Eurajoen ytimessä

Atomin paluu on Mika Taanilan ja Jussi Eerolan yhdessä ohjaama seurantadokumentti Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikön rakentamisesta. Ensimmäiset kuvaukset tehtiin vuonna 2004, jolloin kukaan ei voinut aavistaa, millainen sotku rakennushankkeesta sukeutuisi. Alunperin kaupallisen tuotannon arveltiin alkavan vuonna 2009, mutta tämänhetkisen arvion mukaan projekti valmistuu aikaisintaan 2018. Kustannukset ovat vuosien varrella moninkertaistuneet, ja Teollisuuden Voima ja ranskalainen Areva syyttelevät nyt kilvan toisiaan hankkeen epäonnistumisesta.

Elokuvantekijöille megaprojektin dramaattiset käänteet ovat tarjonneet herkullista materiaalia, mutta suunnitelmat on myös jouduttu pistämään uusiksi moneen otteeseen.

Atomin paluuKäsikirjoitusta muokattiin matkan varrella melko paljon. Elokuvan rakenne hahmottui oikeastaan vasta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, Jussi Eeerola kertoo.

Kuvittelimme, että seuranta kestäisi noin viisi vuotta, mutta aika lähes tuplaantui. Pitkä aika oli sekä siunaus että kirous, Mika Taanila sanoo.

Kuin kuvanveistoa

Mika Taanila ja Jussi Eerola ovat kämppiksiä opiskeluvuosilta, ja tehneet paljon töitä yhdessä. Eerola on muun muassa kuvannut kaikki Ars Fennica -palkitun Taanilan lyhytelokuvat. Atomin paluu on molemmille ohjaajana ensimmäinen pitkä elokuva.

Aihepiiri tuntui vaistonvaraisesti kiinnostavalta. Olihan Olkiluotoon tulossa maailman tehokkain ydinvoimala, ja projekti oli massiivinen. Pieni Eurajoki oli kansainvälisen ydinvoimapolitiikan keskipisteessä, Taanila kuvaa alkuasetelmaa.

Eerola on nimetty elokuvan kuvaajaksi ja Taanila leikkaajaksi, mutta molemmat korostavat tehneensä kaikki työvaiheet yhdessä.

Jussi Eerola ja Mika TaanilaEtenimme yrityksen ja erehdyksen kautta. Teimme molemmat muita projekteja samaan aikaan. Useimmiten työryhmässämme oli kerrallaan vain kolmesta neljään henkilöä, Taanila kertoo.

Kuvauspäiviä oli yhteensä sata. Elokuvaa leikattiin koko ajan kuvausten edetessä. Tällaisen elokuvan tekeminen on jatkuvaa sommittelua, vähän kuin kuvanveistoa, jatkaa Eerola.

Positiivinen buumi

Kaksikko opiskeli ydinteknologiaan liittyvät perusasiat, mutta kovin syvällisesti he eivät ydinfysiikkaan joutuneet perehtymään.

Atomin paluuElokuva ei kerro siitä, vaan ydinvoimalahankkeen vaikutuksista Eurajoen kuntaan. Vietimme paljon aikaa paikkakunnalla ja kävimme keskustelu- ja yleisötilaisuuksissa. Aluksi emme tunteneet ketään, mutta pikkuhiljaa luottamusta alkoi löytyä, Eerola kertoo.

Ensimmäiset kontaktit saimme Olkiluodon ydinvoimalaitoksen omistavan TVO:n kautta. Kun dokumenttia alettiin tehdä, vallalla oli positiivinen buumi. Meihin suhtauduttiin myötämielisesti, ja TVO harjoitti avoimen tiedottamisen politiikkaa, Taanila sanoo.

Eurajokelaiset ydinvoimakriitikot ohjaajien oli kaivettava kiven alta. Mielenkiintoinen henkilö on esimerkiksi Ritva, joka vastusti julkisesti Olkiluodon ydinvoimalan rakentamista 1970-luvulla. Hän jäi mielipiteineen yksin ja koki suoranaista vainoa paikkakunnalla.

Kesti kolmesta neljään vuotta, ennen kuin onnistuimme löytämään Ritvan. Hän oli vaihtanut nimensä ja muuttanut toiselle paikkakunnalle. Kun kyselimme hänestä eurajokelaisilta, monet arvelivat hänen olevan kuollut, Eerola kertoo.

Ydinvoimalahanke ei tuntunut kohtaavan lainkaan vastustusta Eurajoella. Paikalliset muistavat 1970-luvun meiningin, joka muistutti kultaryntäystä. Tälläkin kertaa ilmassa oli odotusta ja optimismia.

Fukushimaan oli hyvä lopettaa

Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus järkytti maailmaa maaliskuussa 2011, mutta Taanilan ja Eerolan mukaan se ei ollut mikään käänne Olkiluodossa.

Tai jos oli, niin hyvin laimea sellainen. Useissa maissa ydinvoimarenessanssi lopahti Fukushimaan, mutta Suomessa ei, Taanila huomauttaa.

Kuvasimme materiaalia myös Fukushiman onnettomuuden jälkeen, mutta se tuntui turhalta. Elokuva oli hyvä päättää vuoteen 2011, Eerola jatkaa.

Mika Taanilan mukaan Atomin paluu ei ole suoranaisesti ydinvoimanvastainen elokuva.

Atomin paluuEi meillä ollut mitään rankkaa agendaa. Kuvaamme erästä elämää suurempaa projektia ja siihen liittyvää inhimillistä toimintaa. Kyse on ajankuvasta. Toivottavasti elokuva näyttäytyy erilaisena eri ihmisille.

Atomin paluu sai maailman ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla, ja ainakin siellä se kirvoitti hyvin erilaisia tulkintoja. Tekijöiden yllätykseksi paikallinen design-lehti valitsi dokumentin festivaalin tyylikkäimpien elokuvien joukkoon.

Toiset pitivät elokuvan mustasta huumorista, mutta toisten mielestä aiheessa ei ollut mitään humoristista. Suomessa keskusteluilmapiiri on ollut hyvin ydinvoimamyönteinen, mutta monessa muussa maassa on toisin, Jussi Eerola muistuttaa.



Lue myös