Menneisyyden kaipuu

Tonislav Hristov tunnetaan dokumenteistaan Love & Engineering – Rakkauden insinöörit (2014), Hyvä postimies (2016) ja Veeran maaginen elämä (2019). Ne ovat sijoittuneet dokumenttielokuvan ja fiktion välimaastoon välillä myös ylittäen tämän hiuksenhienon rajan. Varsinkin kahdessa viimeisimmässä Hristov on hivuttautunut yhä kauemmas dokumenttielokuvan genrestä käyttäessään ohjattuja jaksoja, joissa hän on asettanut henkilöt ennalta suunniteltuihin tilanteisiin. Valittu lähestymistapa on ohjaajaa huolettanut, mutta tuloksiin hän on lopulta ollut erittäin tyytyväinen. Hyvä postimies ja Veeran maaginen elämä ovat saaneet tunnustusta. Pitkä fiktio onkin ollut Hristoville luonteva askel eteenpäin.

Laupias taksikuski on ensimmäinen pitkä fiktioelokuvani, vaikka olen ollut usein tekemisissä myös fiktion kanssa näiden 15 vuoden aikana, kun olen elokuvia tehnyt.

Pienen kaupungin kasvattina ja vuosia ulkomailla asuneena paremman elämän tavoittelu on kiinnostanut Tonislav Hristovia aiheena jo pitkään.

Kaksi kertaa urallani, Soul Food Stories -elokuvan (2013) tekemisen aikana ja Hyvän postimiehen kuvauksissa olen törmännyt pienten syrjäkylien asukkaiden ongelmiin sekä siihen, kuinka vanhassa kotimaassani Bulgariassa sopeudutaan muutoksiin.

Hän alkoi tarkkailla, miten paikalliset ja kansainväliset poliittiset prosessit koskettavat meitä kaikkia. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, kuinka ne vaikuttavat jopa kokonaisiin sukupolviin, jotka joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Poliitikot ja media vaikuttavat tähän päivittäin.

Elokuva tavallisesta ihmisestä

Laupias taksikuski on Tonislav Hristovin mukaan tarina pakolaisista, perheestä ja perheen tärkeydestä. Se perustuu myös hänen omiin kokemuksiinsa. Dokumenttia olisi ollut vaikea, miltei mahdotonta tehdä, joten syntyi fiktio.

Hristovilla on ollut pitkä yhteistyö tuottaja Kaarle Ahon kanssa, ja he alkoivat työstää käsikirjoitusta yhdessä. Synopsiksen jälkeen mukaan kirjoittamaan tuli myös bulgarialainen ohjaaja-käsikirjoittaja Konstantin Bojanov. Bojanov kirjoitti ensimmäisen version ja Hristov ja Aho kirjoittavat sen päälle, lopulta 6–7 versiota. Helppoa se ei ollut. Se oli kaiken kaikkiaan pitkä prosessi.

Laupias taksikuski ei ole tutkielma Bulgarian poliittisesta historiasta, vaan se pyrkii tarkastelemaan läheltä erään ihmisen elämää. Halusin tehdä elokuvan tavallisesta ihmisestä. Elokuvan, joka kysyy kysymyksiä yhteiskuntaan kuulumisesta, siihen identifioitumisesta ja henkilökohtaisesta vastuusta. Elokuvan, joka kiinnittää huomiota siihen, miten elämäntilanteemme riippuu paljolti omista valinnoistamme, sekä siihen, miten nuo valinnat vaikuttavat myös läheistemme elämään. Laupiaassa taksikuskissa on myös dokumentaarisia elementtejä.

Keskiössä jännite

Hristovin mukaan tarinan keskiössä on jännite Ivanin (Malin Krastev) menneisyydestään kokeman ahdistuksen ja hänen nykytilanteensa välillä. Tarinan ytimen muodostaa Ivanin kaipuu. Pinnalla nähdään miten hän kaipaa Suomessa asuvaa perhettään. Mutta itse asiassa hän kaipaa menneisyyttään: aikaa, jolloin maailma vaikutti olevan hänelle avoin eikä hän vielä ollut tehnyt pahoja virheitä.

Joku voisi kutsua sitä nostalgiaksi, mutta en ole varma onko nostalgia oikea sana. Ehkä hän kaipaa maailmaa, jota oli helpompi ymmärtää. Maailmaa, joka tuntui vielä ehyeltä. Maailmaa, joka ei ollut näin monimutkainen ja jossa oli helppoa, tai ainakin helpompaa, löytää paikkansa – ainakin jos oli Ivanin ja hänen ystävänsä Ludmilin (Gerasim Georgiev) kaltainen kommunismin ja kylmän sodan aikana kasvanut mies.

