Nykyään ei näköjään tule joulua ilman valkokankaalla jyräävää fantasiaelokuvaa. Ennen vanhaan tuota joulunajan paalupaikkaa pitivät Disneyn piirretyt, mutta viimeistään vuonna 2001 kaikki muuttui. Silloin elokuvateattereihin rynnistivät yhtä aikaa sekä Sormuksen ritarit että ensimmäinen Harry Potter. Sormusten herra -saaga piti huolen kahdesta seuraavasta joulusta, viime jouluna vierailtiin Narniassa, ja nyt adventtiajan fantasia-annoksesta pitää huolen lohikäärmetarina Eragon. Samaan aikaan Taru sormusten herrasta pyörii televisiossa ja julkaistaan ties monentenako dvd-versiona.

Kaiken tämän fantasiavyörytyksen kulminoituminen juuri jouluun ei ole mikään uusi ilmiö saati ihme. Tarinat ja suuret kertomukset kuuluvat ainakin mielikuvissa taianomaiseen joulunaikaan, jolloin aikuistakin saa lapsettaa ja ihan luvan kanssa. Fantasia on muutenkin nyt muodissa, samalla tapaa kuin hevi musiikin puolella, ja tuskin sattumalta.

Mutta käsi sydämelle. Nämä miekka ja magia -jutut alkavat jo turruttaa. Tuskin kenellekään on yllätys, että uunituoreen Eragonin maailmasta löytyy lohikäärmeitä, taikamiekkoja, muinaisia kieliä, haltioita, kääpiöitä, aavevelhoja ja pahan voimien sotajoukkoja, joita voi kevyesti mättää tuntematta omantunnontuskia – ja jotka hurjasta maineestaan huolimatta eivät saa sankareita hengiltä, vaikka kuinka yrittäisivät. Tietenkin tarinan keskiössä on syntyperästään tietämätön maalaispoika, joka saa uransa alkutaipaleelle oppaakseen vanhan viisaan miehen. Kuulostaako tutulta?

Eragonin fantasiaelementit pohjautuvat toki länsimaiden rikkaaseen kansantarustoon. Siitä ammensi Tolkien, ja siihen perustavat myös myöhemmät fantasian tekijät – useimmiten vanhaa mestaria kehnosti imitoiden. Ursula K. LeGuin, yksi harvoista omaperäisistä fantasiakirjailijoista, on sanonut, että ihmiset pakenevat nykyajan nopeasti heilahtelevaa arvojen kaaosta vanhojen tarinoiden ja muinaisten totuuksien ääreen. Kapitalismin rattaat vastaavat kysyntään valmistamalla hyödykefantasiaa, joka ei ota riskejä vaan kopioi, kaavamaistaa ja tuotteistaa. Toiminta muuttuu väkivallaksi, henkilöt nukeiksi ja suuret totuudet sentimentaaliseksi lässytykseksi.

Näyttäisikin siltä, että varsinkin elokuvateollisuus sortuu tähän kerta toisensa jälkeen. Yksi syy saattaa olla digitaaliajan tekniikkahurmoksessa. Elokuvantekijät panostavat näyttäviin efekteihin ja visuaalisesti häikäiseviin kuviin. Onhan toki upeaa katsella lohikäärmeen syöksyilyä pilvien yllä tai satojen tuhansien örkkien piirittävän kaupunkia. Sisältö taas kumisee onttouttaan kaavamaisine juonenkäänteineen ja psykologisesti epäuskottavine henkilöineen. Näin on käynyt jopa niille elokuville, joiden taustalla olevat kirjat kuuluvat fantasian aateliin.

Toivon joulupukilta seuraavaksi jouluksi viisasta ja ajatuksia herättävää fantasiaelokuvaa, mutta maailmanrauha taitaa toteutua ensin. Ainakin Potterille, Narnialle ja Eragonille on kaikille luvassa jatkoa, joten hyödykefantasian juhlat jatkuvat.

Sanna Kiertonen

© Film-O-Holic.com 14.12.2006
- kaikki oikeudet pidätetään -