Isä lähti puolustamaan rauhaa, mutta toi kotiin sodan

Timo Korhosen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Sodan murtamat käsittelee vaiettua kansallista traumaa. Elokuva keskittyy nuorimmillaan 17-vuotiaiden rivisotilaiden ja heidän lastensa kokemuksiin – toiseen sukupolveen. Kahdeksan sotilaan lasta kertoo, millainen kodin todellisuus oli, kun vuosia kotiin odotettu isä palasi. Hän olikin sulkeutunut, tunteeton ja väkivaltainen. Sota jatkui kotona. Kirves ja häpeä mainitaan monta kertaa.

Ensi kertaa dokumenttielokuvassa käytetyt sotapsykiatristen sairaaloiden potilaskertomukset kertovat pelkistetysti siitä, miten kohtuuttomissa oloissa trauma syntyi ja miten kömpelösti psykiatria sen kohtasi.

Murtuneet mielet

Timo Korhosen isä palveli talvi- ja jatkosodassa, mutta ohjaajan mukaan isän mieli ei järkkynyt. Sota jätti kuitenkin jälkensä. Ohjaajan isoveljet saivat nimensä vanhempien kaatuneiden veljien mukaan.

Minun kohdallani he päättivät, että tämän nimi tulee pystymetsästä, Korhonen kertoo.

Hän sai kimmokkeen Sodan murtamat -dokumenttielokuvalleen Ville Kivimäen vuonna 2013 Tieto-Finlandia -palkitusta kirjasta Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Kirja perustuu sotasairaaloiden psykiatristen osastojen potilaskertomuksiin, muistitietoaineistoihin ja sotapsykiatrien kirjoittamiin tieteellisiin artikkeleihin.

Sodan murtamatVille Kivimäen kirja oli hyvin tärkeä. Lukiessani sitä tunsin, että tästä aiheesta minun pitää tehdä elokuva. Ennen kuin kirja julkaistiin, Suomen Kuvalehdessä oli siitä artikkeli. Muistan kuinka vahvasti artikkeli vaikutti minuun. Kun kirja ilmestyi, hankin heti sen. Soitin Ville Kivimäelle ja kerroin suunnitelmistani. Kivimäki valitsi kirjastaan potilaskertomuksia, ja minä valitsin niistä lopulta kuusi. Hän myös kommentoi käsikirjoitusta.

Korhonen löysi haastateltavat dokumenttielokuvaansa lehti-ilmoituksella. 55 henkilöä karsiutui lopulta kahdeksaan. Hän tapasi myös niitä, jotka eivät ole selvinneet isän jättämästä traumasta. Korhonen ajatteli, ettei heidän kuvaamisensa palvele ketään. Hän halusi korostaa selviämistarinoita.

Elokuvan tekemisen myötä vahvistui ajatus, että sen keskiössä ovat sotilaiden lapset, kahdeksan haastateltavaa. Tunsin, että tässä tarina on. Haastateltavien kertomukset olivat niin vahvoja, niissä hetkissä elokuva lopullisesti syntyi. Päätös, että isät jäävät taustalle.

Aina vaan

Sodan murtamat on herättänyt katsojien muistoja omista isistä ja isoisistä.

Olen hyvilläni, jos tämä ylittää minun sukupolveni kokemukset. Onneksi seuraava sukupolvi, kolmekymppiset, ovatkin kertoneet muun muassa omasta isänroolistaan.

Nuorempien sukupolvien voi olla vaikea ymmärtää.

Sodan murtamatVille Kivimäki sanoo Murtuneet mielet -kirjassaan, että jokainen sukupolvi käy oman sotansa. Nyt se on katkennut. Mutta sodan kokemuksia käsittelemme vieläkin – kolmannessa sukupolvessa. Veijo Meri kirjoittaa osuvasti Tukikohta-romaanissaan: ”Tästä me puhumme, niin kauan kuin elämme.”

