Draamakomedian teko luontuu Tiina Lymiltä

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on Tiina Lymin ohjaama, Tuomas Kyrön samannimiseen romaaniin pohjautuva draamakomedia kaikkien tunteman vanhan jurottajan eli Mielensäpahoittajan ja tämän lapsenlapsen Sofian (Satu Tuuli Karhu) tutustumisesta. Elokuvia paljon nähneet tietävät, että draamakomedia on todella vaikea elokuvataiteen laji, ja siksi onkin hienoa, että uusin Mielensäpahoittaja-elokuva onnistuu sekä koskettamaan että naurattamaan. Tiina Lymi kertoo draamakomedian kaltaisen hybridin olevan hänelle luontaisin tekemisen laji.

Tiina Lymi Kaikki mitä teen on jollakin lailla kulkeutunut sitä kohti aina. En innostu tai kiinnostu puhtaasta komediasta, siihen täytyy aina liittyä häpeää, kuolemaa, pelkoa, paniikkia, noloutta ja sen sellaista, todellista hätää. Se alkaa naurattaa minua.

Vaikka elokuva perustuukin Tuomas Kyrön kirjaan, oli tekstiä tietenkin muokattava elokuvan muotoon. Tiina Lymi kertoo, että ei ollut edes lukenut kirjaa ennen kuin sai eteensä Kyrön tekemän aihion, jonka pohjalta käsikirjoitusta lähdettiin muokkaamaan. Lähtötilanne oli selvillä: emäntä on kuollut ja pojan tytär tulee taloon omine ongelmineen. Tästä eteenpäin Tiina Lymi sai melko vapaat kädet kirjoittaa. Mukaan tiimiin hän otti Juha Lehtolan, koska kirjoitusaika oli rajallinen. Valmista tekstiä palloteltiin muutaman kerran edes takaisin Tuomas Kyrön kanssa.

Kohtaamattomuuden korjaamista

Mistä elokuva sitten kertoo? Tiina Lymi huomauttaa, että jokainen katsoja päättää sen asian itse. Hänelle se kertoo kohtaamattomuuden korjaantumisesta.

Ilosia aikoja, MielensäpahoittajaKun elämä asettaa henkilöt tarpeeksi tiukkaan paikkaan, missä he joutuvat valitsemaan mitä tehdä nyt, kun tilanne on tämä? Lähdetkö pois vai jäätkö? Jos jäät, hyväksy ja rakasta. Jos et hyväksy ja rakasta, lähde pois. Silloin ne ihmiset löytävät itsestään niin paljon rakkautta läheisiään kohtaan, että kaikki jäävät ja kerääntyvät yhdessä uuden sukupolven ympärille.

Sukupolvien välinen kuilu on välillä leveämpi, välillä kapeampi. Tiina Lymi ei halua lähteä neuvomaan ketään, mutta muistuttaa, että toistensa hyväksymisellä kuilu ei repeä ylittämättömäksi rotkoksi. Lymi kertoo, ettei hänellä itsellään ole laajaa sukua, mutta on aina toivonut, että sellainen olisi. Häntä kiehtoo perheen dynamiikka, se että on ympärillä ihmisiä, jotka Lymin sanoin on ikään kuin tuomittu rakastamaan sinua.

Mielensäpahoittaja sanoo, että elämässä on nämä ja nämä parhaat asiat. Elokuvan aikana hän on kasvanut ihmisenä niin paljon, että ymmärtää sanoa, että ehkä ne ovat vain minun mielestäni parhaat, sinä löydät omat parhaat asiat elämästäsi.

Tiina Lymi Eräs 50+ ihminen, jolla on viisi lasta, sanoi kerran hyvin viisaasti, että jos lapsi ei 15-vuotiaana haistattele niin kaikki ei ole hyvin, ja jos se vielä 25-vuotiaana haistattelee niin kaikki ei ole hyvin. Kyllä kai kaikkien täytyy tehdä se isän ja äidin murha, että voi irrottautua ja kasvaa aikuiseksi ja sen jälkeen kohdata uudella tasolla, kahtena aikuisena.

Sukupolvien eriytyminen omiin poteroihinsa on osittain myös kulttuurillinen asia. Mitä etelämmäs Euroopassa mennään, sitä tiiviimpiä tuntuvat eri sukupolvien väliset suhteet olevan. Suomessa ollaan kuitenkin Tiina Lymin mielestä edistytty, nuorempi sukupolvi osaa jo avoimemmin osoittaa tunteitaan. Mielensäpahoittajan jurottava sulkeutuneisuus ei ole enää miehen ainoa vaihtoehto. Lymin mukaan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aina analysoida puhki, joskus on hyvä päättää, että jatketaan tästä vain eteenpäin.

Vaikkei Tiina Lymi tuokaan omia kokemuksiaan suoraan esiin kirjoittaessaan ja elokuvia tehdessään, toteaa hän kuitenkin, että on paras kertoa siitä mistä tietää.

En usko, että mitään taidetta voi tehdä mistään muusta kuin itsestään, niistä aiheista jotka itseään askarruttavat tai mihin hakee ratkaisua, yrittää päästä kohti totuutta, että miksi tämä on näin tai tuntuu tältä. Se mitä ne asiat ovat, ei kuulu muille, ne voivat olla kuinka verhottuja tahansa.



Lue myös