Lappi opettaa

Suositun Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannen osan ohjaaja Tiina Lymi ei suostu ottamaan niskoilleen paineita yleisön odotuksista tai aiempien elokuvien menestyksestä. Hän korostaa ohjaajan tehtäväänsä tehdä mahdollisimman hyvä elokuva, sen on riitettävä. Napapiirin sankarit 3 on Tiina Lymin näkemys siitä, mihin aiemmista osista yleisölle tuttujen hahmojen tie on vienyt. Käsikirjoitus on aiempien elokuvien tapaan Pekko Pesosen käsialaa.

Tiina Lymi on itse aiemmin käsikirjoittanut esikoisohjauksena Äkkilähtö-elokuvan sekä episodeja Kohtuuttomuuksia-televisiosarjaan. Hänellä on ohjaajana hyvä käsitys siitä, miten käsikirjoitus elää ja muuttuu kuvausten aikana, varsinkin kun luonnonolosuhteet Suomen Lapin lyhyessä kesässä alkoivat kuvausten aikana muistuttaa lähinnä talvea.

Lymi kertookin pitäneensä ahkerasti palavereja käsikirjoittajan kanssa, ja kuten kuvauksissa usein tapahtuu, käsikirjoituksesta lensi liuskoja myös roskiin. Lappi ja suo asettivat omat rajoituksensa käsikirjoituksen toteuttamiselle, mutta Lymi kääntää haastavat olosuhteet positiiviseksi asiaksi.

Ajattelin, että tämä on hyvä, se pakottaa ajatteluun, jossa minun pitää olla valmistautunut hyvin ja ymmärtää koko ajan, mitä olen tekemässä – syvästi. Se on ohjaajan tehtävä. Jos minun on pakko kertoa tämä kohtaus yhdellä kuvalla, niin mikä on se kuva? Se pakottaa menemään kohti tiukkaa ydintä. Oli kyllä sellaisia päiviä, että kuvasuunnitelma lensi suoraan jontkaan.

Suurelle yleisölle Tiina Lymi on monista elokuvista ja tv-sarjoista tuttu näyttelijä. Ja koska Suomi on pieni maa, ovat Napapiirin sankareiden näyttelijät Lymille työn puolesta jo ennestään tuttuja.

Jussi Vatasen ja Santtu Karvosen kanssa Lymi on tehnyt töitä aiemminkin. Vatanen näytteli pääosaa Lymin esikoisessa Äkkilähdössä, Karvonen taas Lymin Ryhmäteatterille ohjaamassa ja kirjoittamassa näytelmässä. Lymille näyttelijöiden ohjaaminen onkin hyvin luontevaa.

Se on helppoa kuin hengittäminen eikä ennakkosuunniteluun tarvitse uhrata aikaa. Tiedän kyllä mitä näyttelijälle kannattaa sanoa ja mitä ei.

Pahan mielen komediaa

Vaikka Tiina Lymi on kirjoittanut ja ohjannut paljon teatteria, hänen on mahdotonta tehdä puhdasta draamaa tai komediaa. Traagisimpiinkin tapahtumiin löytyy aina jokin komediallinen twisti.

Niinhän on elämässäkin. Jos katsot etäältä jotain kauheaa tapahtumaa, niin onhan siinä myös koomisia piirteitä. Pulassa ja tunnetilassa oleva ihminen on ihan helvetin hauska. Ei sille voi mitään!

Lymille "pahan mielen" komedia on enemmän hänen juttunsa. Uusin Napapiirin sankaritkaan ei Lymin mukaan ole silkkaa komediaa vaan enemmän kyse on komediallisesti viritetystä draamasta, mustasta komediasta.

Vaikka Lymi ei omien sanojensa mukaan itse kykenisikään puhdasta komiikkaa tai draamaa tekemään, ei se tarkoita, että hän väheksyisi kyseisiä lajityyppejä käydessään itse elokuvissa.

Katsojana nautin niistä. Ihailen tavattomasti uskallusta käsitellä traagisia aiheita ihan sellaisenaan. Viimeksi olin todella vaikuttunut Zaida Bergrothin Miamista, joka on todella hieno elokuva.

Ohjaajan omiin suosikkeihin lukeutuvat niin Quentin Tantinon leffat kuin Lukas Moodyssonin hieno draamakomedia Tillsammans sekä ennen kaikkea lohduton Lilja 4ever, jonka Lymi kertoo vavahduttaneen sieluaan samoin kuin Steve McQueenin parin vuoden takainen 12 Years a Slave.

Kuvaus totaalisesta ihmisarvon riistämisestä kolahti todella syvästi. Itkin niin, että koko penkkirivi tärisi. Olin shokissa vielä pari viikkoa elokuvan nähtyäni.

Lue myös