Koskettava tarina rakkaudesta

Miika Soinin esikoiselokuva Thomas kertoo koskettavan tarinan vanhasta miehestä, Thomasista (Lasse Pöysti), jonka on kohdattava menneisyytensä saadakseen rauhan itselleen. Tarina pohjaa Kjell Askildsenin novellikokoelmaan Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset, jonka Soini löysi Kallion kirjastosta.

Askildsen on kirjailija, jonka tyyli on hyvin minimalistinen ja lähentelee tyyliä, jota minä rakastan ja jolla tykkään tehdä elokuvia, eli mahdollisimman vähän kuvia, mahdollisimman vähän leikkauksia. Tapa, jolla tarina tuotiin lukijalle tuntui oikealta. Ja tietysti itse tarina Thomasista oli loistava. Heti tuli sellainen olo, että tämä pitää tehdä. Lisäksi näin lukiessani Lasse Pöystin koko ajan päähenkilönä.

Novellikokoelman lisäksi Soini sai toisen vahvan vaikutteen Helsinki Mission mainoksesta Helsingin Sanomissa. Vanhusten yksinäisyyteen liittyvässä kampanjakuvassa oli vanha harmaapäinen rouva, joka katsoo kameraan ja alla on teksti: "Nyt kun hänellä olisi aikaa elää, hän ei keksi enää yhtään syytä."

Se kosketti tavalla, että aamupaahtoleivät menivät väärään kurkkuun. Minua kiinnostavat universaalit aiheet, kuten yksinäisyys ja rakkaus. Minua eivät kiinnosta – miten sen nyt sanoisi – pienet aiheet. Koin Thomasin tarinan aiheet tärkeiksi, ja ne ovat vielä ajankohtaisiakin, ikävä kyllä.

Eniten Soini pitää Thomasia rakkaustarinana. Rakkaus on teema, joka hänen mukaansa tulee vahvasti läpi jo Askildsenin tekstissä.

Se ei ole tarina eutanasiasta, se ei ole tarina pelkästä yksinäisyydestä tai vanhuudesta. Minusta se on tarina rakkaudesta. Jos rakastat jotakuta ja päästät hänet menemään juuri sen takia, että rakastat häntä niin paljon, on siinä jotain hirveän koskettavaa.

Koskettavia ja vaikeitakin aiheita käsittelevää elokuvaansa Soini ei ole kuitenkaan tarkoittanut miksikään statementiksi, jolla hän olisi halunnut vaikuttaa asioihin alleviivatulla tavalla.

Miika SoiniKyllä kaikki lähtee siitä, että haluaa kertoa ihmisille hyvän ja tärkeäksi kokemansa tarinan. Thomas on kiertänyt maailmalla paljon festivaaleja ja toistuvasti minulta on kysytty, että onko tämä elokuva eutanasiasta, onko tämä elokuva vanhusten yksinäisyydestä? Kyllä tämä on kaikkea sitä, mutta pohjimmiltaan tarina on yksinäisestä miehestä, joka kamppailee menneisyytensä kanssa. Totta kai siihen alkaa nivoutua merkityksiä paljonkin. Mutta tarkoitukseni ei ollut tehdä siitä sellaista, halusin vain kertoa epätavallisen rakkaustarinan, joten olen jopa mielissäni, että elokuva herättää erilaisia ajatuksia.

Soinin mukaan elokuva on koskettava vasta, kun tekijä on pystynyt tekemään tarinasta itselleen henkilökohtaisen. Thomasinkin käsikirjoituksessa on varsin vähän jäljellä Askildsenin alkuperäistä tekstiä. Novellikokoelma toimikin enemmän käsikirjoituksen perustana ja innoituksen lähteenä.

Jos elokuva pohjautuu johonkin olemassa olevaan tarinaan, edes löyhästi kuten nyt, niin se pitää kirjoittaa itselleen ja heittää jossain vaiheessa alkuperäinen romaani tai novellikokoelma pois ja unohtaa se. On katsottava vain käsikirjoitusta. Se vaatii sen. Tekstin on tunnuttava ihan omalta. Käsikirjoitus pitää saada itsensä näköiseksi, henkilökohtaiseksi. Jollei sitä tee, niin en usko, että elokuvasta tulee koskettava.

Ei mitään pojittelua

Lasse Pöysti oli Miika Soinin mielessä jo käsikirjoitusvaiheessa, ennen kuin hän oli edes tiedustellut Pöystin kiinnostusta Thomasin rooliin. Kahdeksankymppinen veteraaninäyttelijä lähti kuitenkin innolla mukaan projektiin.

Ensiksi ajattelin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia saada Lasse Pöystiä mukaan. Hänhän on elävä legenda ja näytellyt elokuvissa marginaaliset 70 vuotta, ja minä olin silloin jotain 34! Muistan pelänneeni ihan älyttömästi, kun soitin Pöystille ja pyysin lupaa saada lähettää käsikirjoituksen. Hän oli hyvin kohtelias ja vastasi, että kyllä, ja sen voi lähettää tähän osoitteeseen ja hän palaa asiaan.

