Oululaisen nuoruuden jäljillä

Kauko Röyhkän romaaniin perustuva Miss Farkku-Suomi (2012) on televisiolle ohjanneen ja käsikirjoittaneen Matti Kinnusen ensimmäinen pitkä teatterielokuva. Röyhkän musiikki oli ohjaajalle entuudestaan tuttua ja muutaman kirjankin hän oli artistilta lukenut, mutta Miss Farkku-Suomeen (Like 2003) Kinnunen tarttui vasta tuttavan suosituksesta.

Viitisen vuotta sitten eräs elokuva-alalla työskentelevä ihminen kehotti minua lukemaan kirjan. Sehän nappasi heti!

Bänditouhuja aloittelevasta Väldestä kertova romaani sijoittuu 1970-luvun lopun Ouluun. Siinä on omaelämäkerrallisia aineksia, mutta myös puhdasta fiktiota.

Kaukon puheista olen ymmärtänyt, että omaelämäkerrallisuus olisi sellaista 70 prosentin luokkaa. Lähtökohdat ovat selkeästi tosipohjaiset: päähenkilö on kaksistaan äitinsä kanssa asuva kaveri, jota pidetään vähän kummajaisena. Välden ja Piken rakkaustarina on kuitenkin keksitty.

Röyhkän tavoin Kinnunenkin on Oulusta kotoisin. Helsinkiläistynyt ohjaaja kuvailee suhdettaan kaupunkiin ristiriitaiseksi.

Kaikilla on varmaan monisäikeiset tunteet syntymäkaupunkiaan kohtaan – niin minullakin. Oulussa on paljon hyvää, mutta onhan siellä sellainen oma napapiirillinen tunnelmansa. En ole suunnitellut paluumuuttoa.

Kinnunen kertoo saaneensa Röyhkältä vapaat kädet elokuvan käsikirjoituksen ja toteutuksen suhteen.

Kauko ei osallistunut varsinaiseen elokuvantekoon, mutta oli kyllä taustatukena ja jeesaajana. Ainakin minulle hän on antanut ymmärtää olleensa otettu tästä. Käsittääkseni hän on hyvinkin tyytyväinen lopputulokseen.

Visuaalisesti voimakas 1970-luku

Huolellisesti rakennettu ajankuva tekee elokuvasta herkullisen nostalgiatripin 1970-luvun omakohtaisesti kokeneille. Kinnusen mukaan ympäristölle ei kuitenkaan haluttu antaa liian suurta painoarvoa, jotta se ei veisi huomiota itse tarinalta ja sen henkilöiltä.

Tietty uskottavuustaso täytyy tietysti olla ja jotkut asiat on tehtävä totuudenmukaisesti ja hyvin, mutta lähtökohta ei ollut mitenkään pedanttinen. Esimerkiksi kuvauspaikkojen suhteen otimme paljonkin vapauksia. Helsingistä on enemmän ulkokuvaa kuin Oulusta.

1970-luku on visuaalisesti voimakas vuosikymmen, ja se tulee sieltä enemmän läpi kuin olin alun perin ajatellut. Lavastaja, puvustaja ja rekvisitööri tekivät kaikki todella huolellista työtä. Itse pidin enemmänkin suitsia, koska en halunnut tehdä elokuvasta 70-lukupastissia.

Kinnuselle tärkeintä kuvakerronnassa on näyttelijäntyö. Miss Farkku-Suomen nuoret näyttelijät löytyivät koekuvausten kautta. Pääparia esittävät Mikko Neuvonen ja Sanni Kurkisuo myös laulavat ja soittavat elokuvassa.

Roolituksessa oli hyviä sattumiakin matkassa. Yritimme ensin löytää päähenkilöt Oulusta, mutta siellä koekuvauksiin ei tullut kuin kourallinen poikia. Katseet oli siis käännettävä Helsinkiin.

Mikko on näytellyt televisiossa, mutta kaikki muut nuoret olivat käytännöllisesti katsoen ensimmäistä kertaa ruudussa. Sivuosissa on muutama teatterikorkeakoululainen, mutta hekin ovat aloittelijoita.

Kaikenikäisten elokuva

Elokuvan musiikkisuunnittelusta vastaa Kauko Röyhkän pitkäaikainen yhteistyökumppani, tuottaja ja kitaristi Riku Mattila. Kinnunen kiittelee Mattilan tekemää työtä.

Käsikirjoitus ei ollut vielä edes valmis, kun otin yhteyttä Rikuun ja kysyin haluaisiko hän olla tässä mukana. Koska Kaukolla on niin omakohtainen suhde tähän tarinaan, oli turvallisempaa ottaa musiikkisuunnittelijaksi sellainen henkilö, jolla on hieman objektiivisempi katse. Riku kuitenkin tuntee Kaukon ja koko musamaailman erittäin hyvin.

Riku sovitti Kaukon 2000-luvun biisit uudestaan 70-lukulaiseen henkeen. Mukana on myös kaksi kappaletta Röyhkän ensimmäiseltä Steppaillen-levyltä. Nekin sovitettiin uusiksi. Lisäksi Riku oli ideoimassa score-musiikkia, jonka sävelsi Fredrik Viklund Ruotsista.

Kotimaisten kappaleiden ohella elokuvassa kuullaan Välden ihailemia Lou Reediä ja New York Dollsia.

Vapaita käsiä musiikin suhteen ei voi tänä päivänä olla, koska käyttöoikeudet ovat niin kalliita. Se että saimme elokuvaan pari Lou Reedin biisiä, oli hirvittävän suuren työn tulos ja iso voitto meille. Ilman niitä elokuva olisi ollut ontto.

Komediallisena ja rock-henkisenä nuorisokuvauksena Miss Farkku-Suomi liittyy samaan jatkumoon kuin Perttu Lepän Joensuussa kuvattu Pitkä kuuma kesä (1999).

Kukaan ei ota sitä riskiä, että lähtisi tarjoamaan nuorille puhdasta murhenäytelmää, jossa ei ole minkäänlaista toivoa tai komediallisuutta. Kepeys ja huumori tulevat ikään kuin annettuina nuorista kertoviin elokuviin.

Kyseessä on kuitenkin kaikenikäisten elokuva. Varmistin heti alussa tuottaja Outi Rousulta, ettemme ole tekemässä puhdasta nuortenelokuvaa. Siinä olisi ollut iso floppaamisen mahdollisuus.

Lue myös