Jalustalta arkeen pudotettu Juice
Laulaja-lauluntekijä Juice Leskinen (1950–2006) istuu niin tukevasti kansakunnan kaapin päällä, että heikompaa ohjaajaa hirvittäisi kajota hänen ikoniseen hahmoonsa. Teppo Airaksisella on kuitenkin puolellaan se etu, että hän ei ole koskaan ollut Juice-fani.
Se on tehnyt elokuvan ohjaamisesta paljon helpompaa, Airaksinen sanoo.
Antti Heikkisen kirjoittamaan Juice-elämäkertaan löyhästi perustuva Juice on ollut tuottajavetoinen hanke. Heikkisen Risainen elämä -teos ilmestyi syksyllä 2014, ja saman tien tuottaja Marko Talli kysyi Airaksiselta ja käsikirjoittaja Antti Heikki Pesoselta, saisiko elämäkerran pohjalta tehtyä elokuvan.
Lauri Törhönen sanoi elokuvakoulussa, että hyvän elokuvan voi tehdä vaikka puhelinluettelosta. Olen vähän eri mieltä, joten ensin piti miettiä, onko kirjassa meitä puhuttelevaa tarinaa, Airaksinen sanoo.
Omalta tuntuva kulma löytyi lopulta parisuhteen, vanhemmuuden ja työn kuvauksesta.
Tuskin kenenkään elokuvantekijän unelma on tehdä mitään suurmieselokuvaa. Päätimme näyttää mieluummin vähemmän kuin enemmän ja tehdä niin pienen elokuvan, kuin vain ikinä uskallamme.
Vaimon ja lapsen näkökulmat esiin
Airaksisen mukaan tekijät saivat tehdä paljon työtä saadakseen kerronnan painopisteen pois Juicen saavutusten kertaamisesta.
Juice on nostettu jalustalle, osittain varmasti ansaitusti. Mutta elokuva ei voi olla kuin wikipedia-artikkeli. Käsikirjoitusversioita tehtiin monta, ja prosessi oli paikoin aika raskas.
Koska materiaalia oli niin paljon, tiukka tosiasioissa pitäytyminen päätettiin tietoisesti unohtaa. Elokuvassa Juicen rinnalla on esimerkiksi koko ajan yksi ja sama nainen, vaikka todellisuudessa tyttöystäviä ja vaimoja oli vuosien varrella useita.
En halunnut, että kukaan pääsisi sanomaan, ettei se noin mennyt.
Ohjaajalle oli tärkeää tuoda tarinaan Marja-vaimon ja Johanna-tyttären näkökulmat.
Vaikka elokuva kertoo 1970-luvusta, siitä pitää silti nähdä, että se on tehty vuonna 2018, hän perustelee.
Muusikon arki
Juice-elokuvassa kuvataan paljon 1970-luvun arkea.
Sanotaan, että viikossa on seitsemän tiistaita. Sellaista arjen tuntua tavoittelimme elokuvaan, ja siksi siinä kokataan ja istuskellaan pöydän ääressä niin paljon. Juice oli sitä paitsi loistava kokki, Airaksinen tietää.
Lavastaja Petri Neuvosesta tuli minulle täydellinen tuki ja turva, sillä hän on elänyt 70-luvun Tampereella.
Tavoitteena oli myös kuvata muusikon työn arkea, joka jää Airaksisen mielestä usein puuttumaan muusikoiden elämäkertaelokuvista. Juicessa inspiraatio voi iskeä vaikka pöntöllä istuessa, ja säveltäjä-sanoittaja pyytää ovenraosta kitaran vessaan.
Tunnen itsekin muusikoita, ja musiikki on koko ajan läsnä kaikessa heidän tekemisessään. Halusin elokuvaan mukaan musiikin fiilistelyä.
Imitointia haluttiin välttää
Vuonna 1982 syntynyt Teppo Airaksinen ei tuntenut Juicen tuotantoa läpikotaisin työtä aloittaessaan.
Äitini sanoi minulle, että laita nyt siihen elokuvaan sitä musiikkiakin. Neuvoa oli helppo noudattaa, sillä Juice osasi työnsä. Elokuvakoulussakin neuvottiin näyttämään ihmistä työssään.
Juicea näyttelevä Riku Nieminen laulaa kaikki kappaleet itse. Nieminen on saatu muistuttamaan ulkoisesti Juicea, mutta näköispatsasta ei ole lähdetty tekemään.
Olisi ollut naurettavaa ja ulkokohtaista, jos Riku olisi lähtenyt vain matkimaan Juicea. Suomessa on vahva imitaatioperinne, ja imitaatiot ovat suosittuja. Tässä elokuvassa imitointia haluttiin välttää, eikä Riku yritäkään puhua ja liikkua niin kuin Juice.
Alkoholismin kuvauksessa elokuva poikkeaa monista rappioromantiikkaa tihkuvista taiteilijaelämäkerroista. Mieleen painuu esimerkiksi kohtaus, jossa pieni Johanna joutuu kuuntelemaan vanhempiensa rajua riitelyä.
Alkoholismi ei ole naurun asia eikä mikään klisee, Airaksinen summaa.
Lue myös
Seuraava:
Klaus Härö ja Tuntematon mestari
"Haluan kertoa tarinoita kuvin ja tehdä elokuvia, jotka kestävät aikaa."
Edellinen: Saara Cantell ja Onneli, Anneli ja nukutuskello
"Elokuvatrilogian valmistuttua olin vakuuttunut, että en tee enää neljättä Onneli ja Anneli -elokuvaa".