| Haastattelussa Aku
Louhimies ja Harri Räty
Herätys, miehet
Riisuttu mies
on Aku Louhimiehen viides elokuva.
Festivaaleja kiertänyt Valkoinen
kaupunki on ollut valmiina jo
pidempään ja nähdään muun muassa
tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa
festivaalilla. Valkokankaillamme aiemmin
nähdyt Levottomat, Kuutamolla
ja Paha maa ovat olleet
katsojamenestyksiä, ja jälkimmäisin
on saanut osakseen niin arvostelu- kuin
festivaalimenestystäkin. Louhimies ei
ole kuitenkaan ottanut paineita
elokuviensa menestyksestä:
– Toki on hienoa
saada palkintoja ja kehuja, ja nehän
ovat aina koko työryhmälle, ohjaaja on
vain keulakuva, mutta ne palkinnot
eivät auta seuraavan leffan
tekemisessä, sillä siinä on aina
uudet haasteet edessä.
Louhimies kiinnostui Riisutun
miehen tarinasta, koska se oli
mielenkiintoinen ja käsitteli ennen
kaikkea maailmaa, joka oli läheinen
mutta samalla tuntematon. Elokuva pohjaa
Veli-Pekka Hännisen käsikirjoitukseen Herran
pelko, jonka tekijänoikeudesta
väännettiin kättä aina oikeudessa
asti, kun Hänninen ei hyväksynyt
käsikirjoitukseensa tehtyjä muutoksia.
Episodia käsiteltiin laajasti
julkisuudessakin ja tuottaja Harri Räty
tunnustaa, ettei se voinut olla
vaikuttamatta itse elokuvan tekoon:
– Totta kai se
vaikutti. Varsinkin kun Veli-Pekka
Hänninen oli niin aktiivinen Turun
lehdistössä ja oli yhteyksissä Turun
tuomioseurakunnan työntekijöihin ja
kirkkoherroihin aiheuttaen pahaa mieltä
ja ruokki yleistä ilmapiiriä meitä
vastaan. Varmaankin tämä Turun
kuvausjakso on oman henkilökohtaisen
elokuvaurani raskain. Mutta nyt
jälkeenpäin kun miettii sitä, niin ei
se pelkästään huonoa ollut.
Kinastelu, riita ja epävarmuus aiheutti
ryhmämme yhteen hitsautumista: yhdessä
taisteltiin läpi ja tehtiin tämä
elokuva. Akun kanssa oltiin myös
juteltu, että haluamme elokuvaan
tiettyä rosoisuutta ja
elämänmakuisuutta, ettei kokonaisuus
olisi liian sliipattu ja hallittu, ja
tämä riitely varmaan toi sen vielä
paremmin esiin.
Keskustelunavauksia
Aku Louhimiehen
elokuvat ovat sijoittuneet urbaaneihin
ympäristöihin ja päähenkilöinä on
pääasiassa nähty nuoremman sukupolven
aikuisia. Kyseessä ei ole vain sattuma.
–
Kyllä se on ollut osin tietoinen
valinta. Toki toivon, että olisin vasta
urani alussa ja vastaan tulisi
erilaisiakin elokuvia. Osasyy tähän
on, että ei ole tullut kohdalle oikeita
tarinoita, tai jos on, niitä on ollut
vaikea toteuttaa. Minulla on kyllä
työn alla erilaisiakin projekteja
lastenelokuvasta eeppiseen
rakkaustarinaan ja sotaelokuvaan asti.
Ei urbaanius ole määräävä tekijä,
kysymys on enemmänkin siitä, että
Suomessa tehdään vuosittain kymmenisen
elokuvaa ja rahoitus on helpompaa
järjestää elokuvalle, joka tapahtuu
nykyajassa ja jossa ei ole mielettömiä
joukkokohtauksia.
Urbaanina elokuvana Riisuttu
mies pyrkii ajan hengen mukaan
olemaan myös vapaamielinen. Joku voisi
sanoa, että elokuva on rohkea
kuvatessaan seurakunnan työntekijöitä
ja toimia varsin avoimesta
näkökulmasta, kun huomioi, että
kirkkoon yhä tänäkin päivänä
yhdistetään konservatiivisiakin
arvokäsityksiä. Räty ei pelännyt
kielteistä julkisuutta elokuvan aiheen
ja sen käsittelytavan suhteen,
päinvastoin hän kokee elokuvan juuri
onnistuneen yhdistämään erilaisia
maailmoja ja teemoja:
– Mielestäni
elokuva on tässä onnistunut. Asiat
ovat jo käsikirjoituksessa ja Aku on
onnistunut tuomaan ne elokuvassa esille.
Ja minusta kirkko ei ole tämän
elokuvan teema. Elokuva ei kerro
uskonnosta tai siitä miten joku uskoo,
emmekä me väitä millainen Suomen
kirkko on instituutiona tai
työpaikkana, no ehkä vähän
työpaikkana. Koko ajan oli selvää,
että emme millään tavalla halua
rienata tai pilkata kenenkään
henkilökohtaista vakaumusta ja uskoa,
tai kirkkoakaan laisinkaan. Tämä
elokuva kertoo ihmisistä, ja nämä
ihmiset ovat vain töissä kirkossa.
Räty ei usko, että
kirkko älähtäisi elokuvasta.
Louhimies on varovaisempi arvioidessaan
elokuvansa vastaanottoa, sillä
ohjaajana hänen työnsä on tehty ja
elokuvan jatko ja menestyminen ovat
muiden, ennen kaikkea katsojien
käsissä. Toki Louhimieskin toivoo
elokuvansa herättävän keskustelua:
– Olisihan se
toivottavaa. Mitättömien elokuvien
tekeminen on minusta kaikkein
ikävintä, että leffa ei kiinnostaisi
ketään. Vaikea sanoa vielä, mistä
ihmiset haluavat tämän tiimoilta
keskustella… kyllähän maailmaan
puhetta mahtuu.
Puhetta ja
keskustelua toivoo myös tuottaja Räty,
ennen kaikkea miesten tilasta ja
hyvinvoinnista niin työelämässä kuin
perheessäkin:
– Olen hieman
huolissani suomalaisesta miehestä.
Toivoisin, että kun miehet tai naiset
näkevät tämän elokuvan, niin se
voisi avata jotakin heidän omassa
elämässään, edes jotain pientä:
jotta miehet kiinnostuisivat
teatterista, jotta miehet tajuaisivat
pitää omasta fysiikastaan huolta ja
jotta miehet pysyisivät virkeinä.
Minulla on hieman sellainen olo, että
kun miehet vanhenevat, niin he jäävät
jonnekin eivätkä muista ravita
itseään henkisesti ja muuta. Minusta
naiset voivat paljon paremmin. Jos
katson kadulle niin 40–50-vuotiaat
naiset ovat aina kahdestaan
sauvakävelyllä, ei ne miehet siellä
ole. Saati, että mies lähtisi toisen
miehen kanssa lenkille pitämään
itsestään hyvää huolta. Ei sellaista
tapahdu.
Back in Black
Riisutun miehen
ehdoton katseenvangitsija on Samuli
Edelmannin esittämän kirkkoherra Antti
Pitkäsen päällään pitämä AC/DC
– Back in Black -paita. Kyseessä ei
ole mikään tavanomainen bändipaita
eikä Samuli Edelmann itsekään tiennyt
tarkkaan, mistä paita alkujaan on
hankittu:
–
Paita ei ollut omani vaan saimme sen
lavastajamme mieheltä ja olisin
todellakin halunnut niin hienon paidan
itselleni. Kyllä se minulle jossain
vaiheessa taidettiin luvatakin, mutta
kuvausten jälkeen paitaa ei ole
näkynyt. Mies taisi ymmärrettävästi
ottaa omansa takaisin.
Harmi, että paidan
alkuperä jäi hämärän peittoon,
sillä kyllä tuollaisella paidalla
miehetkin jo harrastaisivat
sauvakävelyä.
Juha Rosenqvist |