Keskiössä isä ja poika

Matti Kinnunen on Oulusta kotoisin oleva ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka edellinen teatterielokuva Miss Farkku-Suomi sai varsin hyvän vastaanoton. Kinnusen elokuvauran taustalla ovat elokuvakerhot ja elokuvien kova fanittaminen. Hän kertoo katsoneensa aikoinaan kaikki mahdolliset elokuvat ja ensi alkuun arvostaneensa erityisesti tarkovskilaista, hieman mystistä elokuvakerrontaa.

Oman tekemisen myötä olen oppinut arvostamaan hyvin kirjoitetun, taitavasti ja merkityksellisesti punotun käsikirjoituksen panosta elokuvaan.

Elokuvassa saisi Kinnusen mielestä olla myös jotakin yhteiskunnallista, mutta yhteiskunnallisuus ei ole Kinnuselle sama asia kuin poliittisuus, vaan hän peräänkuuluttaa laajempaa kuvaa, universaaleja teemoja, hyvinä esimerkkeinä brittiläiset Ken Loach ja Mike Leigh, joiden arkirealismin kuvauksessa pilkahtelee usein varsin hersyvä huumori. Tämän kaltaiset tarinankertojat löytävät jokapäiväisestä arjesta ja ihmisten jokapäiväisestä elämästä jotain kertomisen arvoista, tunnistettavaa ja koskettavaa. Tällainen kerrontatapa puhuttelee Kinnusta itseään.

Kinnusen uusin elokuva Pieniä suuria valheita perustuu Juha Koirasen alkuperäisideaan, jonka pohjalta Kinnunen työsti käsikirjoituksen yhteistyössä Koirasen kanssa. Kinnunen ja Koiranen tuntevat toisensa jo elokuvakoulusta, jossa he opiskelivat peräkkäisillä vuosikursseilla. Herrat ovat muutoinkin ystäviä keskenään, ja Kinnunen kertookin pääsevänsä hyvin nopeasti samalle aaltopituudelle lukiessaan Koirasen tekstiä ja ymmärtää, mitä Koiranen haluaa tekstillään kertoa.

Juhan alkuperäisversiossa oli jo vahvasti olemassa isän ja pojan suhde. Näkyi jo silloin, että siinä on jotain erityistä ja herkkää. Kiusaamisteema oli myös hyvin vahvasti näkyvissä. Ne me otimme peruspilareiksi ja aloimme muokata käsikirjoitusta niiden ympärille.

Voisi kuvitella, että omaa tekstiään olisi helpompi ohjata elokuvaksi kuin jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä, mutta Kinnusen mukaan mitään oleellista eroa ei ole. Ohjaaminen on aina ohjaamista.

Ero ei ole niin suuri kuin voisi kuvitella. Siinä vaiheessa kun ottaa ohjaajantontin haltuunsa, käsikirjoittajapuoli unohtuu aika nopeasti työstä.

Kinnusen mukaan käsikirjoitus ei juurikaan elä ja muutu enää kuvauksissa, silloin mennään eikä meinata. Harjoitusvaiheessa saatetaan repliikkejä vielä muuttaa tai poistaa, jos ne tuntuvat turhilta, mutta kuvaaminen on sen verran kallista puuhaa, että silloin homman pitää toimia kuin kuuluisassa Strömsössä.

Teimme käsikirjoitusta pitkään ja perusteellisesti. Kohtaukset olivat jo sillä lailla mietittyjä, ettei muutoksiin ollut tarvetta. Ja näissä olosuhteissa eli Suomen tuotantomaailmassa kun tehdään, niin siinä vaiheessa kun tuotanto käynnistyy, sitähän mennään vaan, se on aika tiukkaa ja tiivistä se työtahti.

