Tuttu ja turvallinen Rölli

Kukapa meistä ei Rölli-peikkoa tunnistaisi. Allu Tuppuraisen luomasta Rölli-hahmosta on muodostunut olemassaolonsa aikana oikea suomalainen instituutio. Siksi ei olekaan yllättävää, että klassisen tv-sarjan lisäksi Suomessa on tehty yli kahdenkymmenen vuoden aikana myös viisi täyspitkää teattereissa levitettyä Rölli-elokuvaa.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuusNäitä elokuvia ei ole koskaan tehty liukuhihnalta vaan uusille ajatuksille on aina annettu aikaa muhia ennen tekoon ryhtymistä. Siinä mielessä Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus on pienoinen poikkeus. Edellisestä Rölli-elokuvasta, Rölli ja kultainen avain (2013), on kulunut sarjan yleisellä tasolla verrattain vähän aikaa, vain kolme vuotta, ja ensimmäistä kertaa sarjan historiassa edellisen elokuvan ohjaaja palaa takaisin Rölli-metsään, sillä ohjaajan paikalla jatkaa Taavi Vartia.

Monikasvoinen röllimaailma

Kaikki Rölli-elokuvat tuottanut Marko Röhr piti Vartian ohjaamasta Pertsa ja Kilu – uudet seikkailut -tv-sarjasta (2000) ja hänen tavastaan käsitellä lapsinäyttelijöitä. Kun Röhr pyysi Vartiaa Rölli-ohjaajaksi, hän suostui vain sillä ehdolla, että saisi runsaasti vapauksia oman visionsa toteuttamiseksi. Yhteistyö hahmon luojan ja esittäjän Tuppuraisen kanssa sujui Vartian mielestä hyvin.

Rölli hahmona ei ollut minulle itselleni tuttu eivätkä omat poikanikaan tv- sarjaa lapsena katsoneet. Sanoinkin silloin Markolle, että uskallan lähteä tähän vain, jos saan hyvin vapaat kädet, koska tiesin, että Allu Tuppuraisen luoma hahmo on omassa genressään ihailtu instituutio. Jos olisin lähtenyt tekemään elokuvaani liikaa olemassa olevaan kehykseen, siitä olisi tullut muotopuoli, joka ei ole oikein kenenkään oma. Sanoin Markolle, että lähden mukaan, jos saan tehdä elokuvan, jossa luodaan Röllille lapsuus ja vanhuus.

Taavi VartiaHahmo ja Rölli-maailma ovat Allun omaa. Toin siihen Juurakko-tytön (jota elokuvassa esittää Linnea Röhr) ja omaa tapaani käsitellä tarinoita, jotta pystyin tekijänä kokemaan sen omakseni. Allu on jo kolmekymmentä vuotta sitten luonut hahmon , joten voisi kuvitella, että tulisi jotain vääntöä tai mustasukkaisuutta, mutta meidän yhteistyö on toiminut hienosti. Allu on antanut minulle täydet vapaudet ja minä olen yrittänyt kunnioittaa sitä, mitä hän on luonut.

Vartia ammensi käsikirjoitukseensa paljon Tuppuraisen luomuksista, kuten Rölli-aiheisista lauluista. Tuloksena oli Rölli ja kultainen avain, josta tuli edellisten elokuvien tapaan yleisömenestys.

Aina ohjaajan vaihtuessa myös elokuvien tyyli on muuttunut: Olli Saarelan Rölli ja metsänhenki oli täyshenkinen fantasiaelokuva ja Pekka Lehtosaaren Röllin sydän animaatio. Klassisessa tv-sarjassa Tuppuraisen esittämä Rölli asui yksin metsässä, mutta ajan kuluessa ja budjettien kasvaessa hänen ympärilleen on kasattu sympaattinen hahmokatras. Hahmo pysyy yhdenmukaisena, mutta maailma hänen ympärillään muuttuu aina tekijästä riippuen.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuusSe on luonnollista. On olemassa hahmo ja on olemassa brändi. Kun leffoja tulee harvakseltaan, niiltä odotetaan jotain uutta. Uusi tekijä tuo aina uuden kädenjäljen siihen. Se on ennen kaikkea tuottajan linja. Olisihan Marko Röhr voinut päättää, että elokuvat tehdään täysin konseptoidusti, mutta hän on halunnut niihin tietoisesti erilaista tatsia. Katsojat tietävät, mitä odottaa: he saavat Röllin, mutta samalla jotain uutta siinä käsittelytavassa. Se on ollut näiden elokuvien tapa elää elämäänsä.

