Ohjaaja Olli Saarelan uusin työ, Virpi Hämeen-Anttilan romaaniin perustuva Suden vuosi kertoo epilepsiaa sairastavasta Sari Karaslahdesta (Krista Kosonen) ja vaimonsa jättämästä yliopistonopettaja Mikko Gromanista (Kari Heiskanen). Sarin ja Mikon välille syntyy suhde. Yksinäisyys ihmisten keskellä sekä ympäristön aiheuttamat paineet nuoren naisen ja vanhemman miehen suhteelle ovat keskeisiä teemoja Saarelan kuudennessa täyspitkässä ohjaustyössä.

Saarela ei usko suoran kirja-adaptaation toimivuuteen, vaan näkee olennaisempana uskollisuuden kirjan tematiikalle, ja sille teemalle mitä kirjailija on alkuperäisteoksessaan lukijalle viestittänyt. Aiemmin esimerkiksi lastenelokuvan Rölli ja metsänhenki sekä sotaelokuvan Rukajärven tie ohjannut Saarela onkin tarttunut pelottomasti romanttiseksi rakkauselokuvaksi kutsumaansa Suden vuoteen.

- Sitä vain lähtee tekemään omaa erillistä teostaan. Painotan sitä, että on olemassa joitain kattavia teemoja ja linjauksia, joita tulee ehdottomasti kunnioittaa, pitää yllä, kannatella ja kohottaa. Virpi sanoi hyvin, että hän odottaa mielenkiinnolla sitä, minkälaisen tulkinnan minä teen hänen kirjastaan. Ja Virpi puhui myös tarinoiden kierrätyksestä. Minusta se on hirvittävän otollinen ja upealla tavalla kiitollinen lähtökohta lähteä tekemään elokuvaa.

Saarela myöntää, että monilla on varmasti ollut omat ennakko-odotuksensa toimintaelokuvien spesialistinakin tunnetulle tekijälle. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei missään nimessä ole genreorientoitunut ohjaaja, vaan näkee asiat tarinoina, teemoina ja ongelmanasetteluina, joita vain voi käsitellä erilaisissa ympäristöissä.

Virpi Hämeen-Anttilan alkuperäisteos teki Saarelaan vaikutuksen, eikä vähiten turmeltumattomien henkilöhahmojensa takia. Vaikka ohjaaja onkin tehnyt omaa ja omannäköistään elokuvaa, on romaanissa kuitenkin elementtejä, joita hän on halunnut säilyttää Suden vuosi -elokuvaan. Monin tavoin Saarela myös rinnastaa itseään päähenkilöihin, jotka elävät ja pyrkivät selviytymään yhteiskunnan ulkoisen paineen ja henkisen ilmapiirin alaisina.

Saarela puhuukin paljon juuri luopumisesta eli siitä, että luovutaan yksinäisyydestä ja päästetään toinen ihminen lähelle. Suden vuoden tarina merkitsee ohjaajalle omien pelkojen myöntämistä, mutta samalla sitä että uskalletaan paljastaa sisintä muille ihmisille. Hän ei ole pelännyt myöskään astua uusiin saappaisiin, kokeilla urallaan jotain uutta, ja tehdä elokuvaa, joka koskettaa ja liikuttaa ihmisiä hänelle itselleen uudella tavalla. Jossain yhteyksissä Saarela onkin puhunut kokonaan uudenlaisesta elokuvakerronnasta Suden vuosi -elokuvan yhteydessä.

Saarela pohtii, ettei sillä kenen alkuperäisteoksesta elokuva tehdään lopulta ole suurtakaan merkitystä, vaan kun hän tekee elokuvaa, hänen täytyy itse sisäistää tarina, jotta se alkaisi näyttää Olli Saarelan elokuvalta. Tie kirjasta elokuvaksi onkin pitkä, ja jokainen vaihe tekemisessä tuo jotain lisää itse elokuvaan. Uudenlainen kerrontatyyli yhdistettynä hyviin näyttelijäsuorituksiin on Suden vuosi -elokuvassa Saarelalle erityinen ylpeydenaihe.

Ohjaajana Saarela ottaa kuitenkin täydellisen vastuun elokuvistaan. Hän menee vieläkin pidemmälle ja sanoo, että ohjaajana hän kantaisi vastuun, mikäli olisi päästänyt huonoa näyttelemistä läpi valkokankaalle. Suden vuosi -elokuvasta Saarela ei kuitenkaan ole huolissaan, vaan on onnellinen Kososen ja Heiskasen onnistumisesta. Ulkoelokuvalliset tekijät ovat aina asia erikseen, mutta Saarela ei usko niiden vaikuttavan, vaan elokuva puhuu omasta puolestaan.

Saarela kertoo, että myös haasteita rakkauselokuvan ohjaamisessa oli toimintaelokuviin tottuneelle miehelle. Juuri ulkoisen toiminnan vähyys tuotti ongelmia, mutta ohjaaja huomasi kyllä nopeasti, että tietyt elementit eivät teokseen vain sopineet. Olli Saarela kertoo, että hänellä on taipumus etsiä töihinsä draivia, mutta Suden vuosi -elokuva lähti liikkeelle eri tavalla, ja paljon toiminnasta jätettiinkin viitteenomaiseksi. Elokuva alkaa suuresta kohtauksesta, jossa Sarin tilanne tehdään katsojille selväksi, ja pikkuhiljaa elokuvan toinen päähenkilö Mikko tuodaan mukaan ja lankoja aletaan kuroa yhteen.

Saarela halusi säilyttää teoksessa roolihahmojen vilpittömyyden, koska kyseessä oli vanhemman miehen ja nuoremman naisen välinen rakkaustarina. Hän kertoo arvostavansa sitä rohkeutta, millä päähenkilö Mikko myöntää, ettei ymmärrä maailmasta oikeastaan yhtään mitään. Samalla Saarela pohtii, että tällaisten asioiden esiin tuominen on myös vaikeaa. Elokuviin kuitenkin kuuluu monta juonen tasoa, joita eri ihmiset seuraavat eri tavoin. Elokuva ei saakaan Saarelan mukaan olla liian vaikea.

Tiina Forsberg

 © Film-O-Holic.com 1.2.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -