Esikoiselokuva naisten ystävyys- ja valtasuhteista

Diva of Finland on Maria Veijalaisen esikoispitkä, jonka hän on myös itse käsikirjoittanut. Idea on lähtöisin hänen omista nuoruuden kokemuksista ja kipupisteistä.

Taustalla ovat niin omat kuin lähipiirin havainnot nuorten naisten ja tyttöjen, oikeastaan kaiken ikäisten naisten, ystävyys- ja valtasuhteista.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistuvista tytöistä kertova tarina pureutuu aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten maailmaan nostaen esiin tärkeitä teemoja.

Päällimmäisin teema on kateus ja mitä sen alle kätkeytyy. Minua kiinnostivat pelot, jotka kohdistuivat siihen, minkälainen toivoisi itsensä olevan, omiin epävarmuuksiin ja lopulta myös siihen, mistä itsekunnioitus kumpuaa. Päähenkilö Henna on tarinan loppuvaiheessa saamassa takaisin sen, mitä on toivonut saavansa, mutta hän on menettänyt itsekunnioituksena, koska on toiminut tietyllä tavalla ja lähtee hakemaan itsekunnioitusta uudelleen.

Tässä tavallaan kuljetaan matka kaamoksesta valoon. Tarina sijoittuu pohjoisen pimeimmän kaamoksen aikaan ja päättyy siihen, kun ensimmäiset kevättä ennakoivat valonsäteet alkavat paistaa ja paljastavat asioita. Kevään valossa kaikki näyttää erilaiselta.

Tarinaa kuljetetaan kilpailuteeman kautta. Ensiksi päähenkilöt Henna ja Silja kilpailevat Lucian roolista ja sen jälkeen menestyksestä laulukilpailu Diva of Finlandissa. Kilpailujen kautta Veijalainen halusi tuoda esiin, etteivät olennaisia ole ulkoiset seikat vaan asenne.

Pitkä tie

Maria Veijalainen on aiemmin tehnyt kiiteltyjä lyhytelokuvia, joissa on käsitellyt samantyyppisiä teemoja kuin esikoispitkässään. Käsikirjoitusta hän työsti vuosia eikä ensimmäisen pitkänelokuvan saaminen tuotantoon ollut helppoa.

Monta vuotta siihen meni. Oli vastoinkäymisiä ja käsikirjoittaminen, varsinkin ensimmäisen pitkän elokuvan käsikirjoittaminen, oli pitkä prosessi, joka vei kaikkiaan seitsemisen vuotta. Ei tietenkään täyspäiväisesti, mutta se eli siinä mukana seitsemän vuoden ajan.

Elokuvista Veijalainen kiinnostui kirjojen kautta. Hän oli lapsena lukutoukka, mutta kiinnostunut myös muista taiteista.

Opin lukemaan varhain ja luin kaiken, minkä käsiini sain, muun muassa kaikki Kempeleen kirjastossa lainattavana olleet Peter von Baghin teokset. Elokuva kiehtoi minua, mutta en päässyt niitä paljoa näkemään siinä ympäristössä, missä silloin elin. Mutta kaiken mitä näin, vaikutti minuun syvästi.

Voimakkaita elokuvakokemuksia on paljon. François Truffaut on ohjannut monia lempielokuviani, esimerkiksi Jules & Jimissä (1962) se mitä Truffaut näkee, lohduttaa minua paljon.

Pakko kertoa tarinoita

Veijalaisen polku elokuvauralle ei ole ollut yksiselitteinen. Aluksi hän opiskeli radio- ja televisioilmaisua Stadiassa, nykyisessä Metropoliassa.

Huomasin siellä viimeistään, että näkökulmani painottuvat tarinaan ja tarinallisiin merkityksiin. Minun on pakko kertoa tarinoita, en pääse siitä mihinkään. Esimerkiksi kun tämä elokuvaprojekti junnasi välillä paikoillaan, aloin kirjoittaa taas uudelleen lauluja, mitä en ollut lukion jälkeen tehnyt. En osaa varmaan käsitellä asioita muuten kuin tarinoiden kautta.

Aalto Yliopiston elokuvataiteen laitokselta ohjaajaksi vuonna 2012 valmistuneella Veijalaisella on onnistuneen esikoispitkän jälkeen vakaa aikomus jatkaa pitkän elokuvan parissa.

Totta kai on ajatuksia jo seuraaviin projekteihin. Samoissa aihepiireissä varmaan liikutaan, mutta tarkemmin ei vielä uskalla sanoa. Haluaisin myös kehittyä, ja jäi nälkää tehdä, tässä pääsi vasta raapaisemaan pintaa. Onhan minulla koulutuskin tähän, pitkään käynyt koulua, enkä muutakaan osaa tehdä, joten on niitä ideoita, joista jatkaa ja samoissa aihepiireissä. Mihin niitä omia komplekseja pääsisi pakoon.

Lue myös