| Haastattelussa Peter
Lindholm
Ihmissuhde-elokuvaa
Lindholmin tapaan
Ympäristön
havainnoiminen toimi
alkusysäyksenä uudelle elokuvalle
Peter Lindholm käynnisti
Kolmistaan-elokuvan
ideoimis- ja käsikirjoittamisvaiheen Leijat
Helsingin yllä valmistumisen
jälkeen.
– Elokuva lähti
liikkeelle faktoista, että
avioeroprosentit ovat korkeita, minkä
lisäksi samaan aikaan tapahtui
traagisia avioeroja, joihin liittyi
ihmishenkien menetyksiä. Tämän
seurauksena aloin miettiä, voisivatko
asiat olla toisin.
Myös tutut ihmiset
vaikuttivat elokuvan syntyyn.
– Jossain vaiheessa
kiinnitin huomiota erääseen
puolituttuuni, minkälaista elämää
hän elää ja kuinka se käytännössä
toimii.
Itse
käsikirjoitusvaihe lähti etenemään
alkuidean jälkeen hiljalleen eteenpäin
ja lopulta sitä hiottiin myös
apulaisvoimin.
– Kirjoitusprosessi
lähti kehittymään siitä eteenpäin.
Itse kirjoitusvaihe kesti useita vuosia.
Lopulta kävin Kööpenhaminassa
dramaturgina toimivan tanskalaisen
Kirsten Bonnén Raskin luona,
jonka kanssa valmistimme ensimmäisen
tuotannollisen käsisversion. Sen
jälkeen käsikirjoitus on muuttunut
vähän, mutta käytännössä se on
ollut valmiina odottamassa rahoituksen
varmistumista.
Useat näkökulmat
kolmiodraamaan
–
Elokuvassa on kolme kolmiodraamaa,
jolloin aiheeseen tuodaan erilaisia
näkökulmia. Päätarina on tietenkin
poikkeuksellinen ja siinä on
poikkeuksellisia henkilöitä, joiden
kautta halusin antaa katselijalle
mahdollisuuden miettiä omaa
elämäänsä.
Elokuvan tarinaa ja
henkilöitä ajatellen Lindholm näkee
avainsanoina rehellisyyden ja
luottamuksen, mutta varsinkin rohkeuden
ja pelon, jolloin punnitaan uskaltaako
ihminen elää vai pelkääkö hän,
jolloin riskinä on henkinen kuolema.
Näyttelijät
olivatkin tärkeässä osassa näiden
tuntojen esille tuonnissa. Rooleja
lähdettiin täyttämään koekuvausten
kautta kolme vuotta sitten.
– Olin valinnut
joitakin mahdollisia henkilöitä, joita
kuvasin sekä erikseen että pareittain
ja sitä kautta roolit loksahtivat
pääosin paikoilleen.
Kolminaisuus:
käsikirjoittaminen, ohjaaminen ja
tuottaminen
Tarkasteltaessa
käsikirjoittamiseen ja ohjaukseen
liittyviä piirteitä Lindholm toteaa:
–
Kolmistaan-elokuvan
käsikirjoitus- ja ohjausvaihe ovat
kulkeneet omalla painollaan, kun taas
jossain toisessa prokkiksessa saattaa
keskittyä ohjaamaan nimenomaan
käsikirjoitusta. Tämän elokuvan
kohdalla kyse on kuitenkin saman
henkilön kahdesta eri puolesta, jolloin
työ on sujunut luontevasti. Tuottajan
rooli puolestaan vaatii vähän eri
asioita. Ohjaaminen ja
käsikirjoittaminen menevät saman
päivän aikana vaivattomasti, mutta
tuottajan tai yhtiön vetäjän
tavallisen toimistotyöpäivän jälkeen
on vaikea alkaa kirjoittamaan ja vaatii
jonkun aikaa, että pystyn vaihtamaan
roolin toiseen.
Päätökseen toimia
tuottajana Lindholm näki syyksi
kaikkien lankojen käsissä pitämisen.
Omasta ohjaustyylistään hän
puolestaan toteaa:
– Ohjaajana olen
hyvin määrätietoinen, mutta avoin
keskusteluille. Myös elokuvan
avainsanoissa esiintynyt rehellisyys
pätee ohjaukseen. Ohjaajan tärkein
tehtävä on, että ohjaaja ei
näyttele vaan ohjaaja on se mikä on.
Tulevaisuus
Tulevaisuudensuunnitelmistaan
Lindholm nostaa esille kaksi melko
varmalta näyttävää projektia.
– Yksi on tv-sarja
ja toinen pitkä elokuva, josta tietoa
julkaistaan varmaan kuukauden sisällä.
Kyseessä on erään legendaarisen
elokuvan uudelleenfilmatisointi.
Toni Puurtinen |