Toven kunniaksi ja ihailijoiden iloksi

Aleksi Bardy tuotantoyhtiö Helsinki-filmiltä lähestyi ohjaaja Zaida Bergrothia Tove-projektin merkeissä tämän viimeistellessä Miamia keväällä 2017. Bardy halusi kunnioittaa Toven lämpimän ironian sävyttämää elämänfilosofiaa, joka on merkinnyt paljon suomalaiselle identiteetille.

Bergroth kertoo miettineensä hetken ennen kuin suostui ohjaajaksi, sillä hänen piti ensin saada varmuus, että löytäisi tarpeeksi henkilökohtaisen otteen Toven maailmaan ja elokuvan teemoihin. Ohjaaja halusi tehdä mahdollisimman elävän ja rehellisen, hengittävän elokuvan.

Päädyin siihen, että halusin ohjata elokuvan ja aloin perehtyä Toven elämään ja teoksiin.

Bergroth alkoi tutustua Tove Janssoniin sekä ihmisiin Toven ympärillä, kuten kansanedustaja Atos Wirtaseen ja ohjaaja Vivica Bandleriin. Bergroth ei lähtökohtaisesti kokenut vahvaa yhteyttä Toveen, vaikka ihailikin tämän töitä, jopa niin paljon, että itse Tove tuntui etäiseltä. Vasta tutustuttuaan vielä taiteilijana nuoren Toven kamppailuun taiteilija-identiteettinsä ja rakkauselämänsä kanssa, Bergroth koki saavansa kiinni inhimillisestä puolesta.

Sain hahmoa jalustalta alas ja lähemmäksi. Se oli tärkeä askel, tuntui, että nyt sain kiinni jostain, joka tuntuu myös itselle tutulta.

Epäsovinnaisuus tuo inhimillisyyttä

Elokuvan kuvaama ajanjakso Toven elämästä kattaa noin kymmenen vuotta sodan jälkeen, jolloin Tove Jansson oli kolmikymppinen kuuluisan kuvanveistäjän tytär ja matkalla maineeseen. Käsikirjoittaja Eeva Putro sekä alkuvaiheessa mukana ollut Jarno Elonen olivat miettineet ajanjaksoa jo mielessään, ja Zaida Bergrothin tullessa mukaan asiaa pohdittiin vielä lisää, kunnes todettiin, että valittu ajanjakso on mielenkiintoinen ja siitä kannattaa kertoa. Käsikirjoituksessa Putro punnitsi tarkkaan ja harkiten autenttisuuden suhdetta kokonaisuuteen. Hän halusi pysytellä mahdollisimman lähellä totuutta, mutta tärkeintä oli hyvä tarina.

Toven taiteilija-identiteetti oli koetuksella, hän halusi ennen kaikkea olla taidemaalari ja tulla tunnustetuksi taidemaalarina. Ristiveto muumitarinoiden ja taidemaalariuden välillä alkoi. Oli kiinnostavaa, miten hän näkee itsensä taiteilijana. Siitä tuli mukaan tämä sivujuonne, pelko epäonnistumisesta taiteilijana.

Tove Janssonin henkilökohtainen elämä nousee vahvasti esiin elokuvassa. Muun muassa suhde naimisissa olevaan kansanedustaja Atos Wirtaseen oli rohkea ratkaisu omana aikanaan. Toven ihmissuhteiden ja taiteilija-identiteetin välillä vallitsi ristiriita, joka kiinnosti ohjaajaa. Bergrothin itselleen muotoilema ydinkysymys oli, mitä tapahtuu kun nuori taiteilija, joka haluaa olla vapaa ja riippumaton, rakastuu toiseen, joka myös haluaa olla yhtä vapaa ja riippumaton.

Minusta oli ihanaa, kuinka epäsovinnainen Tove oli. Hänestä puhutaan aina rohkeana edelläkävijänä, mutta tämä epäsovinnaisuus ilahdutti minua ennen kaikkea.

Hän yritti hallita omaa tunne-elämäänsä, ja se oli minusta kiinnostavaa. Tarve olla vapaa ja riippumaton sekä taitelijana että ihmissuhteissa. Atoksen kanssa hän löysi jonkinlaisen balanssin, mutta kun hän rakastui intohimoisesti Vivica Bandleriin, Tove joutui kohtaamaan oman tarvitsevuutensa, inhimillisyytensä.

Muotokuva

Monet elämäkertaelokuvat kärsivät tapahtumien ja elämän merkkipaalujen luettelomaisesta toteamisesta ja ähkystä, joka väistämättä seuraa, kun henkilön koko elämä yritetään mahduttaa pariin tuntiin. Zaida Bergroth tiedosti elämäkertaelokuvan sudenkuopat, ja myöntää että kyseessä on vaikea lajityyppi, vaikkei voinutkaan vastustaa kiusausta, kun mukaan kerran pyydettiin ja aihe oli kiinnostava.

Pelkäsin että näinkin ihailtu ja ihmeellinen hahmo kuin Tove Jansson jää jonnekin kauas, että puuttuu jokin lähelle tuleva inhimillisyys.

Ohjaaja päätti lähestyä elokuvaa kuin muotokuvamaalari kuvaamaansa kohdetta luottaen omiin havaintoihinsa, omiin viivoihinsa ja väreihinsä, siihen että ne johtavat johonkin kiinnostavaan. Bergroth halusi tehdä rosoisen, elävän ja intiimin elokuvan. Lopputuloksen saavuttamisessa auttoi se, että elokuva on kuvattu oikealle filmille.

Zaida Bergrothin aution saaren elokuva

Aution saaren elokuvan valinta on aina hieman päivästä ja tunnelmasta riippuvainen prosessi, ja aution saaren elokuvia olisi jokaisella varmasti kymmeniä tarjolla, jos oikein ajan kanssa listattaisiin. Zaida Bergrothille tulee ensiksi mieleen Akira Kurosawan Seitsemän samuraita, joka ei sekään olisi lainkaan hullumpi valinta, ja myös Bergmanin mestariteos (eräs niistä) Fanny ja Alexander käy mielessä. Tällä kertaa hän valitsee kuitenkin Billy Wilderin klassikon Sunset Boulevard (Auringonlaskun katu) vuodelta 1950.

Lue myös