| Haastattelussa Juha
Wuolijoki
Perinteisen
tarinankerronnan ystävä
Juha Wuolijoki ehti
pelastaa joulupukin syntytarinan Suomeen
Joulutarinan
ohjaaja ja tuottaja Juha Wuolijoki
ja käsikirjoittaja Marko Leino
tekivät elokuvaa varten paljon
tutkimusta. Alkuun he eivät uskoneet,
että ideaa joulupukin lapsuusvuosien
elokuvaamisesta ei oltu vielä varattu.
– Koko ajan
epäilimme, että kyllä kohta jostain
pompsahtaa esiin Disneyn tai jonkun muun
animaatio tai live action -elokuva, joka
kertoo miten joulupukista tuli
joulupukki. Mitä enemmän teimme
taustatyötä, niin huomasimme että
tällaista ei ole. Ajattelimme, että
voimme tehdä tästä elokuvan ja
pelastaa samalla joulupukkia Suomelle.
Ei joulupuurolle
Astrid Lindgrenin
sadut koskettavat Wuolijokea enemmän
kuin Tim Allenin
jouluhassuttelut.
–
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman
sanoi mielestäni hyvin, että jos
yleisö odottaa tonttuleikkejä ja
puuronsyöntiä, niin tämä ei ole ihan
sitä. Me emme kokeneet kauhean
läheiseksi sellaista
ilotulitusparaatia. Uskoimme, että ei
ole koskaan vanhanaikaista kertoa
hyvää tarinaa.
Joulutarinassa
on kansainvälisenä rahoittajana
kanadalainen Delphis Films. "Co-executive-tuottajana"
amerikkalainen näyttelijä Michael
Badalucco, joka on tuttu
tv-sarjasta Oikeus ja kohtuus
(The Practice) ja Wuolijoen vanha
yhteistyökumppani Gourmet
Clubista.
– Olimme Cannesissa
tänä vuonna esittelemässä leffan
materiaalia Hannu-Pekka Björkmanin
kanssa. Siellä kansainväliset
myyntiyhtiöt samalla lailla innostuivat
tästä, niin kuin me olimme innostuneet
pari vuotta aikaisemmin. Me olimme
ihmeissämme, että okei, tässä on
kuitenkin suomalainen elokuva ja
suomalaiset näyttelijät, jotka eivät
sano suoraan mitään myyntiyhtiöille.
Mutta he innostuivat tarinasta.
Anti-makkaratehdas
Kumpi on vaikeampaa,
tuottaminen vai ohjaaminen?
–
Kyllä se on rahoituksen kerääminen.
Sen vakuuttaminen, että antakaa nyt
tänne muutama miljoona euroa, on aina
aika kova työ. Tämä ei ole kuitenkaan
makkaratehdas, josta voisi esittää
piirustuksia ja sanoa, että tällä
lailla me ruvetaan niitä makkaroita
tekemään.
Ohjaaja Wuolijoki
mainitsee perinteisen tarinankerronnan
tärkeyden moneen kertaan ja saa
tyydytystä näyttelijäntyön
onnistumisesta.
– Jos
näyttelijäntyö on koskettavaa ja
uskottavaa, niin silloin minun työni
ohjaajana on jollain tasolla onnistunut.
Se on minusta kuitenkin ohjaajan
keskeisin työ. Minä olen perinteinen,
uskon siihen, että hyvä tarina on
hyvä tarina. Sen voi kertoa puhtaasti.
E.T. ja Hella W
Kysyttäessä mikä
on paras jouluelokuva, Hannu-Pekka
Björkman huutaa taustalta, että Tim
Burtonin Painajainen ennen
joulua.
– Jota me olemmekin
katsoneet muutaman kerran. Paras
jouluelokuva voisi olla... myös jotain
ihan muuta… E.T.! Se on
koskettava perustarina, joka sopii
kaikille.
Wuolijoki valmistelee
käsikirjoittaja Outi Nyytäjän
kanssa elokuvaa Hella W.
Kirjailija Hella Wuolijoki oli
Juhan isänisänisän veljen vaimo.
– Se on sitten
seuraava projekti jota lähden
tekemään, kunhan toivun näistä Joulutarinan
kevyistä pikku pakkasista. Kuvattiin
-36 asteessa, se oli aika kivaa.
Teemu Passoja |