Elämät yhden kortin varassa

Aalto-yliopiston Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella opiskelevan Olli Ilpo Salosen mukaan ajatus Wendy and The Refugee Neverland -elokuvasta käynnistyi jo vuonna 2010.

Silloin nyt edesmennyt hyvä ystäväni Niko Grandström sanoi minulle, että minun pitäisi tehdä bändielokuva. Soitin silloin bändissä. Niko sanoi, että siitä maailmasta pitäisi tehdä elokuva, koska se oli hänestä hyvin kiehtova. Kun minä elin sitä elämää, en nähnyt sitä vielä silloin niin. Sitten tuli kolmenkympin murrokseni, Olli Ilpo Salonen kertoo.

Olli Ilpo SalonenMurros iski tosi pahasti. Muistin mitä Niko sanoi, miten hän näki bändimaailman, sen kuplan, koska hän ei kokenut kuuluvansa mihinkään taidekenttään. Aloin tunnistaa asioita, joita Niko oli nähnyt – bändimaailman ja yhteiskunnallisen ahdistelun. Esimerkiksi bänditoiminta edustaa monille eskapismia arjesta. Monet ystäväni olivat esimerkiksi kassalla tai varastolla töissä ja samalla haaveilivat bändin menestyksestä. Halusin tehdä siitä elokuvan. Kolmenkympin kriisini tuli ohessa, koska en päässyt sitä pakoon.

Helsinkiläisessä hypermarketissa työskentelevä kolmea kymppiä lähestyvä Krisu (Minka Kuustonen) on Wendy and The Refugee Neverland -bändin laulaja, biisinikkari ja keulakuva. Krisu on päättänyt, että hänellä on tasan vuosi aikaa breikata ja toteuttaa unelmansa. Kuin sattumalta bändi saa loistavan tilaisuuden. Heillä on mahdollisuus päästä esiintymään yhdelle Lontoon isoimmista indie-musafestareista. Heidän olisi nopeasti saatava kasaan esikoislevy ja sitten räjähtäisi.

Krisun ja koko bändin elämä on jo pidempään ollut tämän yhden kortin varassa. Unelmat ovat vihdoin toteutumassa, mutta kolmenkympin murros ei tule ihan kivuttomasti.

Kun elokuvan maailma oli minulle tuttu, kaikki sujui luontevasti. Koska tiesin, että resurssimme olisivat pienet, sijoitin elokuvan siihen maailmaan, josta oli loputtomasti ammennettavaa. Tiesin myös, ettei ideapuolelta resurssit loppuisi. Uskalsin siis lähteä tekemään tätä.

Olli Ilpo Salonen on muusikko, musiikkivideo, tv- ja elokuvaohjaaja. Ennen siirtymistään tv- ja elokuva-alalle Salonen soitti kitaraa Ripsipiirakka-kokoonpanossa vuosina 1998–2005. Hän on ollut mukana myös helsinkiläisessä Bags of Ohoy -yhtyeessä säveltäjänä ja kitaristina. Salonen on työskennellyt musiikkivideo-ohjaajana. Hän on ohjannut videoita muun muassa Vesa-Matti Loirille, Samuli Edelmannille ja Jipulle. Salonen on työskennellyt lisäksi SuomiLOVE-musiikkiohjelman kolmannen kauden ohjaajana. Ohjelma palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden 2016 parhaana musiikkiviihdeohjelmana.

”Ihan parasta”

Wendy and The Refugee Neverland on Salosen ensimmäinen pitkä elokuva. Aiemmin hän on tehnyt toistakymmentä lyhytelokuvaa. Sellainen oli nytkin alkujaan suunnitteilla, mutta lopulta Salonen halusi tehdä pitkän elokuvan.

Salonen laittoi kotona post it-lappuja seinälle. Niissä oli hänen ja edesmenneen Nikon ajatuksia siitä millainen elokuva olisi. Hän kirjoitti lapuille avainkohtauksia. Sitten hän tajusi, että kohtauksia oli liikaa ja poisti lappuja. Mietti, miten saisi tarinan kerrottua lyhentämällä.

Otin lappuja pois ja laitoin takaisin: ”Ei tätä voi kertoa ilman tätä kohtausta...” Sahasin edestakaisin vaikka kuinka pitkään. Prosessi oli edennyt siihen vaiheeseen, että olimme saaneet näyttelijöitä mukaan käsikirjoittamaan – Wendy and the Refugee Newerland on ensemble.

Wendy and the Refugee NeverlandNäyttelijät kehittelivät henkilöhahmoja ja dialogia, ennen kaikkea kirjoittivat auki kohtauksia. Se oli ihan parasta. Syntyi uusia ratkaisuja ja ulottuvuuksia. Lopulta kaikesta muodostui symbioosi, mutta niin että siitä välittyy tunne ”omasta kynästä”, maailmasta, jossa elokuva tiiviisti on, ei sivupoluista tai sivujuonteista. Pitkistä dialogeista heitin puolet pois, katsoin, mitä jäi jäljelle ja keskityin ”avainjuttuihin.”

Salonen ei halua selittää ja alleviivata, joten niitä ei elokuvasta löydy.

Annan katsojien muodostaa oman mielikuvansa. En ole samaa mieltä henkilöhahmojen kanssa, eikä katsojienkaan pidä olla samaa mieltä heidän kanssaan. Se avaa sisältöä uudella tavalla.

Krisulle ei kettuilla

Wendy and The Refugee Newerland on Olli Ilpo Salosen MA-lopputyöelokuva Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle. Elokuva on tehty yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa.

Parikymmentä Teatterikorkeakoulun opiskelijaa halusi elokuvaan. Aloimme valita heitä, ja työstimme sitten yhdessä käsikirjoitusta. Annoin siihen raameja: ”Tällainen tyyppi.” Ammensimme paljon myös tosielämän tuttavuuksista, yhdistelimme heidän piirteitään.

Wendy and the Refugee NeverlandMinka Kuustonen valikoitui aiemman yhteistyömme kautta. Olemme tehneet lyhytelokuvan, jossa Minka esittää henkilöä, joka yrittää päästä kiinni yhteiskunnan rattaisiin, mutta ei onnistu. Kehittelimme sen henkilöhahmon päälle Krisun piirteitä. Krisusta tuli tyyppi, jolle ei vittuilla. Hän menee asioiden läpi hammasta purren, ja on myös hyvin tunteellinen. Mietin, ketkä olisivat Minkalle parhaita vastanäyttelijöitä. Minka oli siinä suureksi avuksi – hän oli elokuvan pääroolittaja.

Kohtaukset, jotka kuvattiin muualla kuin treenikämpällä, olivat haasteellisia, sillä työryhmä oli pieni. Näyttelijät plus 6–10 henkilöä.

Narikkatorin väkivaltakohtauksen toteuttaminen jännitti: miten otamme torillisen ihmistä haltuumme pienillä resursseillamme? Kaikkea yllättäväähän voi aina sattua. Onneksi se sujui hyvin.

Anna itsellesi lupa

Wendy and the Refugee Newerland on feelgood-indiedraama kolmenkympin kriisistä, menestymisestä sekä oikean suunnan löytymisestä.

Minulle tämän elokuvan suurin sanoma on kolmenkympin murros ja siinä olevat tuttavani. Tuntuu, että yhteiskunta vaatii tiettyjä asioita, vähintään vakituisen työn ja pysyvän asumispaikan, sen ettei ajelehdi. Se on ahdistanut minua ja ystäviäni.

Salonen sanoo, että kaiken ikäisenä – ei vain kolmekymppisenä – on lupa olla hukassa.

En ole antanut itselleni sitä lupaa. Vaikka kaikki olisi hyvin, se voi muuttua hetkessä.

Kun vastoinkäymisiä tulee, moni tuskastuu vaikkapa siihen, ettei anna itselleen lupaa surra. Se on hirveää – olet täynnä surua, mutta et voi antaa sen tulla pintaan, koska se pitää peittää, täytyy esittää ja olla jotain muuta. Se johtaa harvoin siihen, että kaikki padottu purkautuu ennemmin tai myöhemmin hyvällä tavalla. Kolmekymppiä voi olla stressaava vaihe, mutta se on vaan yksi vaihe, siitä pääsee eteenpäin.

Haluan breikata

Menestyminen, breikkaaminen, tositv, unelmien toteuttaminen. Nyt ne ovat yhä hyväksyttävämpiä. Mutta.

Wendy and the Refugee NeverlandNykypäivänä on paljon mahdollisuuksia päästä ilmiöksi, mutta se kestää vain hetken. Halutaan tähtiin, asemaan, jossa mikrofoni on kädessä ja täysi stadion kuuntelee. Mutta uudet yrittäjät ja ilmiöt jonottavat malttamattomina päästäkseen tilallesi.

Sosiaalinen media on aiheuttanut sen, että ihmiset ajattelevat itsensä ”tuotteina.” Heillä on paljon mainostilaa, jossa he mainostavat itseään. Mutta silti he kokevat usein, etteivät voi olla vapaasti. Tsekkaavat ja vahtivat tykkäysten määrää tai sitä, että heidät merkataan mahdollisimman moneen kuvaan.

Kaikki on ”fastfoodia”, ei ole aikaa kehitellä rauhassa, kun homma pitää räjäyttää nopeasti. Bändien ikä on lyhentynyt, uusia kokoonpanoja tulee. Minäkin huomasin jo bändiaikoinani, että niitä tulee ja menee.

Mene muualle

Salonen haluaa tuoda elokuvassa esiin myös asumisen kalleuden.

Olen aikuisiällä muuttanut noin kerran vuodessa. Helsingissä vuokrataso on mahdoton.

Wendy and the Refugee NeverlandMoni kokee, ettei voi kuulua porukkaan, piireihin, kun heidät työnnetään pois, kauemmas. Halutaan vaikkapa olla keskustassa majailevan indiebändin rumpali mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Miksi haluaisin sitä, kun minut työnnetään kuitenkin pois, ajatellaan.

Wendy and the Refugee Neverland saa kansainvälisen ensi-iltansa The Norwegian International Film Festivaalilla Haugesundissa Norjassa 22.–25.8.2017. Elokuva esitetään Fokus Norden-sarjassa, joka nostaa esiin uusia pohjoismaisia elokuvantekijöitä.

Olli Ilpo Salonen kehittelee parhaillaan uutta elokuvaa Hermanni Koppalan kanssa. Se on tarina ”hyvin opportunistisista” taksikuskeista, jotka lähtevät Afrikkaan tekemään bisnestä. Tositapahtuma antoi alkusysäyksen.

Tästä täytyy tehdä elokuva, ajattelin heti kuullessani siitä.



Lue myös