosioon lippuluukuilla ikärajalla ei kuulemma ole merkitystä. Selin vain vastustaa sensuuriperusteita. Taitavatpa olla konseptit pahasti sekaisin, kun ikärajoja määriteltäessä puhutaan sensuurista.

Ikärajojen asettaminen ei ole sensuuria, vaan lain määräämää toimintaa, jossa elokuvan katsojalle määritellään alaikäraja sen mukaan minkälaisesta elokuvasta sisällöltään on kysymys, ja elokuvatarkastamon perusteet noudattavat varsin moitteetta yleisesti vallalla olevia arvo- ja moraalikäsityksiä. Sensuuri on sitä, että elokuvia kielletään ja niiden sisältöön puututaan leikkaamalla. Tällaista Suomessa ei enää lainvoimalla tehdä, ainakaan niin sanotusti normaaleille elokuville.

Ja ikärajoilla on vaikutusta elokuvien lipunmyyntiin. Matti-elokuvan pääosassa nähdään Jasper Pääkkönen, jonka ihailijakaartista suuri osa on alle viisitoistavuotiaita – he tuskin menevät katsomaan vain urheilijakuvaa Matti Nykäsestä, kun eivät olleet syntyneetkään Matin urheilijauran aikoihin. Ja vaikka 13-vuotiaskin pääsisi elokuvaa katsomaan vanhempiensa seurassa, niin moniko varhaisteini-ikäinen käy elokuvissa vanhempiensa kanssa? Ei kovin montaa kertaa tarvitse käydä teatterikompleksissa ihmettelemässä, kun tietää vastauksen. Kyllä suomalaiselle elokuvalle kymmenenkin tuhatta maksanutta katsojaa on iso asia.

Levittäjän ja tuottajan valitus on taloudellisesta näkökulmasta ymmärrettävä. Mutta, mitä tämä kertoo itse järjestelmästä? Määritelläänkö elokuvien ikärajat taloudellisten vain moraalis-rationaalisten perusteiden mukaan? Lainsäätäjillä on todennäköisesti ollut mielessään jälkimmäinen peruste. Käytännössä taloudelliset seikat kuitenkin puhuvat, kun hittielokuvien levittäjät voivat elokuvalautakunnalle osoitetuilla valituksillaan kävellä elokuvatarkastamon ikärajapäätösten yli.

Muistakaamme siis kun Matti hakkaa, juo ja nai, että kyseinen käyttäytymismalli on täysin sopiva yksitoistavuotiaalle. Näin on päätetty.

Juha Rosenqvist

© Film-O-Holic.com 12.1.2006
- kaikki oikeudet pidätetään -