Mukava elokuva, paha todellisuus

Uudessa elokuvassa Rölli ja Juurakko lähtevät pitkälle matkalle etsimään Kaikkien aikojen alkua, josta haikarat ovat kaikki röllipeikot tähän maailmaan kantaneet. Kaikkien aikojen alkua vartioivaa hirmuista dinosaurusta lukuun ottamatta todellista uhkatekijää ei tarinassa ole, joten elokuva sopii myös perheen pienimmille. Vartian mukaan Mikko Leppilammen Kultaisessa avaimessa esittämän tirehtööri-hahmon piti alun perin tehdä paluu ja tarinan sankareilla piti olla vastuksenaan perinteinen paha voima. Tuottaja Röhr halusi kuitenkin jotain muuta.

Marko sanoi, että se toimi hienosti Kultaisessa avaimessa, mutta seuraavaksi tehdään suoraviivainen ja lineaarinen road movie, jossa on selkeä päämäärä. Pidetään huoli, että ikäraja on sallittu, ja tehdään kiehtova elokuva, jossa on tematiikkaa, mutta joka on ennen kaikkea koko perheelle sopiva seikkailu.

Vartia ei aluksi hyväksynyt tuottajan ehdotusta ja jonkinlainen paha hahmo esiintyi myös elokuvan toisessa käsikirjoitusversiossa. Röhr halusi kuitenkin tehdä hyvän ja kauniin elokuvan suurelle yleisölle. Asiasta väännettiin jälleen, kunnes tuottaja sai lopulta tahtonsa läpi. Jatkuvan jännitteen sijaan Vartia päätyi käsikirjoittamaan elokuvansa yksittäisten jännittävien tilanteiden varaan.

Taavi VartiaMarko katsoi minua pitkään sinisillä silmillään ja sanoi: Katsos kun tämä homma on niin Taavi, että Afganistanissa soditaan, Afrikassa on pulaa vedestä ja ruuasta, maailma on täynnä ahdistusta, on kiirettä ja koko tietoyhteiskunta luo koko ajan enemmän painetta. Ihmisillä on tosi paljon paineita ja maailmassa on ihan riittävästi pahoja voimia. Niin kun minä nyt sinulta pyydän, niin etkö sinä Taavi nyt voi tehdä minulle sellaista mukavaa elokuvaa? Ei se ole kiellettyä." Tulen aina muistamaan sen lauseen. Minusta se on hemmetin hyvin sanottu ja jälkikäteen ajatellen olen todella tyytyväinen tähän tarinaan.

Vartian mukaan elokuva kertoo juurettomuudesta, lähtökohtien etsinnästä. Elokuvaa voi tulkita allegoriana adoptiosta. Juurakko on löytänyt adoptioperheen Röllikylästä, mutta silti häntä kiinnostaa oma alkuperänsä. Samaan aikaan luodolle vahingossa pudonneet ja orvoiksi jääneet röllitytöt vain haluaisivat päästä elämässään eteenpäin. Jännitettä haettiin myös Juurakon valinnasta.

Kaikkien aikojen alku olisi voinut olla jotain ihan muutakin, mutta se on riittävän suuri asia, jonka edessä Juurakko joutuu tekemään ihan epäinhimillisen suuren valinnan. Siinä mielessä se asia on minusta riittävän iso ja merkityksellinen.

Rölli-elokuvien jatkon kannalta Vartia ei sano mitään varmaa, mutta myöntää, että keskustelua on käyty.

En tiedä ylitänkö valtuuteni puhumalla asiasta, mutta uskon saavani sen verran sanoa, että kyllä Marko on minulta kysynyt, lähtisinkö tekemään vielä kolmatta elokuvaa. Toki täytyy ensin katsoa, miten tämä elokuva menee. Sen pohjalta tuottaja ja levitysyhtiö tekevät päätöksen. Mutta on ihan mahdollista, että kerran vielä tartun aiheeseen. Sitten olisi tullut tehtyä trilogia.

Yhteistyö tuottaja Röhrin kanssa sujuu siis hyvin?

Meillä synkkaa todella hyvin. Ja meillä on paljon muitakin suunnitelmia kuin nämä lastenelokuvat.

Lue myös