Silloin maailma todellakin oli erilainen ja kapitalismiin sopeutuminen oli monille haasteellista.

Perustuu todellisuuteen

Laupias taksikuski -elokuvan tarina perustuu löyhästi Hristovin Hyvä postimies-dokumentin teossa tapaaman henkilön elämän todellisiin tapahtumiin. Kyse oli kommunismin aikana varttuneesta keski-ikäisestä miehestä, joka oli vaivoin sopeutunut järjestelmän vaihtumisen aiheuttamiin muutoksiin.

Kuten monet muutkin sukupolvensa miehet, hän oli laittanut elämänsä ja turvallisuutensa peliin käyttääkseen hyväkseen demokratian tarjoamia uusia mahdollisuuksia. Valitettavasti hän jäi jumiin sarjaan epäonnistumisia, mikä löi leimansa hänen ja hänen perheensä elämään pitkäksi aikaa.

Miksi juuri taksikuskin työ? Määrittelen taksin ajamisen universaaliksi miehen perusduuniksi. Kun aikoinaan erosin puolisostani Suomessa ja harkitsin paluuta Bulgariaan, minulle huikattiin kotipaikkakunnaltani, että on sitten turha odottaa muuta työtä kuin taksikuskin työtä. Samoin monet ystäväni ovat päätyneet ajamaan taksia niin Bulgariassa kuin Suomessa, kun muuta työtä ei ole saatavilla.

Uudelle tasolle

Laupias taksikuski on kolmen maan yhteistuotanto. Sen näyttelijät ja muu työryhmä ovat kattaus suomalaista, bulgarialaista ja ruotsalaista osaamista. Ivania näyttelevä Malin Krastev on yksi Bulgarian tunnetuimmista ja rakastetuimmista näyttelijöistä. Hänet tunnetaan teatterista, elokuvista ja televisiosta, ja hänet on palkittu rooleistaan. Tonislav Hristovin mukaan Krastevin taustassa on samoja piirteitä kuin roolihahmollaan Ivanilla: hänkin on eronnut ja hänen isänsä on lähtenyt hänen ollessaan pieni, ja lisäksi hän on hyvin ammattitaitoinen ja karismaattinen ainutlaatuisella tavalla, joten hän oli selvä valinta rooliin.

Nautin työskentelystä kaikkien näyttelijöiden kanssa. Näyttelijöiden kemiat ja yhteistyö toimivat saumattomasti. Etenkin Alma Pöystiin ja Amos Brotherukseen saatoin luottaa alusta asti. Heillä oli vaativia, ratkaisevia kohtauksia jan he onnistuivat niissä.

Laupias taksikuski on Tonislav Hristoville hyvin henkilökohtainen elokuva. Sen tekeminen on ollut hänelle uusi, kiinnostava, haasteellinen ja mieleenpainunut kokemus. Hän on myös oppinut paljon, esimerkiksi sen, miten hän ison työryhmän keskellä on löytänyt oman intimiteetin ja oman tapansa tehdä myös fiktioelokuvaa. Hän on oppinut luottamaan työryhmään. Hän on työryhmän kanssa ylpeä lopputuloksesta ja kokee nousseensa elokuvan myötä uudelle tasolle.

Pidän Laupiasta taksikuskia myös henkisenä road moviena. Elokuvassa ihmiset ovat liikkeessä, Ivan ajaa koko ajan autollaan. Asiat ovat muuttuneet, ja on tunne, että ne vain jatkavat muuttumistaan. Ja se viestittää toivoa.

Viimeinen rantaleijona ja muuta tulossa

Tonislav Hristovilta on valmistunut myös dokumenttielokuva The Last Seagull eli Viimeinen rantaleijona, joka saa maaliskuussa ensi-iltansa festivaaleilla Kreikassa ja Tanskassa. Se kertoo bulgarialaisesta 58-vuotiaasta Ivanista, joka 40 vuoden ajan on ollut varakkaiden ulkomaisten naisten seuralainen Sunny Beachin lomakohteissa.

Suunnitteilla on myös seuraava fiktioelokuva Kaarle Ahon kanssa sekä lisäksi pari dokumenttia.

Lue myös