| Haastattelussa
Pete Riski
Kaukana
reaalimaailmasta
Euroviisumenestyksen
jälkimainingeissa alulle laitettu
Lordi-elokuva Dark Floors on
nyt valmis. Ohjaaja Pete Riskillä on
paljon kokemusta musiikki- ja
mainosvideoista. Esimerkiksi kaikki
Lordin musiikkivideot ovat hänen
ohjaamiaan. Pitkän elokuvan
ohjaamisesta hänellä ei kuitenkaan ole
aiempaa kokemusta.
– Kokemus oli
varsin erikoinen. Jos ajatellaan sitä,
että yleensä pisin kuvausrupeama on
ollut neljä päivää ja nyt kuvattiin
44 päivää, niin tuntuihan se jo
kropassakin, että nyt tehdään
pitkää leffaa.
Haastavinta oli itse
kuvausrupeama ja aikataulussa pysyminen.
– Meillä oli hyvin
paljon efektikuvia, joiden tekeminen
vaati aikaa. Ja meillä oli iso setti,
jota piti koko ajan kuvausten edetessä
muutella.
Elokuvalla on yli
neljän miljoonan euron budjetti, mikä
on paljon suomalaiselle tuotannolle.
– Vaikka se
kuulostaa suurelta, niin meillä oli
tiukat raamit, mitä voidaan tehdä ja
mitä ei voida. Ehkä isoin osa
budjetista meni lavasteisiin. Tarkoitus
oli, että viedään tapahtumapaikka
hyvin kauas reaalimaailmasta. Käytiin
katsomassa ulkomailla ja Suomessakin
hyvin useita tyhjiä rakennuksia ja
sairaaloita, mutta kaikki näytti
vähän liikaa reaalimaailmalta.
Haluttiin tehdä tämä kokonaan
setissä. Sillä tavoin pystyttiin myös
vauhdittamaan kuvauksia, ettei tarvinnut
lokaatioissa pyöriä.
– Suomen
mittapuulla meillä on aika paljon
efektejä, vaikka lähtökohtana oli
myös se, ettei tulla kilpailemaan
Hollywoodin efektispektaakkelien kanssa.
Osaava työryhmä
Genre-elokuvia ei
Suomessa paljoa tehdä, mutta tarvittava
tietotaito löytyi silti kotimaasta.
– Kyllä sitä
löytyy, uskottiin että tästä maasta
löytyy ihan varmaan kaikki mitä
ulkomailtakin. Se mikä ehkä tästä
maasta puuttuu on live-efektien
tekeminen. Post-osaamista löytyy hyvin
paljon. Se ehkä vähän hidasti
kuvaamista. Tietenkin rahalla saa, mutta
meillä ei ole ihan samanlaisia paukkuja
budjetissa kuten esimerkiksi
Yhdysvalloissa.
Näyttelijöiden
etsiminen tehtiin kokonaan Lontoossa.
Alkukäsitys oli, että hankalinta olisi
pikkutytön löytäminen, mutta Skye
Bennett löytyikin heti
ensimmäisissä koekuvauksissa.
– Hän on yksi
parhaimmista koko leffassa. En ole
ikinä tavannut vastaavanlaista
ammattilaista. Ikää oli 11 vuotta,
mutta hän teki kyllä aivan niin kuin
pyydettiin. Usein meni vain yksi otto,
ja hän kutsuikin itseään one take
wonderiksi.
Haastavinta oli
löytää pääosassa oleva isä, jonka
rooliin kokeiltiin todella paljon
näyttelijöitä.
– Kaikki tuntuivat
vievän elokuvaa liian realistiseen
maailmaan, ja olivat liian
arkipäiväisen näköisiä. Piti
kuitenkin olla hyvin sankarilliset
piirteet, sellaista mitä näkyy
sarjakuvissa. Piti olla karaktääriä.
Sitten löytyi Noah Huntley viisi
päivää ennen kuvauksia, ja hän istuu
tuohon rooliin erittäin hyvin.
Esikuvista ja
ikärajoista
Suoria esikuvia ei
Riski elokuvalle löydä.
– Hankalampi
kysymys. Meillä oli vähän
nurinkurinen tapa tehdä tuo elokuva,
jos ajatellaan että meillä oli
elokuvan hirviöt ensin ja tehdään
sitten tarina siihen ympärille. Se oli
ensimmäinen haaste. Sen perusteella
miltä hirviöt näyttävät – muumio,
kummitus, kaikennäköistä kaveria
siellä – haluttiin viedä leffa
hyvinkin sarjakuvamaiseen maailmaan.
– Jollain tavalla
voisin nähdä tuossa hieman samaa kuin X-Menissä,
mutta genrehän ei ole sitä yhtä. Ok,
maailma on sarjakuvamainen ja
henkilöhahmot ovat hyvin
stereotyyppisiä. Toisaalta esikuvia
tarinan puolesta voisi olla vaikka Alien,
suljetun paikan kammo, tai The Thing.
Eräänlainen sekoitus tätä kaikkea.
Jollain tavalla se on myös hyvin
perinteinen kauhuelokuva 80-luvulta,
jossa on oikeasti
kauhuelokuvahirviöitä.
K15-ikärajaa Riski
pitää sopivana.
– Kyllä se aika sopiva on, tuohon aika lailla
tähdättiin. Toisaalta jos multa kysytään, niin minähän olen pienestä
pojasta asti katsonut kauhuleffoja suttuisilta videonauhoilta, joten minun
mielestäni se voisi olla vaikka K13.
Käytetystä kielestä ja kansainvälisestä ilmeestä
huolimatta Riski mieltää Dark Floorsin ennen kaikkea
suomalaiseksi elokuvaksi.
– Kyllähän se on ennen kaikkea kotimainen elokuva.
Ainoastaan näyttelijäkaarti on Englannista ja työryhmässä taisi olla pari
kaveria Norjasta ja Islannista. Muuten työryhmä, käsikirjoittaja, kaikki
avainhenkilöt ovat suomalaisia, joten kyllä näen sen suomalaisena
elokuvana.
Tulevaisuuden suunnitelmat
Elokuvaa on tarkoitus levittää ulkomaillekin, ja
suunnitelmat tarkentuvat lähitulevaisuudessa.
– Muutama maa on varmistunut, mutta vielä viime
maanantaina tehtiin viimeisiä korjauksia elokuvaan. Meillä on tosi paljon
kiinnostuneita ihmisiä ollut ulkomailta, Yhdysvalloistakin pari isoa firma,a
jotka ovat trailerin perusteella kiinnostuneet. Oikeastaan ensi viikonloppuna
Berliinin elokuvafestivaaleilla on tarkoitus myydä sitä vähän tarkemmin.
Kun on valmis elokuva, voidaan sanoa että tässä on, ostakaa pois.
Seuraavista projekteista ei Riskillä vielä ole
suunnitelmia.
– Täytyy rehellisesti sanoa, että kun tuo elokuva vasta
valmistui niin nyt on pakko vetää henkeä välillä ja katsoa päivä
kerrallaan. Katsotaan mitä tapahtuu.
JP Jokinen |