Jumalana temmeltämään

Aivan haastattelun aluksi kerron ohjaaja Teemu Nikille, että Tokion kansainvälisillä elokuvajuhlilla vähän aikaa sitten käsikirjoituksesta palkittu Armomurhaaja muutti käsitykseni eutanasiasta. Nikki nauroi.

Kumpaan suuntaan?

Hänellä leikkaa todella nopeasti. Haastattelun aikana Nikki vaikuttaa samaan aikaan hauskalta, nöyrältä ja älykkäältä. Tämän kaiken lisäksi hän on yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista ohjaajista. Hänen elokuviensa, niin lyhyiden kuin pitkien, kerronta on sujuvaa, mutta ennen kaikkea käsikirjoitukset omaperäisiä ja uskaliaita. Kuinka nämä käsikirjoitukset syntyvät?

ArmomurhaajaSe vaihtelee todella paljon. Yleensä tehdään Jani Pösön kanssa yhteistyötä käsikirjoituksen suhteen. Armomurhaaja lähti vähän sellaisena vanhana haaveena tehdä genre-tyyppinen elokuva ja tuoda se tämän päivän Suomeen.

Pösö toimii tämän ja muiden Nikin elokuvien tuottajana. Siitä huolimatta, että hän on kirjoittanut yhdessä Nikin kanssa lyhytelokuvien lisäksi sekä Lovemilla ja 3 Simoa -elokuvat, Armomurhaajan käsikirjoitus on kreditoitu ainoastaan Nikille.

Ja käsis tuli jotenkin hirveän nopeasti. Niitä hahmoja käytiin myöskin läpi Matti Onnismaan ja Jari Virmanin kanssa. Oli aika selkeää, että haluaisin tehdä elokuvan, joka olisi samaan aikaan hauska, koskettava, hirvittävä ja joka pistää katsojan ajattelemaan. Jos jaksaa katsoa elokuvan loppuun asti.

Nikki on vahvasti sitä mieltä, että elokuva ei saa puuduttaa katsojaa. Vaikka elokuvassa olisi raskaita teemoja, siitä täytyy silti pystyä nauttimaan.

Minusta elokuvan täytyy... No, viihdyttää on varmaan oikea sana. Jos kehtaan väittää, että minulla on asiaa puolentoista tunnin verran, niin katsojan täytyy jaksaa se puolitoista tuntia. Katsoja maksaa leffalipusta, niin mielestäni sen elokuvan täytyy antaa jotain siitä hyvästä.

Eutanasia nousee jälleen pöydälle. Tuottaja Jani Pösö paljasti ennen haastattelua, että hänellä oli hyvinkin vahva mielipide asiasta jo ennen elokuvaa. Hän pitää tärkeänä, että asia on tapetilla ja että siitä keskustellaan. Elokuvan työnimi oli kuitenkin Minä olen Karma, eikä siinä käsitelty eutanasiaa laisinkaan.

ArmomurhaajaSiinä käsiteltiin sitä, että kivusta maksetaan kivulla, eli Hammurabin lakia. Sitä rupesin käsittelemään, koska se on usein se juttu kostajatyyppisissä elokuvissa, että silmä silmästä. Kun rupesin käsittelemään sitä ja kipua yleensäkin, niin tuli ajatus, että jos ajatellaankin sitä kautta kuinka päähenkilö Veijo kohtelee omaa isäänsä. Tai miten Veijo kohtelee ihmisiä, jotka ovat kohdelleet huonosti omia eläimiään.

Siitä tuli se ajatus, että jos meillä olisikin tällainen vanha jäärä, joka asuu yksin ja puolustaa eläinten kunniallista kuolemaa. Se alkoi tuntua hirveän kiinnostavalta. Ja varsinkin kun se mahdollisti, että voi käsitellä eläimiä ja ihmisiä rinnakkain, miten toivonkin ihmisten myös katsovan tämän elokuvan. Miettivän, että mikä ero on ihmisillä ja mikä eläimillä.

Riskibisnes

Nikki kertoo, ettei hänellä ole ollut hirveästi aikaa katsoa elokuvia oman prosessinsa aikana. Hänellä on kuitenkin vahva usko suomalaiseen elokuvaan ja sen kehitykseen. Riskien ottaminen on elokuvan tekemisessä erittäin tärkeää, koska varman päälle pelaaminen näkyy lopputuloksessa.

Teemu NikkiKiinnostavia uusia tekijöitä tulee koko ajan. Mielestäni elokuvissa on myös todella paljon variaatiota, ettei ole pelkästään lastenelokuvia, sotaelokuvia ja romanttisia komedioita. Näiden lisäksi tulee genre- ja independent-elokuvaa. Minulla on sellainen tunne, että elokuvantekijät uskaltavat kenties ottaa enemmän riskejä. Ja jos otetaan riskejä, niin on mahdollisuus, että tulee enemmän kiinnostavampia elokuvia. Ettei elokuvan tekeminen ole niin laskelmoitua. Mielestäni se mahdollistaa, että voisi tulla jotain oikeasti piristävää.

Mikä on tuonut näin omalaatuisen ja kekseliään tekijän kotimaisen elokuvan kentälle? Milloin hän tajusi haluavansa elokuvantekijäksi? Mikä saa Nikin tekemään elokuvia?

Olen kasvanut lapsuuteni vhs-kasettien parissa ja joskus kun sain teininä videokameran käyttööni, kuvasin joitain kuvia. Sitten kahdella vhs-nauhurilla leikkasin putkeen kaksi kuvaa. Tajusin, että sehän on helppoa, kun leikkaa kaksi kuvaa peräkanaa, niin pystyy kertomaan tarinaa. Ja kun pystyy kertomaan tarinaa, niin pystyy luomaan ihan omia maailmoja. Pystyy tavallaan sukeltamaan johonkin omaan fantasiamaailmaan, jossa pääsee jumalana temmeltämään.

Se on parasta mitä tiedän. Sen lisäksi pidän siitä prosessista todella paljon. Pidän kuvauksista, pidän työskentelystä ryhmän kanssa. Pidän oikeastaan kaikista osa-alueista elokuvan tekemisessä. Paitsi rahan hankkimisesta.



Lue myös