Lapsuuden unelmia

Marjatta Kurenniemen (1918–2004) kolisevalla kirjoituskoneella naputtelema Onnelin ja Annelin talo (1966) on yksi kotimaisen lastenkirjallisuuden iättömistä klassikoista. Elokuvapainoksesta vastaava Saara Cantell päätyi ohjaajaksi tuottajan tarjouksen myötä. Pakkotyöstä ei voida puhua, sillä Kurenniemen sadut kuuluivat Cantellin lapsuusvuosien suosikkeihin.

Nautin niistä monestakin syystä. Tärkein oli varmasti se, että niissä lapset pääsevät asumaan omaan taloon ilman aikuisia. Siinä tavoitetaan jokin universaali lasten unelma. Keskustellessamme kirjasta työryhmän kanssa kaikille oli jäänyt tämä sama muistikuva päällimmäisenä mieleen.

Toisaalta vasta tätä elokuvaa tehdessä hoksasin, että Kurenniemen kirjat olivat ensimmäisiä kertoja, kun törmäsin rakastamaani maagiseen realismiin. Silloin ei olla missään satumaailmassa, mutta kuitenkin tapahtuu taianomaisia asioita.

Kotimaiset lastenelokuvat ovat rytmiltään, juonikuvioiltaan ja esteettiseltä kerronnaltaan varsin yhteneviä. Tämä ei tietysti sinällään ole yllätys, sillä jos teattereihin halutaan houkutella ne perheen kaikkein pienimmätkin, täytyy tehdä kompromisseja.

Cantell ei näitä kompromisseja kuitenkaan näe sen enempää ongelmina kuin varsinaisina rajoitteinakaan, vaikka myöntääkin lastenelokuvan teossa olevan tiettyjä reunaehtoja, jotka on otettava huomioon.

Saara CantellKirja ja tarina olivat lapsuudesta niin tuttuja, että minulle se oli helppo matka omiin tunnemuistoihin. Elokuvassa on niin paljon ihquilua ja tyttöilyä, että siihen oli helppo heittäytyä. Paljon ei tarvitse raaputtaa, että löydän sisäisen tyttöni.

Haluttiin kuitenkin pitää ikäraja alhaalla. Se ei saanut nousta K7:ään, vaan piti pysyä sallitussa. Jos tapahtuu jotain jännittävää, niin pitää olla todella tarkkana, että se ei mene rajan yli. Samaten elokuva ei saanut olla liian pitkä.

En jäänyt harmittelemaan, että en voinut tehdä seksi- tai väkivaltakohtausta, kun en niitä muutenkaan harrasta.

Tytöt kiinnostavat vain tyttöjä?

Saara Cantellin elokuvissa naisilla on sekä suomalaisella että kansainvälisellä mittarilla tarkasteltuna huomattavasti keskimääräistä merkittävämpiä rooleja. Onneli ja Anneli ei ole poikkeus. Nimiroolit ovat kirkkaasti elokuvan suurimmat ja myös sivuosista löytyy voittopuolisesti naisia.

Cantell vastaa ”voi se olla”, kun kysytään, tehdäänkö Suomessa liian vähän tytöille suunnattuja lastenelokuvia.

Kun elokuvassa on poika pääosassa, niin sitä pidetään automaattisesti kaikille sopivana. Mutta jos pääosassa on tyttö, niin aletaan kantaa huolta siitä, että mitenkäs pojat, entä jos tämä ei olekaan heille sopiva? Itselleni tämä tuntuu vieraalta, sillä kolmelle pojalleni Peppi-elokuvat ovat aina olleet tärkeitä.

Vaikka Cantell esikoispitkässään Unna ja Nuuk (2006) ohjasikin nuoria näyttelijöitä, ei hän ole aiemmin tehnyt töitä niin pienten kanssa kuin mitä Onnelia näyttelevä Aava Merikanto ja Annelin valkokankaalle saatteleva Lilja Lehto olivat kuvausten aikana.

Aava Merikanto ja Lilja LehtoMuissa tekemissäni elokuvissa ja tv-sarjoissa lapset ovat olleet 10–11-vuotiata, kun taas tässä 8-vuotiaita. Siinä on aika iso ero. Samat keinot toimivat kuin kotonakin: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Enemmän tässä tosin ehkä mentiin lahjonnalla.

Vaikeita päiviä ei kuitenkaan ollut, sillä asiat oli etukäteen sovittu ja puhuttu sen verran hyvin. Ammattitaitoa ja kunnianhimoa riitti. Lapset ymmärsivät, että kesken kaiken ei voi sanoa, että nyt ei huvitakaan enää leikkiä.

Sen sijaan harjoitukset olivat lapsinäyttelijöiden kanssa hieman normaalista poikkeavat. Siinä missä aikuisten kanssa käytiin enemmän rooleja läpi, niin lasten kanssa tavoitteet olivat toiset.

Lapsille kyse on pikemminkin tutustumisesta kaikkiin aikuisnäyttelijöihin. Lasten vahvuus on hetkessä oleminen. Lapset ehkä kyllästyvät vähän helpommin ja uusia otoksia ottamalla ei samalla tavalla voi parantaa lopputulosta.

Vaikka Onneli ja Anneli on Cantellin kolmas pitkä elokuva vajaaseen kahteen vuoteen, ei tahti ole hiipumassa. Seuraavaksi luvassa on noitavainoihin sijoittuva epookkielokuva, jota on tarkoitus päästä kuvaamaan kuluvan vuoden aikana. Se kuitenkin edellyttää kevään rahoituskierroksen onnistumista.

Suomalaiset lastenleffat ovat viime vuosina ajoittain päätyneet elokuvasarjoiksi. Kurenniemi ehti elinaikanaan kirjoittaa useamman Onneli ja Anneli -kirjan, joten materiaaliakin olisi jo lähes valmiina. Onko jatkoa luvassa?

Ei sitä varmaan vielä kukaan tiedä, mutta ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaakaan.



Lue myös