Kimmo Ahonen
Paras: The New World
Malickin elokuva ei ole vuoden paras
elokuva, sellaiseksi nostaisin ehkä Iñárritun
Babelin. Mutta The New World kuitenkin edustaa,
puutteineenkin, kokonaisvaltaista
elokuvailmaisua, jollaista nykypäivänä
äärimmäisen harvoin näkee enää
valkokankailla.
Tiina Forsberg
Paras: Muiden elämä
Kertomus aatteen kuolemasta riipaisee
syvältä, eikä vähiten Ulrich Mühen
täydellisen roolisuorituksen vuoksi.
Huonoin: Paholainen pukeutuu Pradaan
On ainakin huonoin 'kehuttu' elokuva.
Vain Kevin Costnerin ja Ashton Kutcherin The
Guardian olisi mahdollisesti voinut alittaa
tämän [jos olisin sen mennyt katsomaan].
Manu Haapalainen
Paras: Capote
Mestarillisen hallittu, viisas, kaunis ja
iljettävä elokuva taiteen tekemisen ja ihan
vaan tässä maailmassa elämisen moraalista.
Huonoin: Jadesoturi
Yläasteellamme oli tyyppejä, jotka
innokkaasti väsäsivät senaikaisilla
videokameroilla kauhua ja fantasiaa. Jos heille
olisi annettu paljon rahaa, he olisivat tehneet
tällaisia elokuvia. Heidänkin kaverinsa
olisivat olleet innoissaan.
Outi Hakola
Paras: Brokeback Mountain
Hieno yhdistelmä tunnelmallisuutta,
esteettisyyttä ja yhteiskunnallista
kantaaottavuutta. Tähän kun lisätään vielä
romantiikkaa ja suuria tunteita tulee
kokonaisuudesta mielenkiintoinen.
Huonoin: Casino Royale
Olihan se näppärä tarina ja taattua
toimintaa, mutta Bond-sarjassa romutti niin
loistavasti sitä aiemmin olleet teokset, että
jäi lopputulos kaivertamaan.
Aino Harvola
Paras: Rautakolmonen
Enemmän kuin elokuva, Rautakolmonen on
tapaus. Kaunis ja herkkä Kim Ki-duk hiipi
kriitikon sydämeen äänetönnä kuin ninja, ja
sinne myös jäi. Filosofia on yksinkertainen,
elämä monimutkainen ja ratkaisu mahdoton. Ja
kaikki elokuvassa täydellistä.
Huonoin: Superman Returns
Yritin ymmärtää Teräsmies-faneja,
mutta nyt ymmärrys on loppu. Superman Returns
on tappotylsä, juustoinen, b-luokan juonella
varustettu kamaluus täynnä turhaakin turhempia
liitokohtauksia. Yhh. Tämän tahtiin fanit kai
sitten onanoivat, kun me muut oksennamme
sinipunaa.
Laura Helle
Paras: Pan´s labyrinth
Huonoin: Matti
Jokke Ihalainen
Paras: Innocence
Kaunis, outo ja kiehtova.
Huonoin: Keisarin salaisuus
Tökerö toteutus ja tökerö juoni.
Tökeröä rahastusta.
Tero Karppi
Paras: Miami Vice
Michael Mannin erinomainen ja vaikea
elokuva, jossa ei ole selkeää alkua tai
loppua, ja jossa jokainen kohtaus on omalla
tavallaan vain irrationaalinen ja väkivaltainen
leikkaus maailman virrasta.
Huonoin: Riisuttu mies
Riisuttu mies nitoo sekä Louhimiehen
tuotannon että suomalaisen elokuvan typerimmät
ryyppy & rellestys -kliseet samaan
pakettiin, eikä sillä edes ole mitään
sanottavaa. Tällaista roskaa ei tältä
tekijäporukalta olisi koskaan uskonut
näkevänsä. Tuskaa joka minuutti.
Emmi Koivumäki
Paras: Brokeback Mountain
Rosoinen ja paljas ajankuvaus, jonka
taidokasta ohjaustyötä täydentävät
loistavat näyttelijävalinnat. Näyttävä
kuvaus tukee viipyilevää tunnelmaa.
Huonoin: World Trade Center
Patrioottista pullistelua, joka ei tuo
mitään uutta aiheen käsittelyyn.
Televisioelokuvamaisen teoksen tekemisen
perusteena vaikuttaa olleen toisten surulla
rahastaminen.
Jussi Lahtonen
Paras: Pan's Labyrinth
Guillermo del Toron espanjankielinen
mestariteos on sodan verisen raadollisuuden ja
unenomaisen, nyrjähtäneen fantasian huikea
sekoitus. Faunin labyrintti (ei Panin, kuten
englanninkielisessä nimessä virheellisesti
väitetään) muistuttaa katsojiaan siitä,
että ennen Disney-aikoja sadut olivat
aikuisille, ei lapsille, eikä onnellista
loppua ollut ilman veret seisauttavaa
tragediaa. Kuten Uuno Kailas kirjoitti:
"vain kaks on ovea mulla, kaks: uneen ja
kuolemaan".
Huonoin: Kauna 2
Kauna 2 on saman puhkikuluneen idean
kuudes kierrätyskerta, ja ainekset haalistuvat
joka kerta kuin farkut kivipesussa.
