Kypsän rakkauden puutarhat

Virpi Suutarin uusi dokumenttielokuva Eedenistä pohjoiseen (2014) kertoo puutarhanhoitoon hurahtaneista pariskunnista, rakkaudesta ja pitkistä parisuhteista. Parisuhde-teema tuli elokuvaan mukaan vasta kuvattavien ihmisten myötä. Alussa oli puutarha.

Virpi SuutariNelisen vuotta sitten laitoin puutarhalehtiin ilmoituksia ja kerroin etsiväni puutarhanhoidosta kiinnostuneita ihmisiä dokumenttielokuvaan. Sain yli 70 vastausta. Kävin tapaamassa kaikkia vastanneita. Joukossa oli niin mahtavia tyyppejä, että voisin helposti tehdä jatko-osan nyt valmistuneelle elokuvalle. Erityisesti mieleeni painui eräs nainen, joka antoi puutarhaterapiaa huostaan otetuille lapsille.

Elokuvassa esiintyvät Seija ja Erkki tekivät Suutariin niin suuren vaikutuksen, että hän päätti rajata aiheen pariskuntiin. Kuvausten aikana menehtynyt Seija oli entinen biologian opettaja, joka sairasti leukemiaa.

Halusin elokuvaan hellyyttä ja sitä armollisuutta, jota pitkissä parisuhteissa tarvitaan. Elokuvan tekemisestä tuli lopulta hyvin henkilökohtainen prosessi. Peilasin siihen omaa ikääntymistäni ja omia ihmissuhteitani. Valmistauduin myös oman isäni lähestyvään kuolemaan.

Vastapainoa Hiltonille

Virpi Suutarin edellinen pitkä dokumenttielokuva, itähelsinkiläisistä nuorista kertova Hilton!, tuli teattereihin viime vuonna. Ensi-iltojen lähekkäisyyttä selittää se, että elokuvat valmistuivat rinta rinnan. Hilton kuvattiin kahden talven aikana, Eedenistä pohjoiseen kahden kesän. Molemmat kuvasi Heikki Färm, jota Suutari kutsuu luottoihmisekseen.

Eedenistä pohjoiseenEsteettisesti elokuvat ovat toistensa vastakohdat. En ole ennen tehnyt kahta dokumenttia yhtä aikaa, joten onhan tämä ollut aika rankkaa. Mutta kun olin viettänyt talven tupakan ja kaljan hajuisissa asunnoissa, oli ihanaa päästä kesäksi kauniisiin puutarhoihin. Loppujen lopuksi elokuvien tekeminen samanaikaisesti tuki toinen toistaan.

Hilton työllistää Suutaria edelleen.

Hiltonilla on ollut hirveästi merkitystä. Minua on pyydetty puhumaan erilaisiin oppilaitoksiin, ja olen kiertänyt elokuvan tiimoilta ympäri maata. Myös festivaalikierros jatkuu yhä. Toisinaan elokuvaa edustaa maailmalla joku sen päähenkilöistä.

Suutarin mukaan dokumentaristeilla on taipumus etsiä aiheensa marginaalista. Eedenistä pohjoiseen kertoo sen sijaan keskiluokasta – niistä ihmisistä, joilla on varaa asua omistamissaan omakotitaloissa.

Ihan tavallinen, keskiluokkainen elämäkin voi olla mielenkiintoista. Tavallisuuteen täytyy vain etsiä tavaton näkökulma. Tässä elokuvassa ihmistä katsotaan luontokappaleena, yhtenä lajina muiden joukossa. Tyylilajia voisi kutsua hyperrealismiksi.

Paluu juurille

Suutarin omista elokuvista Eedenistä pohjoiseen muistuttaa eniten lyhytelokuvaa Synti –dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (1996), joka valmistui Taideteollisen korkeakoulun lopputyönä. Se oli myös Suutarin ja Susanna Helken ensimmäinen yhteinen ohjaustyö. Sittemmin kaksikko teki yhdessä useita dokumentteja, joista tunnetuin lienee työttömistä kainuulaisnuorista kertonut Joutilaat (2001).

Suutari myöntää Eedenin ja Synnin yhtäläisyydet. Helken kanssa hän sen sijaan ei usko enää tekevänsä elokuvia.

Virpi SuutariTässä on tosiaan kyse eräänlaisesta paluusta juurille. Mutta Synti oli paljon dogmaattisempi työ. Eedenistä pohjoiseen on kypsempi.

Susanna Helken kanssa loimme oman elokuvallisen kielemme, mutta sitten koitti itsenäistymisen aika. Elämäntilanteetkin veivät eri suuntiin. Emme ole tehneet yhteistyötä vuoden 2005 jälkeen.

Suutarin seuraava elokuva ei ole vielä suunnitteilla, vaikka ohjaajalla haaveita onkin. Hänelle myönnettiin vuoden 2012 alusta viisivuotinen taiteilijaprofessoriapuraha, joka jaetaan erittäin ansioituneille taiteenharjoittajille. Ammatillisesti Virpi Suutari katsoo olevansa nyt uransa parhaassa vaiheessa.

Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin koskaan aikaisemmin, ja pystyn hyödyntämään sitä työssäni. Lapsetkaan eivät ole enää ihan pieniä. Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että se antaa ihmiselle vapauden tulla omaksi itsekseen.



Lue myös