Muutamia viikkoja myöhemmin Pöysti palasi asiaan ja ilmoitti haluavansa tehdä haasteellisena ja mielenkiintoisena pitämänsä roolin. Soini oli innoissaan.

Minun leffassani on Lasse Pöysti! Enhän minä tarvitse mitään muuta enää tähän… muuta kuin nämä kaikki muut legendat, jotka piti sen jälkeen soittaa läpi. Minulla kävi hyvä tuuri, kun kaikki jotka halusin, tulivat mukaan.

Thomasin tekijät ja keskeiset näyttelijät edustavat eri sukupolvia, ja Soini myöntääkin jännittäneensä kuvauksia ja yhteistyön sujumista. Kapean rahoituksen ja aikataulukiireiden takia kuvauspäiviäkin oli käytössä vain kymmenen.

Kaikki oli kuitenkin hyvin helppoa. Ei ollut mitään pojittelua, vaikka aihetta olisi varmasti ollutkin, koska hän on tehnyt tätä niin kauan ja on niin kokenut. Mutta kertaakaan ei tullut mitään sellaista, ettenkö olisi kokenut mieluisaksi tehdä töitä. Molemmat arvostavat toisiaan, eikä katsota milloin kukin on syntynyt, vaan katsotaan käsikirjoitusta. Siinä on ohjaaja ja näyttelijä. Aletaan tehdä töitä. Olihan se tietysti älytön kunnia tällaiselle nuorelle kaverille päästä tekemään leffaa legendojen kanssa.

ThomasItse asiassa kuvauksissa maskeeraaja tuli sanomaan, että "Miika, kai sinä tiedät, että tämä on ensimmäinen elokuva, jossa Pentti Siimes ja Lasse Pöysti näyttelevät yhdessä". Enpä tiennyt. Ajattelin, että hirveän monessa he eivät varmaan ole olleet yhdessä, mutta kuulemma tämä oli ensimmäinen. Pistin kuvauspaikalla heti sulan hattuuni, että tulipa tehtyä elokuvahistoriaa.

Pöystin tavoin Pentti Siimes oli Miika Soinille selvä valinta Tuomarin rooliin jo käsikirjoitusvaiheessa, mikäli Pöysti vain suostuisi Thomasin rooliin.

Jotenkin vain päätän jo kirjoitusvaiheessa, että kuka on kuka, ja vasta sen jälkeen alan soitella. Se on ihan itsemurhaa siinä mielessä, että jos he sanovatkin ei, niin koko ajatustyön joutuu aloittamaan uudestaan.

Elokuvat kuuluvat kankaalle

Thomas on Miika Soinin ensimmäinen pitkä elokuva ja samalla se oli myös Taideteollisen korkeakoulun lopputyö. Elokuva valmistui jo viime vuonna ja se nähtiin televisiossa, TV1:n Kotikatsomossa viime joulun alla. Kyseessä ei ole kuitenkaan televisioelokuva, vaan valkokankaalle tarkoitettu elokuvateos.

Tiesimme jo alun perin, että Thomas on kankaalle, koska elokuvat kuuluvat kankaalle. Se on minun lähtökohta numero yksi. Ja kaksi: elokuvat kuvataan filmille. Olen vanhanaikainen. Ja hyvä niin.

Eli halusimme tehdä elokuvan selkeästi kankaalle. Tiesimme myös, ettemme välttämättä saa pitkän elokuvan rahoja ja joudumme tekemään sen tunnin mittaisen elokuvan rahalla. Ikävä kyllä kävikin niin, että siitäkin jouduttiin tinkimään, ja tuottajan kanssa oli pakko miettiä tehdäänkö elokuvaa lainkaan ja miten tehdään, jos tehdään. Kaikki piti suunnitella hyvin tarkkaan etukäteen, mikä sopi kyllä minulle, koska etsin itse kaikki kuvauspaikat ja näyttelijät ja suunnittelin jokaisen kuvan. Muistaakseni yksi maisemakuva jäi käyttämättä, kaikki muut kuvat käytettiin.

Kotikatsomon esityksessä Thomas keräsi 600 000:n yleisön, joten valkokangaslevityksessä on riskinsä. Vastaanotto hieman jännittääkin Soinia, mutta hän toivoo yleisön löytävän elokuvan myös teatterista, sieltä missä elokuvaa kuuluukin katsoa.

Miika SoiniIso kiitos Pirkanmaan elokuvakeskukselle, että ottivat Thomasin teatterilevitykseen vaikka se on jo esitetty televisiossa, koska nyt elokuva on siellä missä sen pitääkin olla. Thomas on näytetty kolmellakymmenellä festivaalilla ympäri maailmaa. Se on valkokankaalle. Se on ainoa paikka, johon tuo elokuva kuuluu ihan vain senkin takia, että olen kuvannut sen sellaiseksi, sillä tavalla. Nyt vain toivon, että ihmiset löytävät Thomasin ja käyvät katsomassa sen siellä, missä elokuvaa pitääkin katsoa. Valkokankaalla se on täysin eri elokuva kuin televisiossa, sen voin luvata.



Lue myös