Japanilaiskauhu on muutenkin täysin
yliarvostettua, sillä nousevan auringon maan
kauhuntekijät lähinnä kopioivat samoja
elementtejä, joita lännessä on nähty iät ja
ajat. Jos mustavalkoiset kasvot pandasilmineen
pelottavat jotakuta, niin silloin Tao-Taokin on
karmaisevampi kuin Kaunan epäkuolleet
aavesöpöliinit.
Riina Mikkonen
Paras: Pan's Labyrinth
Synkän komea fantasia, jossa goyamaiset
näyt lihallistuvat nykyteknologian avulla
vakuuttavasti.
Huonoin: Riisuttu mies
Suomalaisen elokuvan pohjanoteeraus
vuosimallia 2006.
Maija-Liisa Palomäki
Paras: Epämiellyttävä totuus
Planeetan tähden toivoisi, että kaikki
näkisivät tämän. Etenkin ne, jotka eivät
ole kiinnostuneita näkemään.
Huonoin: Marie Antoinette
Kun elokuvan aiheena on Marie Antoinette,
ei totisesti odota sekä tapahtuma- että
tunneköyhää puudutuspiikkiä. Tämä leffa ei
kuvaa 1700-lukua eikä kerro tästä
päivästä, vaan on silkka saippuakupla.
Lasse Rintakumpu
Paras: Muiden elämä
Vahva, monitasoinen ja koskettava draama
yksilöistä totalitaarisen valvontayhteiskunnan
raunioilla.
Huonoin: Miami Vice
Ottaen huomioon Michael Mannin
filmografian, on uskomatonta, että mies
päästää käsistään tusinatoimintaa. Ei
missään nimessä vuoden absoluuttisesti
huonoin elokuva, mutta ehdottomasti suurin
pettymys.
Janne Rosenqvist
Paras: Babel
Iñárritu ja Malick loistivat vuonna
2006 aivan omassa sarjassaan. Kolikkoratkaisi
järjestyksen. Sanattomaksi vetäisevät
kummatkin taideteokset. Pieni ihminen voi vain
kiittää. Maailmanelokuvaa täydellisyyden
tietämiltä.
Huonoin: Borat
Huonoin siinä mielessä, että oli
suurin pettymys. Satiiri loppujen lopuksi melko
kesyä ja on sitä paljon tujumpaakin
törkykomediaa nähty. En vaan jaksanut
innostua.
Juha Rosenqvist
Paras: Miami Vice
Yksiselitteisesti parhainta elokuvaa on
mahdotonta nimetä Iñárritun Babelin, Mannin
Miami Vicen ja Malickin New Worldin
visuaalisesti huikeasta kolmikosta, mutta kun
joku valinta oli tehtävä, niin muoto menkööt
kerrankin sisällön edelle. Niin merkittävä
kuin Babel sisällöllisesti onkin, niin Mannin
Miami Vice on audiovisuaalisesti yksi kaikkein
perfektionistisimpia elokuvia. Kyseessä on
kokonaisuutena huomattavan muotopuhdas
toimintaelokuva, joka on genrensä
tyylikkäimpiä ja toimivimpia edustajia
vuosikymmeniin.
Huonoin: Basic Instinct 2
Hyväänkin elokuvavuoteen mahtuu monta
huonoa. Riisuttu mies ja Rakkaat rikkaat
ystävät olivat niin käsittämättömän
tyhjänpäiväistä ihmissuhdehuttua, että
ansaitsivat paikkansa kolmen huonoimman
listalla, mutta kärkeen kiri silti kirkkaasti
Basic Instinctin pöyristyttävän huono
jatko-osa. Sääliksi käy ihmisiä, jotka
erehtyivät mokomaa katsomaan.
Löylynlyömässä kalkkunassa
seksikohtauksetkin olivat saamarin huonoja.
Eero Tammi
Paras: The New World
"Vaikka huomenna koittaisi
maailmanloppu, tänään istuttaisin
omenapuun..." Mutta onko tällaisen
elokuvan tekemisessä tänä päivänä jotain
mieltä? Wagner yksin tietää.
Huonoin: Keisarin salaisuus
Ehkä kaikkein luotaantyöntävintä on
tieto tietoa siitä, että tämän
aivovammaisesti metelöivän, pikkulapsia
röyhkeästi kusettavan kammotuksen takana on
aikuisia ihmisiä. Painukaa hevon kuuseen.
Päivi Valotie
Paras: Babel
Babel saakoon sijansa parhaimmiston
ykkösenä, koska en noista muista juuri
osuvampaakaan pysty nimeämään; varsin
tasaista sakkia nämä harvat hyvät elokuvat
kuitenkin ovat. Järjestys saattaisi hyvinkin
olla toinen jonain toisena päivänä.
Huonoin: Karvinen 2
Sinänsä vuoden kehnoimman elokuvan
tittelin voisi yhtä hyvin antaa mille tahansa
täysin turhalle jatko-osalle tai
uudelleenfilmatisoinnille, kuten vaikkapa
Ennustuksen Omen-nimellä markkinoidulle
päivitykselle tai Basic Instinctin 2-osana
esitellylle vanhan idean tyhjänpäiväiselle
kierrätykselle. Saakoon nyt Karvinen 2
pohjimmaisen sijansa ja ekstramiinuksensa
vaikkapa suomenkielisen jälkiäänityksen takia…