Vuoden 1918 tapahtumat eivät ole unohtuneet.

On paljon kirjoitettu ja puhuttu siitä, että talvisota yhdisti vuoden 1918 rintamat, eri puolilla olleet. Sodan murtamat -elokuvaa tehdessäni ajattelin kuitenkin myös niin, ettei vuoden 1918 tapahtumia ollut talvisodan jälkeenkään selvitetty. Eikä paljon myöhemminkään, vieläkään. Ne olivat monien tapaamieni ihmisten mielessä.

Olen todella iloinen luottamuksesta, joka syntyi näiden ihmisten kanssa. He päättivät itse mistä kertovat, ja tekivät sen rohkeasti.

Suurin haaste

Elokuvan yksi haaste oli sen leikkaaminen, sillä materiaalia oli paljon.

Luopuminen oli vaikeaa. Mutta niinhän se aina on.

Yksi haaste oli sankaruuden myytti.

Sodan murtamatSankaruuden myytti on vielä voimissaan. Minun täytyi hyväksyä ja tehdä itselleni selväksi, että käsittelen vaiettua aihetta, toista puolta. Se on ollut helpompi tehdä nyt, kun isäni ei ole enää elossa, sillä se olisi pitänyt perustella hänelle: Minä teen tämän. Tämä on tärkeää. Olisimmeko me keskustelleet asiasta? Luulen vahvasti, että olisimme. Isä vuosia rintamalla olleena olisi varmasti antanut kaiken tukensa.

Silti pohdin, että onko minulla lupa käsitellä aihetta? Saanko? Tämä on ollut se suurin haaste. Se on ollut minussa itsessäni, ja se on pitänyt murtaa. Kun haastateltavat avautuivat kokemuksistaan ja laittoivat itsensä likoon, se antoi minullekin voimaa ja rohkeutta: tämä pitää kertoa!

Sodan murtamat -elokuvan vastaanotto on ollut niin positiivinen, että se on muuttanut ajatuksiani. Tästä saa ja pitää puhua. Ryhtyessäni tekemään sitä en aavistanut joutuvani tällaiselle matkalle.

Ajankohtainen aihe

Sodan traumat ja niiden periytyminen sukupolvia eteenpäin on useimmille meistä oma- tai sukukohtainen, hyvin kiinnostava ja vaikea. Omat suomalaiset tarinamme, kokemukset ja niistä puhuminen on meille kansana kollektiivisesti tärkeää, aiheena myös hyvin ajankohtainen.

Sotatrauma on Eurooppaan virtaavien pakolaisten vuoksi ajankohtaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Sodan murtamat -elokuva auttaa ymmärtämään myös heidän kokemuksiaan.

”Onpa hyvä kun olet tehnyt elokuvan tästä aiheesta, kun meillä on nyt nämä pakolaiset”, eräs veteraani kiitteli nähtyään elokuvan.

Hän katsoi eteenpäin, ei taaksepäin.

Valoa

Jatkosodassa palvelleista sotilaista 191 sai Mannerheim-ristin ritarin arvon. Sodan aikana noin 15700 sotilasta joutui psykiatriseen hoitoon. Sodan jälkeen sotapsykiatriset sairaalat suljettiin nopeasti ja traumatisoituneet miehet jätettiin perheidensä vastuulle.

Sodan murtamatSodan murtamat antaa äänen lapsille, jotka tunsivat tuon päätöksen seuraukset. Se antaa myös katsojille luvan tunnistaa ja tunnustaa, että isä tai isoisä ei ollut ainoa, joka meni rikki.

Se antaa luvan antaa anteeksi.

Nuoruus, rohkeus, perheiden arki ja selviytyminen ovat sen tärkeitä teemoja.

Meillä kaikilla on murtumakohtamme, mutta voimme selvitä. Ja meillä on voimavaroja, joiden avulla voimme palata elämään, Timo Korhonen painottaa.



Lue myös