|
Filtteri
Ovatko ikärajat
ostettavissa?
Suomessa elettiin
sensuurin ikeen alla vielä joitakin
vuosia sitten. Holhousyhteiskunnan aikaa
tuskin kukaan kaipaa, mutta missä
mennään silloin, kun rajoja
määritellään taloudellisten
intressien sanelemina. Päätetäänkö
elokuvien ikärajoista järjellä ja
moraalilla vai pelkästään rahalla?
Maassamme saa
julkisesti levittää lähes mitä
tahansa elävänkuvanmateriaalia, kun se
on osoitettu K18-merkinnällä vain
täysi-ikäisille katsojille. Tätä
nuoremmalle katsojakunnalle ikärajat
määrittää valtion elokuvatarkastamo.
Viime vuosina on jo lähes tavaksi
tullut, että levittäjät valittavat
tarkastamon ikärajoista varsinkin
hittielokuvien kohdalla. Valitukset
käsittelee valtion elokuvalautakunta.
Viimeisin otsikoihin päätynyt tapaus
oli Matti-elokuva.
Elokuvatarkastamo
antoi Matille 15 vuoden
ikärajan, koska elokuvassa on runsaasti
päihteiden käyttöä, väkivaltaa ja
pornografisia kohtauksia.
Elokuvatarkastamon kanssa on helppo olla
samaa mieltä. Tuskin kukaan
täysjärkinen vanhempi sallisi
yksitoistavuotiaansa katsella
valkokankaalta sumeilematonta
viinanjuontia, typerää sekoilua,
perheväkivaltaa, seksismiä, sovinismia
jne.
Virallisesti
tällaista saa nyt yksitoistavuotiaskin
yksinään katsella ja yhdeksänvuotias
aikuisen seurassa. Elokuvan levittäjä
ja tuottaja valittivat
elokuvatarkastamon päätöksestä ja
elokuvalautakunta kumosikin tarkastamon
päätöksen laskien ikärajan
yhteentoista.
Tuottaja Markus
Selin piti elokuvatarkastamon
alkuperäistä ikärajaa
käsittämättömänä. Hänen mukaansa
tarkastamon päätöksessä ei viitata
siihen, mitä elokuvassa on ja
näytetään, vaan elokuvan
herättämiin mielikuviin. Niinpä.
Luulisi pitkän linjan
elokuvatuottajankin tietävän, että
elokuvissa nimenomaan mielikuvat ovat
vaikuttavampia kuin se, mitä kuvassa
varsinaisesti näytetään.
Elokuvan suosioon
lippuluukuilla ikärajalla ei kuulemma
ole merkitystä. Selin vain vastustaa
sensuuriperusteita. Taitavatpa olla
konseptit pahasti sekaisin, kun
ikärajoja määriteltäessä puhutaan
sensuurista.
Ikärajojen
asettaminen ei ole sensuuria, vaan lain
määräämää toimintaa, jossa
elokuvan katsojalle määritellään
alaikäraja sen mukaan minkälaisesta
elokuvasta sisällöltään on kysymys,
ja elokuvatarkastamon perusteet
noudattavat varsin moitteetta yleisesti
vallalla olevia arvo- ja
moraalikäsityksiä. Sensuuri on sitä,
että elokuvia kielletään ja niiden
sisältöön puututaan leikkaamalla.
Tällaista Suomessa ei enää
lainvoimalla tehdä, ainakaan niin
sanotusti normaaleille elokuville.
Ja ikärajoilla on
vaikutusta elokuvien lipunmyyntiin. Matti-elokuvan
pääosassa nähdään Jasper
Pääkkönen, jonka ihailijakaartista
suuri osa on alle viisitoistavuotiaita
– he tuskin menevät katsomaan vain
urheilijakuvaa Matti Nykäsestä, kun
eivät olleet syntyneetkään Matin
urheilijauran aikoihin. Ja vaikka
13-vuotiaskin pääsisi elokuvaa
katsomaan vanhempiensa seurassa, niin
moniko varhaisteini-ikäinen käy
elokuvissa vanhempiensa kanssa? Ei kovin
montaa kertaa tarvitse käydä
teatterikompleksissa ihmettelemässä,
kun tietää vastauksen. Kyllä
suomalaiselle elokuvalle kymmenenkin
tuhatta maksanutta katsojaa on iso asia.
Levittäjän ja
tuottajan valitus on taloudellisesta
näkökulmasta ymmärrettävä. Mutta,
mitä tämä kertoo itse
järjestelmästä? Määritelläänkö
elokuvien ikärajat taloudellisten vain
moraalis-rationaalisten perusteiden
mukaan? Lainsäätäjillä on
todennäköisesti ollut mielessään
jälkimmäinen peruste. Käytännössä
taloudelliset seikat kuitenkin puhuvat,
kun hittielokuvien levittäjät voivat
elokuvalautakunnalle osoitetuilla
valituksillaan kävellä
elokuvatarkastamon ikärajapäätösten
yli.
Muistakaamme siis kun
Matti hakkaa, juo ja nai, että kyseinen
käyttäytymismalli on täysin sopiva
yksitoistavuotiaalle. Näin on
päätetty.
Juha Rosenqvist |