Elokuvan niin käsikirjoittaneen kuin ohjanneen Timo Koivusalon oma työskentely mielenterveyshoitajana vaikutti vahvasti Kaltevan tornin tekemiseen. Hän jopa toteaa, ettei elokuvaa olisi varmasti edes syntynyt, ellei hän itse olisi alalla toiminut. Koivusalo halusikin nyt palata kertomaan ihmisille aiheesta, jonka oli kokenut niin läheiseksi jo tuolloin, ja uskoo että hänellä oli teemaan paljon annettavaa.

Elokuvallaan Koivusalo haluaisi ennen kaikkea oikaista niitä kliseisimpiä väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja ja tietynlaista sosiaalista häpeää, jotka mielenterveysongelmiin liittyvät. Samalla hän halusi käsitellä aihetta totisuuden ja holhoavan hymistelyn sijasta positiivisesti.

Ohjaaja haluaa elokuvallaan ottaa kantaa mielenterveysongelmaisten hoitoon, mutta ennen kaikkea näyttää arjen ja todellisuuden potilaiden kannalta. Koivusalo painottaa, että Suomessa tehdään paljon hyvää työtä mielenterveyden saralla, mutta resurssit ovat puutteelliset. Ohjaaja kritisoikin tahdon puutetta, sillä hän uskoo, että rikkaassa Suomessa asiat kyllä saataisiin kuntoon, jos ongelmien lakaiseminen maton alle vain lopetettaisiin. Elokuvansa avulla Koivusalo toivoo tunteisiin vetoamalla myös edes hieman kasvattavansa ihmisten suvaitsevaisuutta toisiaan kohtaan.

Mitään julistusta tai manifestia Koivusalo ei ole halunnut tehdä, eikä usko elokuvan myyvänkään, mikäli siitä sellaista aiottaisiin. Toiveena hänellä kuitenkin on, että jotain jäisi kuitenkin itämään ihmisten mieleen, ja asiasta puhuttaisiin myös julkisuudessa.

– Yksikin lehtijuttu, radiojuttu tai tv-juttu, jonka tämä elokuva synnyttää, ja tästä aiheesta puhutaan, niin silloin minä katson jo onnistuneeni tämän teeman kanssa. Mutta asioiden pitäisi pikku hiljaa muuttua sanoista tekoihin, meillä on aikamoinen tikittävä aikapommi esimerkiksi nuorten masennuksessa, ja iso ahdistunut porukka, joka ei välttämättä edes osaa sitä apua itse hakea. Sivistysvaltion mitta on nimenomaan siinä, kuinka hyvin se huolehtii näistä maan hiljaisista.

Koivusalo on ottanut elokuvaansa mielenterveysongelmien ohella mukaan muitakin nyky-yhteiskunnan ongelmakohtia ja niitä kohtaavia ihmisiä. Ajatuksena on ollut tuoda esiin näitä mihinkään kuulumattomia ihmisryhmiä, lapsesta vanhukseen ja pakolaisiin.

Elokuvistaan negatiivistakin kritiikkiä saanut Koivusalo kokee, että kriitikot keskittyvät usein kokonaisuuden sijasta vain tarinaan, ja monet tekijälle tärkeät asiat saattavat silloin unohtua. Koivusalo ei myöskään pyytele elokuviaan anteeksi, vaan haluaa pitää omasta kädenjäljestään kiinni.

Martti Suosalon panoksesta Johannes Piiparina Koivusalolla ei ole kuin ylistävää sanottavaa. Hän kertoo Italian kuvauksissa monien oikeasti uskoneen Suosalolla olevan mielenterveysongelmia, niin vakuuttavasti tämä piti Piiparin roolihahmoa yllä myös kuvausten ulkopuolella. Yhteistyö sujui jo totuttuun tapaan saumattomasti.

Oman uran jatko ei Koivusalolle vielä ole kristallisoitunut, vaan pohdinnassa on useampiakin erityyppisiä projekteja, niin Kaltevan tornin kaltaisista tähän päivään liittyvistä pienimuotoisemmista elokuvista aina isoteemaiseen suomalaiseen aiheeseen asti. Ohjaaja kertoo olevansa viisaampi taas puolen vuoden päästä, kun rahoituskuviot ovat selvillä. Ensimmäistä syksyään 15 vuoteen poissa televisiosta viettävän koko kansan viihdyttäjän paluu pienemmän ruudun pariin on myös mahdollista, sillä sitä kautta Koivusalo tyydyttää omaa esiintymisviettiään.

– Elokuvan varjopuolena on, niin hieno laji kun se onkin, että nyt pitäisi tietää mikä kolmen vuoden päästä on ajankohtaista ja kiinnostaa. Kun sen reitin nyt valitsee ja lähtee sitä kohti, niin se on aina niin pitkä marssi, että katsotaan miten käy. Niin kuin pääkirjoituksessa sanotaan, että nähtäväksi jää. Tykkään kyllä myös televisioviihteen tekemisestä, ja varmasti jotakin sinne tässä jossain vaiheessa suunnitellaan. Kun lopetin itse keikkailun ja kansan viihdyttämisen turuilla ja toreilla, niin tv kivasti tyydytti sitä esiintymisviettiä. Eli sitten kun tulee taas palava halu sirkushevoseksi, niin eiköhän sitä taas jotain keksitä.