Tavoitteena hyvä mieli

Rosa Karon ohjaama ja käsikirjoittama Avain Italiaan on pinkkien tyttölasien läpi katsottu kasvutarina. Kyseessä on Karon ensimmäinen pitkä fiktioelokuva, mutta hänen taustansa on tosielämän kuvaamisessa.

Olen dokumentin puolestapuhuja. Aluksi ajattelin, että keksityt ihmiset ovat ihan banaaleja, vain oikea ihminen on laulun arvoinen. Yhtäkkiä vain huomasin kirjoittavani täyttä häkää fiktiopohjaista käsikirjoitusta, mutta ei sille sitten mitään voinut.

Suomalaisen ohjaajan elokuvaksi Avain Italiassa on poikkeuksellisen kansainvälinen tuotanto. Tekijäporukasta löytyy runsaasti ulkomaista verta ja elokuvaa on kuvattu niin Intiassa kuin Italiassa.

Intiassa kuvattiin vain viikko. Asuimme palatsihotellissa ja kuvasimme sen alueella. Olin idealisti slummeissa kuvaamisen suhteen. Intiasta kotoisin olevat tuottajat kuitenkin kertoivat, että paikalliset vartiomiehet pitää ottaa mukaan. He pitävät väkijoukot loitommalla. Kuvausluvat piti hakea etukäteen ja se oli hyvinkin byrokraattista.

Italiassa kuvattiin paikassa, joka oli jo entuudestaan tuttu. Siellä voitiin sopia hyvin vapaasti erilaisia diilejä meidän tuntemien ihmisten kanssa. Oli vähän kuin olisi tehnyt elokuvaa kotikonnuilla.

Karon dokumentaristitausta yhdistettynä elokuvan kasvutarinaan saa epäilemään tarinan omaelämänkertamaisuutta.

Elokuva on omalla tavallaan täysin puhdas satu. Ei todellakaan rosoista realismia. Intiaan sijoittuvissa osuuksissa on dokumentaarisia piirteitä. Esimerkiksi pikkupoika ja äiti asuvat oikeasti elokuvassa nähtävän tiilitehtaan pienessä kopissa.

Myös elokuvan slummilapset ovat oikeasti slummilapsia. En kuitenkaan hakenut mitään Intian hurjimpia puolia. Narratiivin taustalla on idealismiin ja muistikuvaan perustuva maailma, ei realismi.

Romantisoitu näkemys maailmasta tavoittaa myös elokuvan pääasiallisen tapahtumapaikan, Italian.

Luulen, että monet jotka ovat eläneet Berlusconin realismissa, miettivät että ”mistä tämä keksii tämän Italian”. Felliinin ohjausten ja muiden vanhojen italialaisten elokuvien idealistinen ja romantisoitu kuva on leffan pohjavireenä. Tyyli on otettu Yhdysvalloissa vastaan hirmu hyvin. Elokuva meni festareilla ihan kuumille kuville.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja eivät aina ole samaa mieltä siitä, mitä pitäisi kuvata. Siitä huolimatta, että Rosa Karo hoiti molemmat tehtävät, ei ristiriidoilta vältytty.

Elokuva toteutettiin projekti-ideana. Kokosimme elokuva-alalla toimivia ystäviä yhteen, menimme Italiaan ja päätimme, että kuvataan joku leffa. Siinä mielessä käsikirjoitus syntyi enemmän projektin tarpeisiin kuin hiottuna kokonaisuutena. Käsikirjoitus oli vielä raakile, kun kamera jo kävi. Ensimmäinen versio elokuvasta oli noin 45 minuuttia pidempi kuin lopullinen elokuva, joten todella paljon yksityiskohtia leikattiin pois.

Pelkkää juhlaa kuvaaminen ei ollut vaan vastoinkäymisiä jouduttiin kampeamaan sivuun useamman kerran.

Rahojen vähyys ja kreisi aikataulu toivat omat ongelmansa. Käytettiin aika paljon amatöörinäyttelijöitä, joissa on oma raikas puolensa, mutta toisaalta toisinaan on vaikea päästä yli tietynlaisesta tavasta sanoa jokin asia.

Elokuvassa nähtävä haamupoika oli kuvausten aikaan yhdeksän vuotta vanha, eikä aina edes ymmärtänyt kaikkea dialogia. Tyttöjen osalta jonkin verran editointia tehtiin ihan sen perusteella, että jotkin vuorosanat eivät millään tahtoneet tulla ulos niin kuin piti.

Vaikutteita Avain Italiaan -elokuvan tapaan ilmaista asiat on napsittu useasta eri lähteestä.

Leffassa näkyy tietty estetisoiva lähestymistapa. Pidän suuresti Terrence Malickin elokuvista, varsinkin Days of Heavenista. Vaikka tarinan tasolla mitään yhtäläisyyksiä ei ole, niin luonnon kuvaamiseen on otettu vaikutteita.

Kirjallisuuden puolelta klassiset tyttökirjat ja Jane Austenin vaikutus ovat tunnistettavissa. Shakespearekin ehkä siinä, miten erikoisen rönsyilevää, sinfonista tuuttausta yritetään välillä pyöritellä. Elokuvassa on välillä sellaisia asioita, joita ei kannata ottaa kovin vakavasti. Avain Italiaan ei todellakaan pyri olemaan korkealentoinen taide-elokuva vaan sympaattinen ja sydämeen käyvä pläjäys.

Seuraavaakaan elokuvaansa Karo ei aio kuvata Suomessa.

Kaksi käsikirjoitusta on valmiina. Toisen pystyy tekemään varmasti aikaisemmin, koska se on niin paljon halvempi. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat täysin Intiaan. Kuvauspaikka on kylä, joka on varsin hyvin hallinnassa eli ei mikään Mumbain syrjäkuja. Siinäkin leffassa tulee olemaan idealistinen funktio ja onnellinen loppu.

Lue myös