Elokuva on jälleen runoutta

Rax Rinnekankaan, yhden kansainvälisimmän nykytaiteilijamme kolmas pitkä fiktioelokuva saa ensi-iltansa.

Se kertoo kuolemankin ylittävästä ystävyydestä, luomakunnan suurimman demonin muuttumisesta ihmiseksi, ja naisesta joka on odottanut sata vuotta oikeaa miestä.

Juuret ystävyydessä

Luciferin viimeinen elämä -elokuvan juuret ovat ohjaaja Rinnekankaan ja kirjailija Paavo Rintalan temaattisessa – teemaa kehittelevässä – ystävyydessä 1990-luvulta. He tutustuivat Rintalan Minä, Grunewald -romaanin (1990) ilmestymisen aikaan ja keskustelivat muun muassa Luciferin myytistä sekä kirkkomaalari Mathias Grunewaldin taiteesta ja Rainer Maria Rilken runoudesta.

Paavo Rintala avasi minulle uuden suunnan, matkan ajassa myyttien luokse. Toiseen todellisuuteen ja myyttisiin hahmoihin. Tapasimme ja keskustelimme. Ja sen myötä Luciferista tuli symboli.

Kun Rintala kuoli vuonna 1999, aloin pohtia keskustelujamme ja Luciferin tematiikkaa. Ja matka kohti elokuvaa alkoi. Rintala antoi uskoa työhöni.

Hän sanoi minulle, että jos teet elokuvan Luciferista, niin tee se odottamattomasta suunnasta: ei tuhosta vaan uupuneesta demonista, joka haluaa tulla uudeksi ja löytää uuden tunteen, rakkauden.

Elokuvassa kuullaan näistä keskusteluista syntynyttä kieltä eri kulttuureihin – Espanjaan, Ranskaan ja Suomeen – sijoittuvien yllättävien tapahtumien aikana. Elokuvan kieli rinnastuu runouteen ja filosofiseen ajatteluun, jota nykyihminen tarvitsee ajatustensa tueksi, kun ”mikään muu ei enää auta”.

Uudenlainen

Elokuvan kovaan näyttelijäkaartiin kuuluvat Timo Torikka, Minna Haapkylä, Pekka Milonoff ja Hannu-Pekka Björkman. Heidän valintansa oli selvää.

Kun näin runoilija Rilken muusan Andrea Saumen valokuvan, huomasin yhdennäköisyyden Minna Haapkylän kanssa. Hänellä on elokuvassa historiallinen naisrooli. Kaksoisrooli. Hän tekee siitä vahvan naisen elokuvan. Timo Torikka on ilmiselvä Lucifer. Tiesin sen heti. Paavo Rintalan ajatusmaailma on Hannu-Pekka Björkmanille tuttu ja lisäksi Björkmanin esseekokoelmassa Kadonneet askeleet (2011) on hänen esseensä Mathias Grunewaldista. Pekka Milonoffilla on juuri sopiva olemus.

Luciferin viimeinen elämä on ohjaajalle monella tavalla poikkeuksellinen ja uudenlainen. Se on hänen ensimmäinen pitkä naiselokuvansa.

Antoisaa on ollut yhteistyön vahvuus ja henki. Kun kaikki on sujunut spontaanisti ja saumattomasti.

Haastavaa oli tehdä hyvin tositteellisesta materiaalista selkeä, konkreettinen ja ymmärrettävä kokonaisuus. Ja saada sitä kautta katsojat kiinnostumaan.

Luciferin viimeinen elämä muodostaa Rax Rinnekankaan kahden aikaisemman elokuvan Matka Edeniin (2011) ja Veden peili (2012) kanssa trilogian, jonka kantavia teemoja ovat syyllisyys, häpeä, anteeksianto ja sovitus.

Tämä on elokuva, jota ei ole ennen tehty. Se antaa vahvaa uskoa, että tällaisia elokuvia pitää tehdä. Tässä on myös valoisuutta ja huumoria. Toivon, että elokuva houkuttelee katsomaan heti tuoreeltaan.

Lue ja kuuntele

Like Kustannus julkaisi Helsingin kirjamessuilla Rinnekankaan teoksen Luciferin viimeinen elämä – erään elokuvan prosessi (2013). Teoksen esipuheen on laatinut Hannu-Pekka Björkman:

"Rax Rinnekankaan elokuvissa kohtaamme sen eurooppalaisen elokuvatradition, jonka syvyyksissä piilee kaikki se, mikä elokuvassa on arvokasta. Toisin sanoen pyrkimys kohottaa elokuva runoudeksi."

Halusin kuvata kirjassa koko prosessia, joka kesti pitkään, 23 vuotta. Ja mitä elokuvan teko on vaatinut. Aloin kirjoittaa sitä samaan aikaan, kun leikkasin elokuvaa. Teosta voi lukea monenlaisena kirjana: elokuvan kuvauksena, tietokirjana ja oppikirjana. Se on herättänyt kiinnostusta. Esimerkiksi Ranskassa tällaisia kirjoja julkaistaan paljon.

Musiikit Rinnekankaan elokuviin on säveltänyt ranskalainen Pascal Gaigne. Musiikilla on vahva rooli myös Luciferin viimeisessä elämässä. Maailmankuulu elokuvamusiikin levittäjä Quartet Records on julkaissut Gaignen sävellyksistä kootun Luciferin viimeinen elämä -soundtrackin. Siinä kuullaan sävellyksiä myös Veden peili -elokuvasta. Suomessa soundtrackia levittää klassisen musiikin toimija Fuga.

Rinnekangas pyysi tutulta säveltäjältä musiikkia uuteen elokuvaansa.

Haluan välittää musiikin kautta tunteita, joihin ei tarvita kuvaa. Elokuvasta tulikin musiikillinen teos, joka antaa mahdollisuuden muun muassa ajatteluun ja esteettiseen kokonaisuuteen.

Elokuvan Lucifer ei ole ihmiseksi muututtuaan enää demoni eikä jumalten vastuulla, vaan paholainen asuu nyt jokaisessa meissä ja me kannamme vastuumme omista teoistamme, vaikka syytämme kaikesta Luciferia, Rinnekangas kiteyttää.

Luciferin viimeinen elämä on kuin valokuva, joka kokoaa kehyksistä esille. Se tekee kunniaa vanhoille mestareille.

Seuraava ohjaus

Työn alla on seuraava pitkä elokuva.

Se kertoo kahdesta arkkitehdista ja heidän tunnustuksistaan; mitä he tekivät 1970-luvulla kotimaalleen. Se kuvataan Saksassa Brandenburgissa ja Helsingissä. Pääosissa nähdään Hannu-Pekka Björkman ja Ville Virtanen.

Rax Rinnekangas on ohjannut myös dokumentteja. Vuonna 2007 hän sai Montrealissa FIFA:n kansainvälisillä taide-elokuvafestivaaleilla juryn erikoispalkinnon. Hänet tunnetaan lisäksi valokuvaajana. Hän on pitänyt lähes 50 yksityisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla.

Lue myös