Elokuvan isää Harria ja tämän poikaa Simoa näyttelevät tosielämän isä ja poika eli Mikko ja Niila Nousiainen. Kinnunen kertoo, että Mikko Nousiaisen lupauduttua elokuvaan oli elokuvan kuvauspaikoilla Kainuussa rooliin sopivan pojan haku jo täydessä käynnissä. Nousiainen vinkkasi ohjaajalle, että hänellä olisi sattumoisin rooliin sopiva 12-vuotias poika tiedossa, mutta Kinnunen oli niin iloinen saatuaan Mikko Nousiaisen elokuvaansa, että vinkki meni aluksi täysin ohi korvien.

Ei keittiönaturalismia

Elokuvan kuvista loistavat poissaolollaan nykyistä arkitodellisuutta vahvasti ilmentävät puhelimet ja tietokoneet. Jopa television ruudusta näkyy lumisadetta – käsite jota voi olla hankala selittää alle 20-vuotiaille. Elokuvan tapahtumien sijoittaminen jollekin tietylle vuosikymmenelle on tehty vaikeaksi, eikä suinkaan sattumalta. Pienehkö budjettikin asetti omat raaminsa.

Tarinaan tavoiteltiin universaalia ajattomuutta ja myös elokuvallisuutta. Olemme normibudjettiin nähden puolikkaalla liikkeellä. Se mitä pelkäsin ja mitä itse vierastan, on sellainen niin sanottu keittiönaturalismi, mikä helposti hiipii elokuvaan. Mitä pienemmillä resursseilla ollaan liikkeellä, sitä enemmän kaikki kuvauspaikalla olemassa oleva esineistö vie elokuvaa vääränlaiseen naturaan. Tämä oli selkeä tyylivalinta, mikä ulotettiin koskemaan kaikkea, myös puvustusta ja maskeerausta.

Kinnunen painottaa kuvien merkitystä elokuvassa. Kuvattaessa käytettiin paljon laajakulmakuvia, joilla pyrittiin saamaan kuviin ja ihmisten ympärille tilaa ja avaruudellisuutta.

Jos verrataan elokuvaa vaikka perinteiseen tv-sarjaan – jos ei nyt puhuta ison budjetin HBO-sarjoista – niin elokuvassa kerrotaan kuvalla, ja kuvassa täytyy olla jotain arkipäiväisyyttä suurempaa ja mielenkiintoisempaa. Jos ei sitä siellä ole, se asettaa tarinalle ihan hirvittävän isot paineet, jos kuva ei hengitä ja tuo uutta tasoa tullessaan.

Jos kuvat eivät ole hyvin rakennettuja ja mielenkiintoisia, jopa näytteleminen alkaa näyttää paljon kehnommalta kuin mitä se oikeasti onkaan. Hyvin tehdyt kuvat auttavat myös näyttelijän ilmaisua, ja kaikki minkä katsojaa kokee ja elää näyttelijän kanssa, niin sitä helpompi siihen on samaistua.

Elokuvassa kiusaaminen oli lähtöteema, ja jokaisella katsojalla on varmasti aiheesta omakohtaisia kokemuksia, joita peilata elokuvaan. Matti Kinnunen halusi kuitenkin kiusaamisteeman lisäksi elokuvaan muutakin. Koulu on yksi tapahtumaympäristöistä, mutta Kinnunen halusi laajentaa tapahtumat koko pieneen yhteisöön.

Minulla oli sellainen vahva olo, että emme pärjää pelkästään kiusaamisteemalla vaikka se kattava onkin. Itselleni tärkein, ja varmaan osittain siksi sinne piilotettukin, on Harrin eli päähenkilön näkökulmasta tarkasteltuna se, kuinka hän ei itse ymmärrä, kuinka suuri merkitys hänen valinnoillaan ja teoillaan on tässä tarinassa sille ainoalle ihmiselle, jolla on enää hänen elämässään merkitystä. Jos hän niin sanotusti ryssii tämän, niin se tulee määrittämään hänen oman poikansa elämää. Se on oikeasta elämästä totta ja tunnistettavaa.

Lue myös